

LEHTIKUVA
Antikainen: Rinteen hallitus ei korjaa hoitajamitoitusta, vaan yrittää huijata äänestäjiä
Ennen vaaleja sdp oli äänekkäästi vaatimassa vanhusten hoivan hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin vähimmäistasolla 0,7. Demarit tekivät hoitajamitoituksesta viime eduskuntakauden lopulla välikysymyksen ja tällöin minimitason kirjaamisesta lakiin saatiin laaja yhteisymmärrys, ainoastaan kokoomuksen haratessa vastaan. Nyt Rinteen hallituksella olisi paikka toteuttaa lupauksensa, mutta aikooko se tehdä niin?
– Lähi- ja perushoitajien liitto SuPer on lukenut hallitusohjelman tarkasti ja huomasi, että hallitusohjelman kirjauksen tarkka sanamuoto on, että vanhustenhoidon vähimmäishenkilömitoitus nostetaan tasolle 0,7. Tämä kirjaus ei vastaa sitä, mitä sdp muiden silloisten oppositiopuolueiden kanssa itse vaati helmikuun alussa jätetyssä välikysymyksessään. Silloin puhuttiin nimenomaan hoitajien määrästä, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen moittii.
Hoitohenkilökuntaan lasketaan siihen kuulumattomia
Keskeinen ongelma vanhustenhoidossa on henkilökunnan riittämättömyys. Hoitoyksiköt ovat säästäneet hoivan tason kustannuksella kahdella eri tavalla: sillä, että hoitajia on palkattu liian vähän ja varsinaiseen hoitotyöhön ei ole tarpeeksi tekijöitä tai sillä, että hoitajia on näennäisesti tarpeeksi, mutta heidän aikansa ei riitä hoitotyön tekemiseen kunnolla, koska tukihenkilökunta on jätetty palkkaamatta ja he joutuvat tekemään kaikki muutkin, varsinaiseen hoitotyöhön kuulumattomat työt.
– Hallitusohjelman kirjauksessa puhutaan hoivahenkilöstöstä, ei hoitohenkilöstöstä. Tämä kirjaus mahdollistaa edelleen sen, että henkilöstömitoitukseen lasketaan sellaisia henkilöitä, joilla ei ole koulutusta varsinaiseen hoitotyöhön, eikä se myöskään ratkaise ongelmaa siltä osin, että hoitajat voisivat keskittyä hoitotyöhön, kun tukihenkilökuntaa edellytettäisiin palkattavan riittävä määrä.
– Tässä näyttää käyneen niin, että sdp ei edes yritä pitää vaalilupauksiaan, vaan vanhustenhoidon tason korjaaminen jää vain puheiden tasolle jo tässä kohtaa, Antikainen ihmettelee.
Potilasturvallisuuden vaarantuminen jo arkipäivää
Hallitusohjelmassa tilanteen korjaamiseen on osoitettu vain 70 miljoonaa, vaikka Kuntaliitto on arvioinut, että hoitajamitoituksen korjaaminen luvatulle 0,7 tasolle maksaisi 200 miljoonaa euroa.
Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.), joka vielä helmikuussa oli vaatimassa hoitajamitoitusta heti, puhuukin nyt siirtymäajasta.
– Monissa maakunnissa sote-resurssit eivät riitä tälläkään hetkellä. Vanhukset ovat kärsineet laaduttomasta hoidosta jo aivan liian pitkään. Esimerkiksi Siun sotessa resurssit eivät riitä edes nykyisen lain mukaiselle minimitasolle, vaan koulutettua henkilökuntaa on aivan liian vähän.
– Potilasturvallisuuden ja työturvallisuuden vaarantuminen ei ole uhkakuva, vaan arkipäivää, ja ongelmat on ratkaistava nyt, ei vuonna 2023, Antikainen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hoitajamitoitus hoitohenkilöstö Sanna Antikainen Antti Rinne perussuomalaiset SDP hallitus vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten Rantanen: Omaishoitaja tekee hoitotyötä alle eurolla per tunti

Juvonen kyselee hoitajamitoituksen lakiin kirjaamisen perään: ”Minkään puolueen ei tule olla vastarannan kiiskenä tässä asiassa”

Perussuomalaisten ryhmäjohto: Hallitusohjelma enteilee Suomen konkurssia ja ulosliputusta

Tavio: Vihervasemmistohallituksen ohjelma on karua luettavaa – hallitus aikoo elää velaksi, myydä valtion omaisuutta ja lähettää myynnistä saadut rahat Afrikkaan

Juuso: Hoitajat, vanhukset ja omaiset tulevat pettymään hallituksen lupauksiin

Ministeri Kiurun meriselitys Huomenta Suomessa: Hoitajamitoitus viipyy, koska on kysyttävä kunnilta ja kesä tulee
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää