Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Ari Koponen teki kansalaisaloitteen nuorten syrjäytymisestä alakouluissa – nyt istuu eduskunnassa päättämässä sen kohtalosta

17.06.2019 |13:27

Eduskunnalle jätetään keskiviikkona 19. kesäkuuta varsin harvinainen kansalaisaloite. Kyseessä on nykyisen kansanedustajan Ari Koposen itsensä tekemä aloite, jonka hän käynnisti aikana, jolloin hän ei ollut vielä edes ehdolla eduskuntaan.

Sittemmin eduskuntaan valitun Ari Koposen (ps.) kansalaisaloite lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttumisesta alakouluissa keräsi kuudessa viikossa kaikkiaan 52 605 kannatusilmoitusta. Koponen luovuttaa kansalaisaloitteen eduskunnan keskuskansliaan keskiviikkona 19. kesäkuuta kello 10.

– Nuoria tulisi tukea entistä vahvemmin kouluissa ja oppilaitoksissa. Kiusatuille lapsille ja nuorille aiheutuvat henkiset ja fyysiset vammat vaikuttavat usein läpi ihmisen koko elämän, ja ne ovat suuri tekijä nuorten syrjäytymiselle, Koponen toteaa.

– Jokainen lapsi ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi kotona ja koulussa. Kuitenkin tämä lastenoikeuksien mukainen tavoite jää helposti pelkäksi sanahelinäksi ja väsyneiden aikuisten taakan takia pelkäksi utopiaksi ja unelmaksi.

Ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä

Eduskunnalle keskiviikkona luovutettavassa kansalaisaloitteessa esitetään säädettäväksi lakia, joka velvoittaa saamaan jokaiseen maamme alakouluun ratkaisukeskeisiä ja terapeuttisia valmiuksia omaavan aikuisen.

Kyseinen henkilö pystyisi eheyttävään ja kuntouttavaan ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön. Hän kykenisi omalla elämäntaitoja valmentavalla ohjauksellaan ennaltaehkäisemään syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria.

– Tämä luo pohjan turvalliselle kasvuympäristölle ja lisää kouluviihtyvyyttä sekä yleistä hyvinvointia, kansalaisaloitteessa todetaan.

Osaamista ongelmien selvittelyyn

Koponen toteaa, että toisen asteen koulutukseen panostetaan nyt isosti. Samaan aikaan ei kuitenkaan kiinnitetä huomiota siihen, että toisen asteen opetuksen sisäistämiseen tarvitaan vahvaa peruskoulussa saatua pohjaa.

– Peruskoulu tarvitsee tämän vuoksi tukea ja ammattilaisia. Ei riitä, että palkataan lisäkäsiä selvittelemään riitoja tai antamaan tukiopetusta tai läksyparkkia. Tarvitaan laadukasta valmentavaa ja hoitavaa osaamista sinne missä ongelmat esiintyvät, Koponen korostaa.

Kansalaisaloitteen käsittely eduskunnassa alkaa lähetekeskustelulla, joka käydään täysistunnossa. Lähetekeskustelun lopuksi eduskunta päättää, mihin valiokuntaan asia lähetetään valmisteltavaksi. Mikäli valiokunta laatii mietinnön kansalaisaloitteesta, asia palaa valiokuntakäsittelyn päätyttyä täysistuntokäsittelyyn.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää