

LEHTIKUVA
Antikainen: Viivyttely Allegron kanssa herättää kysymyksiä – suhtautuuko hallitus edelleenkään vakavasti hybridiuhkiin?
VR ilmoitti tänään, että Helsingin ja Pietarin välillä kulkevan Allegro-junan liikenne keskeytetään maanantaina. Määräys liikenteen keskeyttämisestä tuli omistajaohjauksesta vastaavalta ministeriltä Tytti Tuppuraiselta (sd.). Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee hallituksen viivyttelyä asiassa ja vaatii valtiojohtoa viimeinkin heräämään Venäjän hybridivaikuttamisen uhkaan.
Ministeri Tytti Tuppuraisen mukaan liikennettä ylläpidettiin muun muassa siksi, että Venäjällä asuvat suomalaiset voisivat palata kotimaahan, mutta nyt liikenne ei enää ole tarkoituksenmukaista.
– Hallitus pohti viikkokaupalla liikenteen keskeyttämistä, vaikka sekä asiantuntijat että pääministeri Sanna Marin ovat kehottaneet varovaisuuteen venäläisten maahantulon kanssa. Valtaosa tulijoista on läpikulkumatkalla, mutta joukossa voi myös olla tiedusteluhenkilöstöä. Venäjän hybridioperaatiot voivat aluksi olla hyvinkin hienovaraisia, joten sinisilmäisyyteen ei nyt ole varaa, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.
Sinisilmäisen hyväuskoisuuden aika on ohi
Allegron liikenteen keskeyttämistä on vaadittu Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja nimettyä Suomen useiden muiden maiden ohella Venäjälle vihamieliseksi maaksi. Allegro on ollut yksi harvoista julkisen liikenteen väylistä ulos Venäjältä lentoliikenteen keskeytyksen jälkeen. Nyt myös tämä reitti sulkeutuu matkustajilta.
– Suomen valtiojohto on suhtautunut Venäjän uhkaan vuodesta toiseen vähättelevästi. Venäjän johdossa meitä pidetään varmasti hyväuskoisina hölmöinä, kun olemme antaneet venäläisten toimia maassamme muun muassa kaksoiskansalaisuuden ja kiinteistökauppojen osalta ilman vastavuoroisuusvaatimusta. Nyt viimeistään hallituksen olisi aika herätä riskeihin.
– Kun naapurimaamme hyökkäsi ilman mitään syytä Ukrainan kimppuun ja on pyrkinyt hankkimaan myös Suomesta strategisia maaomistuksia, joihin on rakentanut muun muassa helikopterikenttiä, on selvää, ettei hyväuskoinen sinisilmäisyys toimi ulkopolitiikan strategiana. Hyvä hallitus, päivittäkää hybridiuhkia koskeva lainsäädäntö ajan tasalle ja ennen kaikkea, hankkikaa Suomelle ihan oikeat turvatakuut viivyttelemättä! Antikainen lataa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- helikopterikentät Allegro venäläisten maanomistus Ukrainan sota Venäjän hyökkäys hybridiuhat hybridioperaatio hybridivaikuttaminen lainsäädäntö kiinteistökaupat Pietari Kaksoiskansalaisuus Tytti Tuppurainen Turvatakuut Sanna Marin Junaliikenne Sanna Antikainen VR Ulkopolitiikka Lentoliikenne Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS vaati kyselytunnilla rajaturvallisuustoimia – turvapaikanhakuoikeus on pystyttävä keskeyttämään

Hybridiuhkien torjunta vaikeaa, koska laissa ole vieläkään mahdollisuutta lopettaa turvapaikkahakemusten vastaanottoa

Venäjältä pyritään nyt länteen Suomen kautta, koska Suomi myöntää yhä viisumeita – rajan yli jopa 3 600 tulijaa päivässä

Leena Meri: Hallitusta ei kiinnosta VR:n epäkohdat – ongelmat jäävät asiakkaan vastuulle
Viikon suosituimmat

Millä ihmeen logiikalla oman äidin kuoleman sureminen on väärin?
KOMMENTTI | Netti on netti ja ryönää täynnä, mutta on tilanteita, joissa kiukunpuuskassa kirjoittaminen ei tuota järkeviä tuloksia.

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Kansanedustaja Joakim Vigelius kysyy: Onko tosiaan välttämätöntä kaataa Yleisradion kautta suomalaisten veronmaksajien rahaa noitapiirille tai tanskalaisille strippareille?
Sinun verorahojasi käytetään Ylen budjetin kautta tuotantoihin nimeltä Sinkut paljaana, Pillupäiväkirjat, Sointu Borg & Tyrkyt, somalin- ja arabiankieliset uutiset, Queerruutu, Deittaavat daamit, Treffeille ympäri maailma ja Tuontirakkautta. - Onko tämä sisältö suomalaisten veroeurojen arvoista? kysyy kansanedustaja Joakim Vigelius.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

Keskusta lipuu huumemyönteiselle linjalle – puheenjohtaja Kaikkonen äänesti eduskunnassa huumeiden käyttöhuoneiden puolesta
Eduskunnan äänestystulos 91-66 varmisti eilen sen, että Suomeen ei tule huumeiden käyttöhuoneita. Kuitenkin keskustan eduskuntaryhmästä löytyi tukea huumehuoneille, jopa puoluejohtoa myöten, sillä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen äänesti huumeiden käyttöhuoneiden puolesta.

Pohjalaiskansanedustajat tukevat Ylen laittamista kuriin: Jalkojen välissä, Koukussa strippaamiseen, Seksi-Suomen historia, Pillupäiväkirjat – ”Onko tämä todella perusteltua verorahojen käyttöä?”
Eilen eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin Kokoomusnuorten, KD Nuorten ja Perussuomalaisen Nuorison laatimaa kansalaisaloitetta, joka vaatii Suomen yleisradioyhtiön eli Ylen laittamista kuriin. Aloite vaatii, että Yle osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Perussuomalaiset pohjalaiskansanedustajat Mauri Peltokangas ja Anne Rintamäki kannattavat aloitteen henkeä.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

Elon Musk epäilee: “Jopa kuolleet saavat palkkaa valtiolta”
Elon Muskin DOGE-tiimi jatkaa valtionhallinnon kirjanpidon perkaamista etsien mahdollisia leikkauskohteita ja väärinkäytöksiä. Viimeisimpänä temppunaan Musk vaatii kaikkia valtion työntekijöitä vastaamaan sähköpostiin, jossa periaatteessa kysytään, että oletko vielä elossa ja teetkö yhtään mitään hyödyllistä. Muskin vaatimus sai demokraattien naissenaattorin turvautumaan alatyyliin ja kutsumaan Muskia mulkuksi.