Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Antikainen: Puola irtautuu Ottawan sopimuksesta – Suomen toimittava samoin

08.03.2025 |12:58

Puolan pääministeri Donald Tusk on ilmoittanut Puolan parlamentissa, että hän haluaa maan irtautuvan jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Tusk on pyytänyt Puolan puolustusministeriötä aloittamaan valmistelut sopimuksesta irtautumiseksi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä Suomen on tehtävä pikaisesti sama päätös.

– Muistutan jälleen kerran, että Suomen maantieteellinen asema ja pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa tekevät maan puolustamisesta erityisen haastavaa. Jalkaväkimiinat ovat tehokas ja myös kustannustehokas osa puolustusta. Niiden kieltäminen Ottawan sopimuksella ei ollut viisasta, koska se heikensi Suomen kykyä torjua mahdollisia uhkia.

– Puhuin Ottawan sopimuksesta vetäytymisestä tällä viikolla eduskunnassa puolustusselonteon yhteydessä. Irtautumisessa on kuuden kuukauden irtisanomisaika, jonka aikana irtisanoutuminen peruuntuu, mikäli maa joutuu aseelliseen konfliktiin eli käytännössä myös, jos joutuu hyökkäyksen kohteeksi, Antikainen sanoo.

Vetäytyminen tehtävä hyvissä ajoin

Antikainen painottaa, että vetäytyminen sopimuksesta on tehtävä hyvissä ajoin.

– Mahdollisen hyökkäyksen aikana tai sen välittömässä läheisyydessä eli noin kuuden kuukauden aikana sitä ei voi enää tehdä. Venäjän uhka motivoi Puolaa irtautumaan miinasopimuksesta. Suomella tulisi olla sama motivaatio. Puola näyttää nyt meille esimerkkiä ja raivaa tietä myös Suomelle.

– Meidän on ajateltava ensisijaisesti kansallista turvallisuuttamme ja varmistettava, että meillä on käytössä kaikki mahdolliset keinot maamme puolustamiseksi. Ottawan sopimus ei palvele Suomen turvallisuusetuja nykytilanteessa. Puola on ottanut ensiaskeleet ja osoittanut rohkeutta puolustuksensa vahvistamiseksi. Suomen on toimittava samalla tavalla ennen kuin on liian myöhäistä. Olen tehnyt aiheesta eduskunnassa jo aiemmin sekä toimenpidealoitteen että keskustelualoitteen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?

08.04.2025 |16:18

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää