Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Antikainen: Turvallisuusriskeihin varauduttava – puolustusministerin hanke askel oikeaan suuntaan

05.02.2024 |11:14

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä on erittäin huolestuttavaa, että venäläiset ovat ostaneet jo vuosien ajan kiinteistöjä maa-, ilma- ja merivoimien tukikohtien läheisyydestä eri puolilta Suomea. Hän pitää puolustusministeri Antti Häkkäsen hanketta kiinteistöhankinnan täyskiellosta heikentyneessä turvallisuustilanteessa oikeansuuntaisena.

Suomessa on runsaasti venäläisomisteisia kiinteistöjä, joita on hankittu muun muassa 2000-luvun alkupuolella. Monet niistä ovat maanpuolustuksen kannalta kriittisissä paikoissa, kuten esimerkiksi Puolustusvoimien varikkojen läheisyydessä.

– Kauppoja on tehty muun muassa ilmavalvonta- ja lennonjohtojärjestelmien, tutka-aseman, räjähdysainevarikon ja ammusvälinevaraston naapurustossa. Venäläisomistuksessa on kiinteistöjä, jotka ovat huoltovarmuuden kannalta merkittävien tietoliikennemastojen ja sähkönjakelun kantaverkon lähialueilla, kertoo Sanna Antikainen.

– Kiinteistöjä löytyy myös tie- ja raideliikenteen solmukohdista, satama-alueilta ja merenkulun pääväylältä esimerkiksi Turun saaristossa ja tärkeän sisäväylän varrella Saimaalla.

Kiinteistöjä sotilaskohteiden läheisyydessä

Iltalehden tekemän selvityksen (15.3.2023) mukaan Puolustusvoimien keskeisten varikkojen, kuten Puolustusvoimien materiaalilaitoksen Kemiönsaarella sijaitsevan Skinnarvikin ja Ähtärissä olevien Logistiikkalaitoksen alaisten räjähde- ja ammusvarikkojen, läheltä löytyy myös venäläisomisteisia kiinteistöjä.

– Valitettavasti tässä ei suinkaan ole vielä kaikki. Jämsässä sijaitsevan Hallin sotilaslentokentän viereen asuinkelvottomiksi merkityt talot ovat myös venäläisomistuksessa. Fingridin hallinnoiman sähkönjakelun kantaverkon vieressä Petäjävedellä sijaitseva noin kymmenen hehtaarin maa-alueen käsittävä kiinteistö on niin ikään venäläisomistuksessa. Muitakin esimerkkejä löytyy.

Vakava turvallisuusriski

Antikaisen mielestä on aivan selvää, että itärajalla kärjistynyt tilanne, jossa vihamielinen Venäjä käyttää turvapaikanhakijoita välineenä Suomea vastaan, heikentää Suomen turvallisuustilannetta.

– Strategisten kohteiden lähellä sijaitsevat venäläisomisteiset kiinteistöt ja maa-alueet muodostavat vakavan turvallisuusriskin, johon on varauduttava tässä heikentyneessä turvallisuustilanteessa. On täysin perusteltua, että puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on asettanut työryhmän arvioimaan mahdollista venäläisiin yhteisöihin ja Venäjän kansalaisiin kohdistuvaa kiinteistön­hankinnan täyskieltoa sekä valmistelemaan sitä koskevaa lainsäädäntöä.

– Pidän myös kannatettavana, että hanke lähtee täyskiellosta. Tämä on välttämätön toimenpide, jotta Suomen suvereniteetti ei vaarannu maamme rajojen sisältä käsin, Antikainen painottaa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää