
Ampumaurheiluliiton Lotta Laitinen perussuomalaisten luonnonvara-asiantuntijaksi
Ampumaurheiluliitossa ympäristö- ja olosuhdepäällikkönä toimivan Lotta Laitinen aloittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän kansliassa luonnonvara-asiantuntijana marraskuussa.
Lotta Laitinen tulee työskentelemään asiantuntijana erityisesti ympäristöön ja maa- sekä metsätalouteen liittyvissä kysymyksissä. Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jenna Simula odottaa innoissaan työskentelyä yhdessä.
– Laitinen on vankalla ympäristöosaamisellaan tehnyt todella arvokasta työtä ampumaratojen eteen, ja olen äärimmäisen ilahtunut, että saamme nyt hänestä uuden vahvistuksen joukkueeseemme eduskuntaan, ryhmän varapuheenjohtajanakin toimiva Simula sanoo.
Hallituksen tavoitteena on nostaa ampumaratojen määrä 1 000 ampumarataan, minkä myötä perussuomalaisten ministeri Lulu Ranteen johtamassa sisäministeriössä on käynnistetty hanke asian edistämiseksi.
Perusteettoman tiukkaa sääntelyä purettava
Myös Laitinen odottaa mielenkiinnolla työskentelyn aloittamista perussuomalaisten eduskuntaryhmän palveluksessa.
– Työurani aikana tekemäni havainnot ovat herättäneet kiinnostukseni olla vaikuttamassa siihen, että ympäristösääntely olisi selkeää, ennakoitavaa ja tietoon perustuvaa.
– Luonnonvara-asiantuntijan tehtäväkenttään liittyvät toimialat ovat olleet todella kovilla viimeisten vuosikymmenten aikana. Perusteettoman tiukan sääntelyn purkamisella on positiivinen vaikutus niin kansantaloudelle, huoltovarmuudelle kuin maan yleiselle kilpailukyvylle, Laitinen avaa uuteen työhön siirtymisen taustoja.
Lotta Laitinen on koulutukseltaan filosofian tohtori ja toiminut vuodesta 2020 alkaen ampumaratojen ympäristölupahankkeessa, jossa hänen tehtävänään on ollut antaa asiantuntija-apua Suomen ampumarataverkoston ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ympäristösääntely Ampumaurheiluliitto Lotta Laitinen ampumaradat ympäristöasiat kansantalous perussuomalaisten eduskuntaryhmä Ampumaurheilu Maa- ja metsätalous Lulu Ranne Jenna Simula Huoltovarmuus Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunta järjestäytyi Helsingissä – puheenjohtajaksi perussuomalaisten Petri Huru

Perussuomalaiset: Sisäisen turvallisuuden resurssit turvataan

Kansanedustajat tyytyväisiä eduskunnan panostuksiin – rahoitusta sotaveteraaneille, reserviläisille ja Pohjois-Karjalaan

Perussuomalaiset iloitsevat lisärahasta maanpuolustuskoulutukseen ja ampumaradoille – Ronkainen: Hyvä ampumataito on reserviläisen tärkein taito
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.
Uusimmat

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää