Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ari Koponen: ”Suomalaisen koulutuksen romahtaminen on vihdoin otettu tosissaan ja siihen puututaan”

29.01.2025 |18:09

Suomalaisen koulutuksen taso on laskenut hälyttävästi. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen mukaan viesti opetuskentältä ja uutisista on se, että oppilaiden perustaidot ovat surkeassa kunnossa, sanavarasto köyhtyy, lukeminen vähenee ja arvosanat annetaan usein aivan liian löysin perustein. Yläkouluun siirtyvät oppilaat eivät hallitse perustaitoja, kuten kappalejakoa tai virkkeiden muodostamista.

– Perussuomalaiset ovat varoittaneet tästä kehityksestä jo pitkään. Nyt hallitus on puuttunut ongelmiin tosissaan. Matematiikkaan ja äidinkieleen lisättiin opetustunteja, oppimisen tuki uudistettiin ja rahoitusta kasvatetaan, jotta opettajilla on aidot mahdollisuudet tehdä työnsä, Ari Koponen kertoo.

Oppimistakuun myötä suunta käännetään

Hallitus toteuttaa oppimistakuun, jolla varmistetaan, ettei yksikään oppilas valmistu peruskoulusta ilman riittäviä perustaitoja. Koponen kertoo, että tämän myötä koulussa ei enää edetä pelkkien näennäisarvosanojen varassa, vaan jokaiselta oppilaalta vaaditaan aitoa oppimista ja heille annetaan tarvittava tuki.

– Nyt suunta käännetään ja koulutukseen palautetaan kurinalaisuus, vaatimustaso ja todellinen osaaminen, Koponen iloitsee.

PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Hallitus esittää merkittäviä rajoituksia kännyköiden käytölle kouluissa – rehtorikansanedustaja Jaana Strandman: ”Opetukseen ja oppimiseen keskittyminen helpottuvat”

30.10.2024 |09:20
Suomen uutiset logo

Sara Seppänen: Maahanmuuttajille tarvitaan velvoitteita kielen oppimiseen – ”Perussuomalaiset haluaa estää rinnakkaisyhteiskuntien syntymisen”

09.10.2024 |19:14
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokkaat huolissaan oppimisen tuen “heikentämisestä” – Koponen ihmettelee kommentteja: Hallitus lisää miltei 100 miljoonaa euroa oppimisen tuen uudistamiseen

04.10.2024 |14:17

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
4.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
6.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
9.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32
10.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää