LEHTIKUVA
Asianajajatkin huolestuivat epämääräisistä kriminalisoinneista
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää, että rangaistavat teot on säädetty laissa riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi. Suomen Asianajajaliitto esittääkin huolensa uusien kriminalisointiesitysten laajentamisesta koskemaan kansalaisten tai maassa oleskelevien henkilöiden ajatuksia.
Suomen Asianajajaliitto on tuonut esiin vakavan huolensa siitä, että rikostunnusmerkistöjen avoimuuden kasvattaminen – yhdessä viranomaisille yhä suuremmassa määrin luovutettujen pakkokeino-oikeuksien kanssa – muodostaisi konkreettisen uhan sille, että yksilön toiminnan rangaistavuus perustuu jatkossa mielipiteille eikä konkreettiselle menettelylle.
Suomen Asianajajaliitto on antanut lausunnon oikeusministeriön asettamasta työryhmämietinnöstä Terrorismirikosten sääntelyn ajanmukaisuus ja vastaavuus vertailumaiden sääntelyn kanssa.
Ei rangaistusta ilman lakia
Rikosoikeusjärjestelmä antaa julkiselle vallalle mahdollisuuden puuttua kansalaisen elämään ja vapauteen eri tavoilla. Tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää, että laissa rangaistavaksi säädetyt teot on ilmaistu täsmällisesti ja tarkkarajaisesti – siten, että rangaistavan toiminnan alue on rajattu selkeästi ja ymmärrettävästi.
Suomen perustuslain tasolla todetaan, että ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen tai tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi.
Asianajajaliitto katsoo, että esimerkiksi terrorisimirikosten rangaistavuuden alaraja muun muassa terroristisen rikoksen valmistelun osalta lähestyy nykyisellään jo mielipiteiden rankaisemisen rajaa ja liitto esittää huolensa kriminalisointiesitysten laajentamisesta koskemaan kansalaisten tai maassa oleskelevien henkilöiden ajatuksia. Asianajajaliiton mukaan oikeusministeriön mietinnössä esitettyjen kriminalisointien avoimuus sisällyttää rangaistaviksi teoiksi myös varsinaiseen terroristiseen toimintaan huomattavan etäisesti liittyvän menettelyn
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate siis vaatii, että rangaistavat teot on säädetty lain tasolla riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi. Asianajajaliiton kannanotto on ajankohtainen, sillä epämääräiset kriminalisoinnit voivat heikentää kansalaisten luottamusta oikeusvaltion toimintaan.
Perussuomalaiset kritisoivat kiihottamisrikosta
Perussuomalaiset ovat usein esittäneet kritiikkiä varsinkin rikoslain säännökselle kiihottaminen kansanryhmää vastaan, joka ei ole täsmällisyydeltään rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukainen. Epäonnistuneen väljästä kriminalisoinnista kärsijäksi on joutunut etenkin kansanedustaja Päivi Räsänen, josta on tällä hetkellä käynnissä jopa neljä erillistä rikostutkintaa. Räsänen on muun muassa siteerannut Raamattua Twitterissä.
Räsäsen kohdalla rikostutkintoja on paheksuttu, sillä Räsänen on käyttänyt sananvapauttaan, joka hänen tapauksessaan on myös ollut sidoksissa uskonnonvapauteen. Molemmat ovat perustuslaillisia kansalaisen perusoikeuksia.
Vaikka sananvapautta voidaan rajoittaa lainsäädännöllä, rajoituksia on tulkittava suppeasti, sananvapauden ollessa vahva pääsääntö. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan sananvapaus kattaa myös sellaisten tietojen esittämisen, jotka loukkaavat, järkyttävät ja häiritsevät. Sananvapauden suojaan kuuluu erityisesti poliittinen keskustelu ja yhteiskunnallisesti merkittävät aiheet.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terrorismirikokset rikosoikeus Laillisuusperiaate EIT kriminalisointi Oikeusministeriö Päivi Räsänen Sananvapaus perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Mäenpää huolestunut sananvapaustilanteesta: ”Demokratia ei voi toimia, jos erilaisten mielipiteiden esittämistä ei sallita”
Tavio: Päivi Räsäsen toistuvat kuulustelut ovat oire sananvapauden kriisistä
Päivi Räsänen poliisikuulusteluun – kyse siitä, onko Raamatun siteeraaminen todellakin laitonta
Immonen: Sananvapauslainsäädäntö retuperällä – “Mahdollistaa myös Päivi Räsäsen ajojahdin”
Kyselytunti paljasti: Ei toivoa ”vihapuhelakien” tai maahanmuuttopolitiikan järkevöittämisestä
Yhdysvaltalaiset professorit esittävät pakoitteita Raija Toiviaista vastaan: “Suomen syyttäjälaitos pakottaa kansalaiset valitsemaan uskonnollisen vakaumuksen ja vankeustuomion välillä”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää