LEHTIKUVA
Antikainen: Poliisi toimi oikein, niskuroivat aktivistit väärin
Poliisin voimankäyttö nousi otsikoihin Helsingin poliisin hajotettua Elokapina-liikkeen mielenosoituksen lauantaina Kaisaniemessä kaasusumutteen avulla.
– Syynä mielenosoituksen hajottamiseen oli merkittävä haitta liikenteelle mielenosoittajien tukkiessa Kaisaniemenkadun liikenteen sekä poistumiskäskyjen noudattamatta jättäminen. Oikeus osoittaa mieltään on perusoikeus, mutta haitanteko ja niskurointi viranomaisten määräyksiä vastaan ei ole, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen huomauttaa.
Merkittävää haittaa sivullisille
Poliisin on virkansa puolesta puututtava mielenosoitukseen silloin, kun siitä aiheutuu merkittävää haittaa sivullisille.
– Poliisi toimi tässä oikein. Paikalla olleet poliisipartiot sekä käskivät mielenosoittajia siirtymään että varoittivat sumutteen käytöstä etukäteen. Kun mielenosoittajat eivät noudattaneet poliisin käskytystä, he saavat syyttää vain itseään sumutteen käytöstä.
– Mieltään voi osoittaa myös haittaamatta sivullisten liikkumista. Tässä tapauksessa häiriöitä koitui etenkin joukkoliikenteelle, jonka olettaisi olevan ilmastoaktivistien suosiossa, Antikainen ihmettelee.
Viivytti poliisin hälytystehtäviä
Haitanteko työllisti suuren osan Helsingin poliisipartioista. Tilanteessa otettiin kiinni 51 henkilöä, jotka vapautettiin myöhemmin lauantai-iltana. Sakkoja kirjoitettiin 53 henkilölle. Tapahtumassa oli osallisena 24 poliisipartiota, mikä poliisin tiedotteen mukaan haittasi muiden virkatehtävien hoitamista.
– Poliisille jäi hälytystehtäviä jonoon, koska aktivistit eivät kehotuksista huolimatta siirtyneet muualle häiritsemästä liikennettä. Sivummalle siirretyt mielenosoittajat palasivat takaisin ajoradalle. Poliisilla ei ole loputtomasti aikaa ja resursseja siirtää uppiniskaisia aktivisteja pois liikenteen tieltä samalla, kun apua kaivataan toisaalla.
– Jos käyttäytyy typerästi, siitä on seuraamuksia, eikä silloin uhriutuminen ole perusteltua. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ja tässä kohtaa uhriutumisen sijasta aktivistit voisivat katsoa peiliin: miten meni, noin niin kuin omasta mielestä? Antikainen kiteyttää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- niskurointi mielenosoittajat julkiset resurssit Häiriköinti Sanna Antikainen perussuomalaiset Poliisi Liikenne Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ilmastoaktivistit pysäyttivät lentokoneita Ruotsissa – Poliisi: “otettu kiinni ilmailuliikenteen häirinnän valmistelusta”
llmastoaktivistit seilasivat joukolla tutkimaan sulavaa Arktista – juuttuivat jäihin
Saksalaistutkija: monilla alkaa tulla mitta täyteen ilmastoaktivisteista
Brittitutkija: ilmastoliike käyttää ilmaisuja, jotka ovat osa vasemmiston liturgiaa
Elokapinan perustaja yllyttää länsimaiden teinejä kapinaan Venäjän valtion TV-kanavalla: länsimaiden talous murskattava, demokratiasta luovuttava – korvattava neuvostoilla
Helsingissä liikenteen pysäyttänyt Elokapina lietsoo anarkistien kansannousua: Keinoina poliisin provosointi ja sekasorron kylväminen
Antikainen: Koskeeko hallituksen harvaanasuttujen alueiden alasajo myös poliisipalveluita?
Antikainen vaatii sisäministeriötä puuttumaan asiaan: “Kiteen poliisiaseman alasajo on ehdottomasti estettävä!”
Ohisalon vastaus poliisin toiminnasta Elokapinan yhteydessä ei tyydytä: ”Onko julkisen liikenteen pysäyttäminen mielenosoituksen vuoksi hyväksyttävää?”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää