

LEHTIKUVA
Ari Koponen: Hallitus pitää tiestön huonossa kunnossa – ”Riski turvallisuudelle ja teollisuuden kilpailukyvylle”
Tieliikenteestä kerätyistä veroista vain pieni murto-osa palautuu liikennesektorille valtion tieverkon ylläpitämiseen ja kehittämiseen käytettynä rahoituksena. Hallitus verottaa autoilijoita kovalla kädellä ja pitää tiestöä huonoimmassa kunnossa vuosikymmeniin.
– Suomessa tieliikenteen verotus on korkea. Viime vuonna autoilijoilta kerättiin huimat 7,6 miljardia euroa ja siitä huolimatta korjausvelka on noussut jo 1,5 miljardiin euroon. Asian ei pitäisi olla edes ideologinen, sillä myös sähköautot tarvitsevat hyvin hoidetut tiet, kommentoi kansanedustaja Ari Koponen valtavaa korjausvelkaongelmaa.
Korjausraha ei riitä
Esimerkiksi Latviassa, Liettuassa ja Sveitsissä tieliikenteeltä kerättävien maksujen tuotoista korvamerkitään liikennejärjestelmän kehittämiseen jopa 55–80 prosenttia.
– Suomessa valtion liikenneverkon ylläpitoon kohdistettu raha ei ole lainkaan riittävä, ja se tuntuu epäoikeudenmukaiselta liikenteeltä kerättyihin verotuloihin nähden, Koponen sanoo.
Päällystettävää riittää
Teitä pitäisi päällystää 4 000 kilometriä vuodessa, jotta korjausvelka ei kasvaisi entisestään. Tämän lisäksi tie- ja rataverkko kaipaavat mittavia investointeja ja pääväylien kehittämistä.
Koposen mukaan esimerkiksi Kehä IV:n eli Hämeenlinnan väylän ja Tuusulanväylän välistä päätieyhteyttä on suunniteltu 1990-luvulta lähtien, mutta rahoitusta hankkeelle ei ole saatu.
– Suomen teollisuudesta noin 90 prosenttia kulkee kumipyörillä, joten on käsittämätöntä, että tiestöstä pidetään näin huonosti huolta. Se on riski niin turvallisuudelle kuin teollisuuden kilpailukyvyllekin, Koponen muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rapautuminen korjausvelka Ari Koponen autoilijat Turvallisuus tiestö verotus Kilpailukyky Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Suomen tiet ovat luokattoman huonossa kunnossa – tiestön kunnostukseen satsattava reilusti

Tieliikenteestä kertyy 8 miljardia euroa verotuloja vuodessa – Suomen tieverkko silti historiallisen huonossa kunnossa, autoilu paikoin jopa hengenvaarallista

Reijonen vaatii hallitusta ottamaan hiilineutraalisuustavoitteissaan huomioon myös tiestön korjaustoimet: “Teiden kunnossapito on myös ilmastoteko”

Hallitus verottaa autoilijat hengiltä ja pitää tiestön huonoimmassa kunnossa vuosikymmeniin: “Punavihreän hallituksen mukaan vain kävely ja pyöräily on sallittua”

Wihonen: Tiestön korjausvelka kasvaa – onko tiestöä tarkoituskaan saada kuntoon?

Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset vaativat muutoksia valtion talousarvioon: Hallitus arvostaa ilmastonmuutoksen suomalaisten hyvinvoinnin edelle

Perussuomalaiset: Suomea pitää rakentaa, ei raunioittaa
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää