Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Alakouluihin palkattava opettajien tueksi terapeuttisia valmiuksia omaavia aikuisia ilman opetusvelvollisuutta – Koposen esittelemä toimintamalli etenee eduskunnassa

31.03.2022 |10:50

Opetus- ja kulttuuriministeriö pilotoi parhaillaan sitouttavan kouluyhteistyön nimellä kulkevaa pilottihanketta. Pilotti sai alkunsa viime vuonna, kun eduskunnassa oltiin ensin käsitelty vastaavaa perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen esittelemää toimintamallia. Koponen ehdotti, että alakouluihin palkattaisiin opettajien tueksi terapeuttisia valmiuksia omaavia aikuisia ilman opetusvelvollisuutta.

– Nämä henkilöt toimisivat koululaisten arjessa ja pystyisivät eheyttävään ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön sekä kuuntelemaan oppilaita ilman opettamiseen sidottua aikaa, kansanedustaja Ari Koponen perusteli aiemmin Suomen Uutisissa.

Hallituksen pilottihanke lähes identtinen

Koposen kansalaisaloitteen malli hylättiin, mutta hetkeä myöhemmin hallitus pilotoi lähes identtistä omaa hankettaan.

– Tämä tarkoittaa sitä, että esittelemääni pilottia ollaan laajentamassa. Malli auttaa varmasti parantamaan opettajien jaksamisessa sekä oppimistuloksia ja koko kouluyhteisön hyvinvointia, ja se on jälleen yksi konkreettinen apukeino kouluille kiusaamis- ja väkivaltaongelmien ratkaisemiseksi, Koponen kertoo.

Aikaa nuorten kohtaamiselle

Opetusministeri Li Andersson nosti pilottihankkeen etenemisen puheeksi eduskunnan tiistaisessa täysistunnossa.

– Nuoret kokevat, että kellään ei ole aikaa kohdata. Tämä on erittäin hälyttävä viesti, ja tämä on myöskin yksi syy, minkä takia itse olen pitänyt tätä sitouttavaa kouluyhteistyötä, mitä nyt pilotoidaan, niin tärkeänä, koska se idea siinä on se, että meillä on koulussa aikuisia, joilla ei ole opettamiseen sidottua aikaa.

– Eli heillä pitäisi olla aikaa sitten kohdata niitä nuoria, joilla on se kaikkein suurin kohtaamisen tarve: on voinut olla paljon poissaoloja, ehkä vaikeuksia myöskin tietää, kenen puheille pitäisi kääntyä, jotta saa apua omiin ongelmiinsa, Andersson jatkoi.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää