Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Antikainen hallituksen maahanmuuttopolitiikasta: Tulijat ovat työllistäneet – ainakin poliisia

09.10.2019 |18:53

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaati hallitukselta järkevää maahanmuuttopolitiikkaa ja antoi neuvoja hallitukselle tämän toteuttamiseksi.

Eduskunnassa on viime päivien aikana käsitelty hallituksen talousarvioesitystä vuodelle 2020. Keskustelua on käyty myös hallituksen löyhästä maahanmuuttopolitiikasta.

– Hallitus! Tehkää hätätilapykälät rajavartio- ja ulkomaalaislakiin, tehkää oleskeluluvista minimipituisia, tehkää sosiaaliturvasta kansalaisuusperusteinen ja laittakaa laittomasti maassa olevat säilöön, Antikainen vaati eduskunnassa ja muistutti, että vuoden 2015 turvapaikanhakijavyöry voi toistua uudelleen.

Demarit kehuivat tulijoiden työllistävää vaikutusta

Sosiaalidemokraattien puolueen riveistä kuultiin jopa, kuinka työllisyys nousi vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden ansiosta.

– Vuoden 2015 jälkeen poliisia on työllistänyt varsinkin seksuaalirikokset. Tämäkö todella on sosiaalidemokraateista hyvää työllisyyden nousua? Antikainen kysyi.

Seksuaalirikosten määrä kasvanut vauhdilla

Helsingin Sanomien mukaan seksuaalirikoksia ilmoitettiin poliisille tammi-kesäkuussa 16 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna ja seksuaalirikosepäilyt, joissa epäiltynä ulkomaan kansalainen, lisääntyivät 37 prosenttia.

Antikainen muistutti istunnossa, kuinka hallituksen maahanmuuttopolitiikan prioriteettina ei ole Suomen ja suomalaisten turvallisuus.

– Perussuomalaisille sen sijaan on tärkeää, että oma kansa tuntee olonsa turvalliseksi omassa maassaan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää