Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Antikainen vaatii hallitukselta vastausta: “Kuinka esitys vaalien siirtämisestä syntyi?”

09.03.2021 |13:14

Kuntavaalien siirtämiseen johtanut prosessi herättää paljon kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän tivaa hallitukselta vastauksia siihen, kuinka esitys vaalien siirtämisestä syntyi.

Toistaiseksi hallitus ja erityisesti pääministeri Sanna Marin (sd.) ovat vältelleet kysymyksiin vastaamista.

– Kuntavaalien ajankohta ei voinut tulla kenellekään yllätyksenä. Päinvastoin, viime lokakuussa oikeusministeriö tiedotti valmistelevansa yhdessä THL:n kanssa turvallista äänestämistä epidemiatilanteesta riippumatta. Aikaa on ollut useita kuukausia, eikä esimerkiksi Yhdysvalloissa vaaleja siirretty, vaikka koronatilanne oli siellä vaalien aikaan paljon pahempi. Kansalle on kerrottava rehellisesti, mistä yhtäkkinen suunnanmuutos johtui ja kuinka prosessi eteni, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii.

THL:n laskelmat eivät kestä lähempää tarkastelua

Laskelmat, joilla siirtoa perusteltiin, eivät kestä lähempää tarkastelua.

– Kun poskettoman suuri tartuntamäärien nousu kyseenalaistettiin, THL:n Mika Salminen kiirehti kertomaan, että kyseessä oli vain laskuharjoitus. Puoluesihteerit kuitenkin tekivät päätöksensä näiden laskelmien pohjalta. Kerrottiinko heille laskentamallin puutteista?

– On myös epäuskottavaa, että oikeusministeriön virkamiehet päätyisivät tuomaan vaalityöryhmälle pohjaesityksen vaalien siirrosta kysymättä ministeriltä tai informoimatta häntä ensin. Kuka päätökset teki, ja keillä kaikilla tieto oli ennen vaalityöryhmän kokousta? Antikainen tivaa.

Vaalien siirto herättää kiusallisia kysymyksiä

Vaalien siirto yhdistettynä hallituspuolueiden ehdokashankinnan takkuiluun ja jatkoaika ehdokaslistojen jättämiseen herättävät kiusallisia kysymyksiä.

– Mikäli vaalien siirron taustalla oli poliittista ohjausta, herää kysymys, pitikö vaaleja siirtää, koska kepun kannatus oli liian alhainen eikä demareilla ollut vielä tarpeeksi ehdokkaita. Jos listoja saa alkuperäisen päivämäärän jälkeen täydentää muillakin kuin vasta kyseisen päivämäärän jälkeen 18 vuotta täyttäneillä, tilanne vaikuttaa juuri tältä.

– Vaalien siirtäminen siksi, että hallituspuolueet voivat paikata kannatustilannettaan ja täydentää ehdokaslistojaan, ei kuulu länsimaiseen yhteiskuntaan, vaan tekee Suomesta demokratian irvikuvan. Missä se hallituksen toitottama oikeusvaltioperiaate nyt on, heitettiinkö se romukoppaan oman valta-aseman säilyttämiseksi? Voivatko Suomelta nyt jäädä EU:n elvytyspakettirahat saamatta hallituksen omien vaatimusten ja toiminnan seurauksena? Antikainen ihmettelee.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää