

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Äiti Göteborgin lähiössä: “Karkottakaa poikani – mikään muu ei auta”
Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden väkivalta pahenee hetki hetkeltä. Göteborgin lähiössä rikollisklaanit taistelevat keskenään ja apujoukkoja tulee ulkomailta asti. Maahanmuuttajaäidin mukaan karkotukset ovat ainoa toimiva keino rikollisuutta vastaan. Jopa Ruotsin kansalaisuuden jo saaneet pitäisi voida karkottaa, vaatii ongelmalähiön torilla haastateltu maahanmuuttajamies.
Hjällbon lähiössä Göteborgissa tapahtui sunnuntaina henkirikos, jossa 44-vuotiasta miestä ammuttiin päähän. Hän menehtyi saamiinsa vammoihin, kertoo Aftonbladet. Viisi muuta henkilöä haavoittui samassa yhteydessä. Jo edeltävänä perjantaina lähiössä oli noin sadan hengen mellakka, jota poliisi joutui rauhoittelemaan.
Expressen-lehden mukaan levottomuuksissa on kyse kahden maahanmuuttajataustaisen klaanin valtataistelusta. Rikollisklaanit kamppailevat Hjällbon torin hallinnasta. Uusia kostoiskuja pidetään todennäköisinä. Toisella klaaneista on yhteyksiä Saksaan, josta on lähetetty apujoukkoja Göteborgiin. Kyse ei kuitenkaan ole saksalaisesta rikollissuvusta.
Paikalliset asukkaat peloissaan
Paikalliset asukkaat ovat tietenkin peloissaan. Hjällbossa jo 20 vuotta asunut Susanne kertoo Aftonbladetille, että alue on muuttunut turvattomammaksi.
Susanne kertoo menevänsä lähikauppaan autolla, koska ei uskalla kävellä alueella. Hänen ystävätterensä Dina kertoo, ettei uskalla päästää lapsia itsekseen ulos leikkimään, koska ammuskeluja on niin usein.
“Vain karkotusuhka saa nuoret miettimään”
Aftonbladet haastatteli myös 50-vuotiasta Fatimaa, joka vaatii kovempia rangaistuksia jengirikollisille. Hän mielestään karkotusuhka on ainoa asia, joka saa jengeihin liittyneet nuoret miettimään rikollista elämäntapaansa. Mikään muu ei heitä pelota.
– Ainoa mikä auttaa on jonkun rikollisjengiläisen karkottaminen, Fatima sanoo.
Fatima toivoo, että lakia muutettaisiin siten, että vakaviin rikoksiin syyllistyneiden karkottaminen helpottuisi. Se saisi nuoret muuttamaan asennettaan.
– He ovat käyttäneet vapauttaan väärin. Eivät he kotimaissaan voisi tehdä näin.
Oma poika jengirikollisena
Fatima kertoo, että myös hänen oma, ainoa poikansa on jengirikollinen. Fatiman poika ei ammuskele ihmisiä, mutta tekee pahoja asioita, jotka saavat äidin mielen surulliseksi. Poika ei käy töissä, vaan elättää itsensä myymällä huumeita ja tekemällä muita rikoksia. Äiti ei enää itse pysty saamaan poikaansa kuriin.
– Te voitte karkottaa minun poikani. Minä tulen itse ensimmäisenä tuomioistuimeen laittamaan nimeni alle karkotuspaperiin, Fatima sanoo.
Aftonbladetin toimittaja haastatteli Hjällbon torilla myös 28-vuotiasta Kavehia. Mies on samoilla linjoilla Fatiman kanssa.
– Karkottakaa ne. Riittää, että jengistä yksi karkotetaan. Sillon kaikki alkavat pelätä, Kaveh sanoo.
– Lakia pitäisi muuttaa siten, että jopa Ruotsin kansalaisuuden jo saaneet voitaisiin karkottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus haluton puhumaan maahanmuuttajien aiheuttamasta turvallisuusuhasta – PS: ”Me puhumme maahanmuuttajien rikollisuudesta ja jengeistä, te vastaatte koronalla ja kokoomuksella”

Ulkomaalaistaustaisten nuorten väkivalta lisääntynyt ja raaistunut huolestuttavasti – Koponen: “Tästä ongelmasta täytyy pystyä puhumaan”

Halla-aho Helsingin katuväkivallasta: Tilanteen paheneminen lopetettava heti – ”Voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikan keinoilla”

Jimmie Åkesson synkistä ampumistilastoista: ”Hallitusten täydellinen epäonnistuminen – Ruotsista on tullut Euroopan Chicago”

Göteborgin poliisipäälliköltä selvät sävelet: ”Jengiampujat ovat lähtöisin Balkanilta, Lähi-idästä ja Pohjois- tai Itä-Afrikasta”

Rikollisten klaanisukujen lapset vaativat Ruotsissa ikätovereiltaan palveluksia ja kunnioitusta

Tanskan entinen oikeusministeri jengirikollisuudesta: Ruotsin tilanne tarkoittaisi Tanskassa katastrofia

Maahanmuuttajaryhmät ottivat yhteen Boråsin ongelmalähiössä – poliisin erikoisjoukot yrittivät taltuttaa tappelijoita

Jengit estävät lastensuojelun toiminnan – seuraako Suomi tässäkin Ruotsin tietä?
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää