Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Antikainen: Maanpuolustuskoulutuksen määrärahat turvattava

04.06.2021 |13:36

Maanpuolustuskoulutus MPK:n valtionavustusten maksu jatkuu jälleen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen Puolustusvoimien strategisena kumppanina elintärkeän yhdistyksen toiminta on turvattava puolustuskyvyn ja kriisinkestävyyden takaamiseksi. Antikainen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien MPK:n määrärahoja.

Toukokuun alkupuolella Yle kertoi puolustusministeriön keskeyttäneen valtionavustuksien maksun laillisuusvalvontatarkastuksen johdosta, mutta saatuaan tarvittavat selvitykset ministeriö päätti jatkaa avustusten maksua normaalisti. Myös toukokuun avustus maksetaan takautuvasti. Avustusten maksun keskeytys ehti jo herättää huolta yhdistyksen toiminnan jatkumisesta, mutta nyt toiminta jatkuu entiseen tapaan.

– Suomen suurimpana kokonaisturvallisuuden kouluttajana MPK:n toiminta on ehdottomasti turvattava. Puolustusvoimien strategisena kumppanina yhdistyksen toiminta on elintärkeää Suomen puolustuskyvyn ja kriisinkestävyyden turvaamiseksi. Koronapandemia osoitti, kuinka herkästi maailma voi suistua kaaokseen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen sanoo.

– Emme voi tuudittautua siihen uskoon, että kansainvälisen tilanteen muutokset eivät kosketa meitä, vaan kansalaisille on jatkossakin tarjottava mahdollisuus kouluttautua vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja kriisinhallinnan saralla.

Kyky toimia kriisitilanteissa entistä tärkeämpää

MPK on puolustusministeriön ohjauksessa toimiva julkisoikeudellinen yhdistys, joka yhteistyöjärjestöjensä kautta tarjoaa koulutusta muun muassa sotilaallisten valmiuksien ylläpidossa sekä erityisesti naisille suunnattua vapaaehtoisen maanpuolustuksen koulutusta.

– MPK:n sekä sen jäsenyhdistysten monipuolinen koulutustarjonta on erittäin tärkeää kansalaisten kriisiajan osaamistason kehittämiselle ja ylläpidolle. Yhdistyksen toimintaa tulee kehittää ja sen rahoitus on turvattava jatkossakin. Etenkin naisille suunnatut koulutukset ovat loistava keino tutustua maanpuolustus- ja kriisitilannekoulutukseen matalalla kynnyksellä. Kansainvälisen tilanteen kiristyessä kansalaisten kyky toimia kriisitilanteissa on entistä tärkeämpää, Antikainen toteaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää