Artikkeli kuva

Matti Matikainen

Ari Koponen ja Joakim Vigelius esittävät puolueiden nuorisojärjestöjen valtionavustusten lakkauttamista: Verorahoitteinen poliittinen toiminta on perusteltu kohde säästöille

06.03.2025 |17:59

Perussuomalaisten kansanedustajat Ari Koponen ja Joakim Vigelius ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa esitetään puolueiden nuorisojärjestöjen valtionavustusten lakkauttamista.

Valtion taloustilanne on heikko, ja säästötoimia tarvitaan. Verorahoitteinen poliittinen toiminta on perusteltu kohde säästöille, Joakim Vigelius avaa näkemystään.

Tällä hetkellä poliittiset nuorisojärjestöt saavat yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa valtiontukia opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) nuorisotukien määrärahasta.

Nuorisojärjestöjen rahoitus puolueiden omalle vastuulle

– Muun muassa partiotoimintaa rahoitetaan samasta OKM:n määrärahasta kuin puolueiden nuorisojärjestöjä. Kun avustuksiin joka tapauksessa tullaan tekemään leikkauksia, pidän aloitettamme perusteltuna, Ari Koponen kertoo.

Koposen ja Vigeliuksen mukaan poliittisten nuorisojärjestöjen toiminta on selkeästi puoluepoliittista, joten niiden rahoituksen tulisi tulla puolueilta itseltään.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

PS-Nuoriso vaatii poliittisten nuorisojärjestöjen tukikikkailulle loppua

13.02.2025 |08:09

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?

08.04.2025 |16:18

Uusimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää