Valkoposkihanhia pellolla Tuusulassa. / LEHTIKUVA
Antikainen: Uusi hallitus on metsästysmyönteinen – ”vihdoin valkoposkihanhen osalta saadaan tarpeettomat metsästysrajoitukset pois”
Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps.) kiittelee hallitusohjelman valkoposkihanhia koskevia linjauksia.
Uudessa hallitusohjelmassa todetaan, että metsästys on arvokas osa suomalaista elämänmuotoa. Sen yhteiskunnallinen merkitys tunnustetaan ja tulevaisuus turvataan. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää tärkeänä, että hallitusohjelmassa muun muassa linjataan, että valkoposkihanhen osalta poistetaan tarpeettomat metsästysrajoitukset.
– Metsästysmahdollisuuksia ei pidä kaventaa perusteetta. Tällä hetkellä merimetso ja valkoposkihanhi ovat luonnonsuojelulailla rauhoitettuja, ja kuuluvat lintudirektiivin tiukasti suojeltujen lintujen listalle. Näitä lintuja saa metsästää ainoastaan lintudirektiivin mahdollistamalla poikkeusluvalla. Uuden hallitusohjelman mukaan tarpeettomat metsästysrajoitukset elinvoimaisten lajien, kuten merimetson ja valkoposkihanhen osalta poistetaan ja lajit siirretään metsästyslain piiriin, Antikainen sanoo.
– Keväällä pelloille laskeutuvista jopa sadoista tuhansista valkoposkihanhista on suurta haittaa viljelijöille. Maatalousvahinkoja aiheutuu erityisesti silloin, kun hanhet ruokailevat eläinten rehuksi viljellyillä nurmilla tai laitumilla ja viivästyttävät näin sadon korjuuta. Erittäin suuri osa idän valkoposkihanhista parkkeeraa nimenomaan Pohjois-Karjalan pelloille ruokailemaan, Antikainen huomauttaa.
Kun lajikannat kasvavat on johdonmukaista muuttaa niiden suojelustatusta. Metsästyksen kautta ei olla karsimassa lajeja uhanalaisuuden partaalle. Virossa valkoposkihanhia ammutaan pelloilla viljelyvahinkojen vähentämiseksi. Siellä valkoposkihanhet kuuluvat metsästyslainsäädännön piiriin. Linnut halutaan pois niiltä alueilta, joissa ne voivat aiheuttaa vakavia vahinkoja viljelijöille.
– Suomen kautta muuttavien valkoposkihanhien määrä on kasvanut ja määrän arvioidaan kasvavan noin 10 prosentin vuosivauhtia. Valkoposkihanhet kokoontuvat muuttomatkoillaan suuriksi parviksi ja tuhoavat nopeasti kohteeksi ottamansa viljelijän koko vuoden sadon. Tämä on vakava uhka viljelijöiden toimeentulolle. Hanhien aiheuttamien tuhojen korvaussummia on maksettu miljoonia. Metsästyksellä nämä hanhien tuhot saadaan torjuttua, eivätkä linnut pääse tekemään tuhojaan Pohjois-Karjalan ja muiden maakuntien pelloille, Antikainen iloitsee.
– Hallitusohjelmassa myös linjataan, että elinkeinonharjoittajien vahinkojen oikeudenmukaisesta korvaamisesta huolehditaan ja poikkeusluvalla haltuun otettujen lintujen lihaa voidaan hyödyntää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Valiokunnan puheenjohtaja Simula Zagrebissa: “Ruoantuotanto on maatalouden tärkein tehtävä”
Suurpetojen kannanhoidollinen metsästys jatkuu
Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä oikeat arvot esillä – tukea maaseudulle, kristillisille arvoille ja Suomen kielelle ja kulttuurille
Itä-Suomen kuuluvuushaasteet otetaan vakavasti – ministeri Ranne: Hallitukselle on tärkeää vahvistaa koko Suomen elinvoimaa ja parantaa kansalaisten arkea
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".