PS ARKISTO
Antikainen: Ay-pomot vaarantavat lääkkeiden huoltovarmuuden ja ihmisten terveyden – lääketehtaille myönnettävä poikkeuslupa
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan Teollisuusliiton kaavaileman uuden poliittisen lakon vaikutuksesta lääketuotantoon. Antikainen pitää ay-pomojen toimintaa edesvastuuttomana ja häikäilemättömänä ja toivoo, että lääketehtaat jätettäisiin lakon ulkopuolelle.
Teollisuusliitto ilmoitti viime perjantaina, että se ryhtyy uuteen laajaan poliittiseen lakkoon 14.2.–16.2. Työnseisaukset olisivat kestoltaan kolmipäiväisiä. Lakkojen piirissä on noin 60 000 teollisuuden työntekijää. Ilmoitetut lakot pysäyttäisivät suuren osan suomalaista teollisuutta.
Huoltovarmuus on uhattuna
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan lakkojen vaikutuksesta lääketuotantoon. Esimerkiksi Orion Oyj:n lääketuotanto oli viime viikolla lakon vuoksi käytännössä pysähdyksissä Orionin kaikilla lääkevalmistetehtailla Espoossa, Turussa ja Kuopiossa.
– Myös Tampereella sijaitsevan silmälääketehtaan Next Pharman tuotanto oli pysähdyksissä lakon vuoksi. Tehdas valmistaa terveydelle välttämättömiä tuotteita, ja tehtaanjohtaja on kertonut tiedotusvälineille, että lakon takia huoltovarmuus on uhattuna. Tehtaan johtaja oli pyytänyt ennen viime viikon lakkoa poikkeuslupaa Teollisuusliitolta ja ammattiliitto Prolta, mutta sitä ei myönnetty, Antikainen ihmettelee.
Lääkkeillä saatavuusongelmia jo ennestään
Antikainen muistuttaa, että maailmantilanteen vuoksi eri lääkeryhmillä on ollut jo pitkään saatavuusongelmia. Lakkojen seurauksena niitä voi tulla yhä vain lisää.
– Kansalaiset kärsivät jo nyt lääkkeiden saatavuushäiriöistä sekä koko Euroopassa että Suomessa. Ay-pomojen toiminta on täysin edesvastuutonta ja häikäilemätöntä. He ovat valmiita menemään jopa niin pitkälle, että Suomen lääketuotannon huoltovarmuus vaarantuu ja samalla myös ihmisten henki ja terveys. Jos seuraava lakko toteutuu, tulisi ay-pomojen myöntää lääketehtaille poikkeuslupa olla osallistumatta poliittiseen lakkoon.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliittiset lakot ay-pomot Ammattiliitto PRO lääketuotanto saatavuusongelmat lääketehtaat Teollisuusliitto lääkkeet Sanna Antikainen Huoltovarmuus Terveys Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Työelämägallup: Perussuomalaiset ja kokoomus edelleen duunarien ykköspuolueet
Vasemmisto lietsoo joukkoja poliittisiin lakkoihin, hallitus peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua: Käy kalliiksi yhteiskunnalle
Emeritusprofessori Matti Virén arvostelee ay-liikkeen kiihkoilua: Lakkoilu on hullua puuhaa – ”Talous on kuralla ja kasvunäkymät nollassa”
Purra: Liitoille ei anneta veto-oikeutta työmarkkinauudistuksissa – ”Hallituksella on poliittinen mandaatti viedä uudistuksia läpi”
Perussuomalainen Nuoriso ja Kokoomusnuoret: Poliittiset lakot kiellettävä kriittisillä aloilla mahdollisimman pian
Oppositiolla heikot eväät julkisen talouden pelastamiseksi: Keskusta ja SDP tarjoavat tyhjää, vihreät haluaa leikata eläkeläisiltä
Viikon suosituimmat
Ennakkovaroitus suomalaisille veronmaksajille: Yksi jengirikollinen maksaa yhteiskunnalle miljoonia ja tuhat jengirikollista miljardeja
Perussuomalaiset ovat vuosikaudet varoittaneet Ruotsin tiestä ja siitä, kuinka Suomessakin jengirikollisuus pian räjähtää käsiin. Taloudellisten tosiasioiden pitäisi saada hälytyskellot viimein soimaan hyssyttelijöidenkin päässä. Niinpä käsistä karannut jengirikollisuus kustantaa esimerkiksi ruotsalaisille veronmaksajille 322 miljardia kruunua seuraavan 15 vuoden aikana.
Turvapaikkalakeja kiristetään Ruotsissa – uusintahakemukset pannaan ja tapahakijat maasta ulos
Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus jatkaa valitsemallaan tiellä ja pyrkii lieventämään hallitsemattoman maahanmuuton seurauksia. Oikeutta turvapaikan hakuun rajoitetaan, jotta uusintahakemusten tehtailu saadaan loppumaan. Myös maassa piileskelevän paperittoman väen määrää pyritään vähentämään.
Junnila oudoksuu mediaa, joka luo kuvaa bensan hinnan kallistumisesta – vaikka se on hallituksen päätösten ansiosta päinvastoin halventunut
Kansanedustaja Vilhelm Junnila kirjoittaa hallituksen päätöksistä, joilla on saatu painettua polttoaineiden hintaa alemmas.
Brittitutkimuslaitos kyseenalaistaa median levittämät Gazan tragedian uhriluvut
Sodan ensimmäinen uhri on totuus ja se näkyy myös Gazan taisteluissa. Siviilejä on kuollut ja kuolee, oli kyseessä sitten Israelin tekemä hirvittävä kansanmurha tai Hamasin noudattaman hirvittävän taistelutaktiikan seuraus. Brittiläinen ajatuspaja HJS yrittää jäljittää totuutta propagandan takana.
New Orleansin terroristi liehutti Isis-lippua ajaessaan uuden vuoden juhlijoiden päälle
Yhdysvalloissa tapahtui varhain keskiviikkoaamuna terroriteko, kun mies ajoi tahallaan uuden vuoden juhlijoiden päälle New Orleansin kuuluisalla Bourbon Streetin juhlakadulla. Kymmenen ihmistä sai surmansa ja useita kymmeniä haavoittui. Epäilty terroristi sai surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa. Hän oli laittanut Isis-terroristijärjestön lipun käyttämänsä avolava-auton perään.
Antikainen: Suomalaisia viranomaisia kiitetään ulkomaita myöten – nöyristelyn ajat ovat todellakin takanapäin
Suomi sai joulun alla konkreettisen muistutuksen turvallisuushaasteistaan, kun Itämerellä havaittiin useiden tietoliikenne- ja sähkökaapeleiden vaurioita, mukaan lukien Suomen ja Viron välinen Estlink 2 -merikaapelin vaurio.
Pekka Aittakumpu: Suomalaisilla tulee olla vapaus pitää esillä perinteitään, historiaansa, kulttuuriaan ja arvojaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu vaatii, että Opetushallitus päivittää ohjeistustaan, jotta kouluissa ja koulujen tilaisuuksissa voidaan pitää vapaasti esillä suomalaisia perinteitä sekä suomalaista ja länsimaista kulttuuriperintöä, myös sellaista, joka sisältää kristillistä kulttuuriperintöä tai viitteitä siihen.
Perussuomalainen Helsinki nimesi 23 uutta ehdokasta kuntavaaleihin
Helsingin Perussuomalaiset ilmoitti joulukuun 22. päivänä 23 uuden ehdokkaan nimeämisestä. Nykyisistä valtuutetuista nimettyjen joukossa on Teija Makkonen.
Jimmie Åkessonin uudenvuoden linjaukset: Tuet pois työtä vieroksuvilta, avustuksille katto, kansalaisuus pois lainrikkojilta, vankiloita ulkomaille ja palautuksiin vauhtia
Ruotsin hallituspolitiikassa alkaa lupausten lunastamisen aika. Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksia laitetaan kuntoon yksi toisensa jälkeen. Jos mielii tukia, töitäkin on tehtävä ja veroja maksettava. Hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisesta pidetään huolta, mutta vapaamatkustajille ei ole sijaa.
Vuosi vaihtui – Suomen turvapaikkapolitiikkaan merkittäviä kiristyksiä: Jatkossa turvapaikka on aina määräaikainen ja rikoksen tehnyt voidaan karkottaa maasta
Uuden vuoden alkaessa myös Suomen maahanmuuttopolitiikka kiristyy. Kansainvälisen suojelun lupiin on tullut merkittäviä muutoksia 2. tammikuuta alkaen, kun ulkomaalaislain muutokset tulivat voimaan. - Muutokset lisäävät uusia, merkittäviä perusteita kansainvälisen suojelun myöntämättä jättämiselle ja lakkauttamiselle, ja samalla Suomen turvallisuus paranee, sisäministeri Mari Rantanen korostaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää