

LEHTIKUVA
Åkesson: Monikulttuurisuus on vaarallinen ideologia
Vääränlaisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista puhutaan Ruotsissa yhä avoimemmin. Pääministeri vakuuttaa, että Ruotsin tavoitteena on EU:n tiukin maahanmuuttopolitiikka. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja pitää monikulttuurisuutta vaarallisena ideologiana, joka on johtanut yhteiskunnan hajoamiseen. Seksuaalivähemmistön edustaja kysyy, voivatko homoseksuaalit asua turvallisesti ruotsalaisessa lähiössä.
Monikulttuurinen Ruotsi vietti kansallispäiväänsä 6. kesäkuuta, mutta vain viidennes ruotsalaisista tietää, miksi kansallispäivää vietetään juuri tuolla päivämäärällä. Viisisataa vuotta täyttänyt Ruotsi on suurissa vaikeuksissa maahanmuuton kanssa, ja jopa pääministeri myöntää ongelmat.
– Laajamittainen maahanmuutto ja huono integraatio eivät kertakaikkiaan toimi, kirjoittaa pääministeri Ulf Kristersson (kok) Ruotsin kansallispäivänä julkaistussa Aftonbladet-lehden mielipidekirjoituksessaan.
– Siksi me aiomme nyt muuttaa Ruotsin maahanmuuttopolitiikan EU:n tiukimmaksi.
Pääministeri Kristersson korostaa, että jatkossa kielteinen turvapaikkapäätös tarkoittaa sitä, että henkilön on poistuttava maasta, minkä pitäisi olla jo nyt itsestäänselvää. Hän vaatii myös tiukempaa otetta maahanmuuttajien kotouttamiseen: kansalaisuuden saamisen arvostusta on nostettava ja ruotsalaisia arvoja ja ruotsin kielen tärkeyttä on korostettava.
“Monikulttuurisuus on vaarallinen ideologia”
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson menee omassa kansallispäivän kolumnissaan vieläkin pidemmälle. Åkessonin mielestä monikulttuurisuus on vaarallinen ideologia, jonka tavoitteena on olemassa olevan kulttuurin rikkominen ja korvaaminen.
– Monikultturismin ääneen lausuttu tavoite on koko ajan ollut yhtenäisen enemmistökulttuurin hajottaminen ja korvaaminen kulttuurien sekoituksella, Åkesson kirjoittaa. Nyt näemme lopputuloksen.
Åkessonin mukaan ruotsalaisille on viimeisten viidenkymmenen vuoden ajan jo esikoulusta lähtien toitotettu, että monikulttuurisuus on tavoittelemisen arvoinen asia, joka tarjoaa uskomattomia rikkauksia, kuten jännittäviä ruokia, hauskoja tansseja ja värikkäitä vaatteita. Ja jos joku muuta väittää, hän on rasisti ja paha ihminen.
Todellisuudessa monikulttuurisuus on kuitenkin johtanut väkivallan, rikollisuuden ja turvattomuuden kasvuun, yhteiskunnan hajoamiseen ja kansallisen yhteenkuuluvuuden tunteen ja veronmaksuhalujen laskuun, Åkesson kirjoittaa. Ruotsista on tullut rikkinäinen maa, joka ei enää meinaa pysyä kasassa. Ja kaikki tämä olisi ollut etukäteen ennustettavissa.
Jimmie Åkesson pitää epädemokraattisena sitä tapaa, jolla monikulttuurisuutta on tungettu ruotsalaisten kurkuista alas ongelmista välittämättä. Yhä vieläkin kiihkeimmät monikulttuurikokeilun puolestapuhujat kieltäytyvät myöntämästä kokeilunsa epäonnistuneen. Tai ehkä he ovat aidosti tyytyväisiä luomaansa, jakautuneeseen ja rikkonaiseen yhteiskuntaan, Åkesson pohtii.
“Voivatko homoseksuaalit asua ruotsalaisessa lähiössä?”
Seksuaalivähemmistöön kuuluvan ruotsalaisen näkökulmasta Ruotsista on tullut turvattomampi paikka. Adam Ivehag kirjoittaa Aftonbladetin mielipidekirjoituksessaan, että ei enää tuntenut oloaan turvalliseksi omassa kotimaassaan muutettuaan asumaan maahanmuuttajavaltaiseen lähiöön.
Adam Ivehag kertoo, että vielä vuonna 2010 hän oli innolla mukana “ruotsidemokraatit ulos eduskunnasta” -kampanjassa somessa, mutta vuoden 2022 vaaleissa hän äänesti aiemmin inhoamaansa puoluetta. Syynä oli se, että hän ja hänen seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ystävänsä eivät enää tunne oloaan turvalliseksi “maailman vähemmistöystävällisimmässä maassa”.
Ennen vuoden 2022 vaaleja Adam muutti asumaan Tukholman lähiöön. Muutamassa viikossa käytännön kokemukset maahanmuuttajalähiön arjessa saivat hänet tuntemaan olonsa turvattomaksi. Adam huomasi, että hän ei ole enää huolissaan sitä, aikovatko ruotsidemokraatit rajoittaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Häntä huoletti paljon enemmän, että lähiöissä kannatetaan uutta muslimipuolue Nyansia, jonka puheenjohtajan Mikail Yükselin mielestä imaameilla pitää olla oikeus saarnata homoseksuaalisuutta vastaan.
Adam Ivehag kirjoittaa, että Tukholman keskustan liberaaleissa piireissä on helppoa olla avoimesti homo, mutta jos hän kertoisi siellä maahanmuuttajalähiöiden homofobiasta, hänet leimattaisiin islamofobiksi ja rasistiksi. Kyse on siitä, voivatko homoseksuaalit elää avoimesti punavihreän maahanmuuttopolitiikan luomassa todellisuudessa, Adam kiteyttää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nyans-puolue Mikail Yüksel epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka Ulf Kristersson homoseksuaalisuus Jimmie Åkesson Tukholma Monikulttuurisuus Seksuaalivähemmistöt Islam Ruotsi maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pääkaupunkiseutu ajautumassa kaaokseen maahanmuuton takia: ”Suomessa on nyt viimeiset hetket ryhtyä muuttamaan suuntaa”

Jimmie Åkessonin tyrmää yhteisen pakolaispolitiikan ja uhkaa hallituskriisillä: Euroopan unionista on tulossa Ruotsille pakkopaita

Husun videotervehdys “viehättävän ja aurinkoisen” Mogadishun hiekkarannoilta typerryttää – Mauri Peltokangas: suomalaisille on valehdeltu suut ja silmät täyteen

Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: “Karut vaikutukset joka sektorille”

Veitsimies yritti tappaa lapsia leikkikentällä Ranskassa – epäillylle on jo myönnetty turvapaikka Ruotsissa

EU:n yhteinen maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus nytkähti eteenpäin – Italian kanta ratkaisi

EU:n turvapaikkasopu mietityttää Välimeren etelärannalla: Kuka maksaa EU:n ulkorajalta palautettavien ihmisten kulut?

Suomen maahanmuuttopolitiikka kiristyy selvästi – järjestelmän väärinkäytökset estetään

Puolet ruotsalaisista pohtii muuttoa turvallisemmalle asuinalueelle – kansakunnan kahtiajako kiihtymässä
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää