Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11

Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

– Tilastot kertovat karua kieltään. Vuonna 2024 poliisille ilmoitettiin yli 9 300 seksuaalirikosta. Se on lähes 2 000 enemmän kuin vuonna 2023. Myös vuodesta 2022 vuoteen 2023 rikosten määrä nousi lähes 1 800 ilmoituksella. Luvut perustuvat poliisin tietoon tulleisiin rikoksiin, ja niihin sisältyvät kaikki seksuaalirikokset. On syytä muistaa, että kaikki rikokset eivät välttämättä tule poliisin tietoon, Sanna Antikainen toteaa.

Vuosina 2020–2024 eniten seksuaalirikoksista epäiltyjä ulkomaalaisia on ollut Irakin, Syyrian, Afganistanin ja Viron kansalaisten joukossa. Kun rikosten määrää tarkastellaan suhteessa eri kansalaisuuksien edustajien määrään Suomessa, korostuvat niissä erityisesti Syyria, Kongon demokraattinen tasavalta, Afganistan, Irak ja Somalia.

– Näistä maista on Suomeen tullut paljon nuoria miehiä. Yhdistävä tekijä monissa ryhmissä on islam. Tiedotusvälineissä turvapaikanhakijoiden rikollisuutta analysoineen keskusrikospoliisin erikoistutkijan mukaan irakilaisten yliedustus tilastoissa voi osittain selittyä vanhoilliseen islamiin pohjautuvalla kunniakulttuurilla, Antikainen huomauttaa.

Vakava tilanne Suomelle

Antikaisen mukaan seksuaalirikollisuuden määrän kasvu on Suomelle ja suomalaisille naisille hyvin vakava tilanne. Rikosten uhreista 96 prosenttia on naisia. Hän peräänkuuluttaa vastuullisen maahanmuuttopolitiikan tärkeyttä ja ihmettelee, miksei vihervasemmisto ole osoittanut huolta tilanteesta.

– Kun suomalaisiin verrattuna seksuaalirikoksiin syyllistyvät somalit kuusinkertaisesti, irakilaiset kymmenkertaisesti, afgaanit ja kongolaiset kaksitoistakertaisesti ja syyrialaiset viisitoistakertaisesti, niin voi kysyä, kuinka monta raiskattua naista vielä tarvitaan, että vihervasemmisto avaa silmänsä ja myöntää, ettei rajoittamaton maahanmuuttopolitiikka toimi. Kuinka monta naista tulee vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää? Antikainen kysyy.

Hallitus puuttuu tilanteeseen tehokkaasti

Suomi kuten muukaan Eurooppa ei ole välttynyt maahanmuuton synkiltä seurauksilta, muun muassa seksuaalirikollisuuden suurelta kasvulta. Antikainen antaa kiitosta hallitukselle, joka on ryhtynyt määrätietoisiin toimiin maahanmuuttopolitiikan kiristämiseksi.

– Islamilaisessa kulttuurissa naisten oikeuksiin ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon ei suhtauduta samalla tavalla kuin länsimaisessa kulttuurissa. Tilanteeseen on kyettävä puuttumaan tehokkaasti. Hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistuksiin kuuluvat rajamenettelyiden tehostaminen, perusteettomien hakemusten nopeampi käsittely sekä kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttaminen entistä nopeammin.

– Erityistä huomiota kiinnitetään kansallista turvallisuutta uhkaaviin henkilöihin ja rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamiseen. Rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamisia tehostetaan myös saattamalla palautussopimukset kuntoon kolmansien maiden kanssa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää