Se toinen ääripää – ja miten sen painostusyritykset torjutaan?

Maahanmuuttopolitiikassa todella on olemassa se toinenkin ääripää, joka ei keskustelukulttuurin epäasiallisuudessa häviä lainkaan vihaamalleen rasistijoukkiolle. Tämä kävi harvinaisen selväksi, kun Tolkun Tie -vetoomukseen osallistuneet yrittivät vedota yhteiskuntarauhan puolesta, mutta saivat vain lokaa päällensä. Tiedetoimittaja Marko Hamilo käsittelee kirjoituksessaan tapoja, joilla maltillisten suomalaisten suita yritetään tukkia.

Väitetään, että yhteiskuntakeskustelussa varsinkin maahanmuuttokysymyksestä Suomessa on kaksi kovaäänistä ääripäätä jotka vihaavat toisiaan ja samalla vaientavat hiljaisen, maltillisen enemmistön. Nämä kaksi ääripäätä eivät ole samaa mieltä edes siitä, onko kahta ääripäätä olemassa.

Laitimmainen vasemmisto ei suostu käymään asiallista keskustelua eikä tulemaan puolitiehen vastaan edes sellaisen ryhmän kanssa, joka itse kutsuu itseään tolkun ihmisiksi ja maltilliseksi keskitieksi, ja joka suhtautuu hyvin tuomitsevasti myös rasistiseen ääripäähän. Vasemmistoradikaalien mielestä on vain yksi ääripää, ja siihen kuuluvat kaikki muut kuin he itse.

“Maahanmuuttopolitiikassa todella on olemassa se toinenkin ääripää, joka ei keskustelukulttuurin epäasiallisuudessa häviä lainkaan vihaamalleen rasistijoukkiolle. Yksi tämän ääripään tunnusmerkeistä on sen kykenemättömyys katsoa peiliin ja tunnistaa olevansa se toinen ääripää.”

Tällainen vaikutelma on saattanut syntyä jo aiemmin monelle yhteiskunnallista keskustelua seuranneelle. Harvoin se on kuitenkaan tullut niin kirkkaasti ilmi kuin suvaitsevaisiksi itseään kutsuvien ihmisten aggressiivisista reaktioista Tolkun tie -työryhmän kädenojennukseen.

Neljän hengen työryhmä, johon kuuluivat muusikko Erkki Seppänen, toimittaja Kari Salminen, toimittaja-kirjailija Maria Syvälä ja kirjailija Jyri Paretskoi, laati vetoomuksen yhteiskuntarauhan ja avoimemman keskusteluilmapiirin puolesta 8. marraskuuta.

Vetoomuksen kirjoittajat totesivat, että syksyn 2015 turvapaikkatilanne hoidettiin verrattain hyvin, ja että on arvokasta, että Suomessa kudottiin sukkia, tehtiin lahjoituksia vastaanottokeskuksiin, mentiin vapaaehtoisiksi ja puolustettiin tulijoiden oikeuksia. Yhtä lailla vetoomuksen kirjoittajat pitivät tärkeänä, että kansalaiset nostivat esiin turvapaikkapolitiikan riskitekijöitä, pakolaisbisneksen moraalittomuutta ja islamismiin liittyviä uhkia Euroopassa.

“Rasistinen mielipidemaisema tuli sekin näkyviin ja käsiteltäväksi. Paikoin puhe nettipalstoilla olikin vastenmielistä ja ala-arvoista”, työryhmä kirjoitti ja avoimesti tuomitsi rasismin.

“Me emme kuitenkaan näe rasismin kasvaneen räjähdysmäisesti hysterian arvoiseksi ilmiöksi. Vaikka Suomessa esiintyy rasismia, suomalaiset eivät ole muita rasistisempia”, vetoomuksessa todetaan. “Emme tulkitse jokaista ärtymyksestä kumpuavaa puheenvuoroa vihapuheeksi. Natsismikaan ei lisäänny keskuudessamme epidemian lailla. Katteettoman pelon lietsonta fasismista on loukkaus totalitarismin todellisia uhreja kohtaan.”

Työryhmä pyysi vetoomukseen mukaan myös kahdeksan muuta maahanmuuttoaiheita käsitellyttä tai sivunnutta kirjoittajaa, tutkijaa ja blogistia saadakseen lisää painoarvoa havainnoilleen.

“Nimiä olisi voinut kerätä enemmänkin, mutta pyrimme pyytämään mukaan sieltä täältä, vasemmalta, oikealta ja keskeltä ihmisiä, jotka eivät nyt ainakaan vielä olisi pahoin ryvettyneitä”, Seppänen selittää.

Ensin tolkun ihmisten vetoomukseen vastasi tietokirjailija Olli Löytty suhteellisen asiallisesti.

Löytty epäili, että jos toisesta äärilaidasta löytyy muukalaisvihamielisiä rasisteja, toisessa ääripäässä on vain heikomman puolelle asettuvia ja ihmisoikeuksia puolustavia ihmisiä – eikä siis mitään ääriajattelua.

“Se on täysin tolkuton ajatus”, Löyty kirjoitti.

Se tietysti onkin täysin tolkuton ajatus, mikä tuli ilmi työryhmän vastauksesta Löytylle.

Työryhmä vastasi kysymykseen toisesta ääripäästä Maria Syvälän blogilla. Kyseinen “rasisminvastainen” ääripää ei kirjoittajien mukaan ole suvaitsevaisuuden tai moniarvoisuuden tai ylipäänsä humanismin edistämistä, ei myöskään rasismin uhrien ja ihmisoikeuksien puolustamista, vaan se ilmenee “sokeana raivona kaikkea erimielisyyttä, myös asiallista poliittista kritiikkiä kohtaan”.

Löytty kuitenkin kykeni jatkamaan asiallista keskustelua. Sitten toinen ääripää osoitti oikeaksi työryhmän kuvaileman “sokean raivon asiallista poliittista kritiikkiä kohtaan”. Loanheitto alkoi, kun Erkki Seppänen osallistui 12. marraskuuta sananvapausmielenosoitukseen Tampereella.

Röyhkeimmin työryhmää ja varsinkin Seppästä kohtaan hyökkäsi ”Loppu MV-lehdelle” -sivusto, jossa esitettiin suoria ja osittain törkeitäkin valheita lähes kaikista kirjoittajista.
Sivuston ylläpitäjä Petri Viitala vihjaili ryhmäläisten kytköksillä äärioikeistoon ja MV-lehteen sillä perusteella että MV-lehti oli lainannut joidenkin kirjoittajien blogeja.

Tolkun ihmiset oikoivat röyhkeitä väitteitä kolmen päivän ajan ja peräänkuuluttivat muita ylläpitäjiä puuttumaan valheisiin ja herhauksiin. Lopulta kaikki postaukset poistettiin ilman, että ylläpito olisi perustellut niiden poiston syytä.

Viitala jatkoi vihapuhetta omalla blogillaan 17. marraskuuta. Hän pysyi kiinni omassa narratiivissaan pelkän toiston voimalla. “Ikävä esimerkki tolkun tiestä on tietysti Hitlerin valtaannousu.” Viitala siteerasi myös Martin Luther Kingiä, joka hänen mukaansa piti “tolkun ihmisiä” pahempina kuin mustien alistajia.

Viitala ei siis ilmeisesti ymmärrä, kaikesta tolkullisten blogeilla saamastaan tukiopetuksesta ja rautalangasta vääntämisestä huolimatta, että tolkun ihmisillä ei suinkaan tarkoiteta niitä, jotka hiljaisesti hyväksyvät hirmuteot, vaan niitä, jotka eivät hyväksy syrjintää tai väkivaltaa minkään osapuolen taholta, eivätkä myöskään yhteiskuntakritiikin perusteetonta leimaamista rasismiksi, syrjinnäksi tai natsismiksi.

Tai sitten Viitala ei ole ymmärtävinään. Kun tolkullisuudesta ja kultaisesta keskitiestä on ensin rakennettu olkiukko, sitä on helppo piestä.

Erkki Seppänen veti keskustelun omasta puolestaan yhteen omassa blogissaan 18. marraskuuta.

Seppänen dokumentoi siinä kuvakaappauksin, millaisia perättömiä väitteitä ja alatyylistä kieltä tolkun ihmiset olivat saaneet osakseen sekä Loppu MV-lehdelle -ryhmässä että muissa yhteyksissä.

Marraskuinen episodi osoitti, että maahanmuuttopolitiikassa todella on olemassa se toinenkin ääripää, joka ei keskustelukulttuurin epäasiallisuudessa häviä lainkaan vihaamalleen rasistijoukkiolle. Yksi tämän ääripään tunnusmerkeistä on sen kykenemättömyys katsoa peiliin ja tunnistaa olevansa se toinen ääripää.

Näyttäisi siltä, että Tolkun Tie, kädenojennukset vastapuolta kohtaan ja positiivinen asenne tulkitaan siellä toisessa ääripäässä vain heikkouden merkeiksi. Toinen vaihtoehto on tietysti ottaa vastapuolen konstit omaan käyttöön.

Päivän Byrokraatti -satiirisivusto tekee sen omalla tavallaan. Jokainen ymmärtää, että kyse on samalla huumorista, mutta periaatteessa on kyse aivan samoista menetelmistä, joilla vasemmisto leimaa vastustajansa. Ymmärrä väärin, tulkitse yli ja syyllistä ihmisten välisten sosiaalisten kontaktien perusteella. Jos olet samassa tilaisuudessa henkilön X kanssa, olet vastuussa kaikesta mitä X on joskus sanonut.

Feministiryhmä on ainoa Päivän Byrokraatin tuntema foorumi, jossa käytössä on rotuerottelu.

Päivän Byrokraatti -palkinnon sai 24. marraskuuta Facebookin Feministiryhmä, joka on ainoa Päivän Byrokraatin tuntema foorumi, jossa käytössä on rotuerottelu.

Feministiryhmän sääntöjen mukaan määrätyissä keskusteluketjuissa valkoisilla ei ole oikeutta kommentoida, Päivän Byrokraatti kirjoittaa. Ryhmän mukaan rotusäännöillä vain ehkäistään “kulttuuririistoa”.

Tosin säännöt eivät ole ihan tarkkaan ulkopuolisten tiedossa. Ryhmä on salainen ja sen jäsenet valitaan tarkkaan.

Päivän Byrokraatin kuuleman mukaan Feministiryhmässä meno on kuitenkin hurjaa. Rotusorto on rasismia vain, jos tekijänä on valkoinen mies. Muuten se on oman kulttuurin tunnustamista ja tunnistamista.

Käänteinen rasismi sisältää kuitenkin saman ongelman kuin perinteinen rasismi: onko yksilö valkoinen, jos esimerkiksi hänen isoisänsä äiti oli jotain muuta? Päivän Byrokraatti tarjosi Feministiryhmälle Nürnbergin rotulakeja, joissa kansallissosialistit ratkaisivat, miten rajatapauksissa toimitaan.

“Lienee kuitenkin vain ajan kysymys, milloin jo vuosia käynnissä ollut kulttuurisota eskaloituu ja vasemmisto saa maistaa omaa lääkettään.”

Seuraavana päivänä Päivän Byrokraatti huomasi, että Feministiryhmässä oli mukana myös yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on kuitenkin hyvässä seurassa.

“Feministiryhmän jäseninä ovat myös ainakin Vasemmistoliiton puheenjohtaja, viitisen kansanedustajaa, pari ministerin erityisavustajaa, Keskustanuorten puheenjohtaja, Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja, SYL:n puheenjohtaja, Animalian toiminnanjohtaja, Ylioppilaslehden päätoimittaja, TYY:n puheenjohtaja, Vasemmistoliiton pääsihteeri, Glorian toimituspäällikkö, Helsingin Vihreiden toiminnanjohtaja, SONK:n puheenjohtaja, SKP:n Uudenmaan piirin piirisihteeri, Keskustanuorten pääsihteeri, Helsingin ja Etelä-Suomen Vasemmistonuorten toiminnanjohtaja, Naisasialiitto Unionin pääsihteeri, Eteläsuomalaisen päätoimittaja, Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja, OYY:n pääsihteeri, Uudenmaan Demokraatin päätoimittaja, SAKKI ry:n puheenjohtaja, Helsingin Vihreiden Naisten puheenjohtaja ja Naisjärjestöjen keskusliiton hallituksen jäsen. Ja nämä vain hetken selaamisella. Ryhmästä löytyy varmasti paljon muitakin vaikuttajia”, Päivän Byrokraatti kirjoittaa.

Koska Suomen Uutiset ei alennu vastapuolen tasolle, emme tee tästä nyt kohujuttua, jossa Pimiää kumppaneineen grillattaisiin rasismiepäilyistä. Lienee kuitenkin vain ajan kysymys, milloin jo vuosia käynnissä ollut kulttuurisota eskaloituu ja vasemmisto saa maistaa omaa lääkettään.

“Ilmiantokulttuuri ei rajoitu yksittäisten toisinajattelijoiden leimaamiseen internetissä”

Esseisti Timo Hännikäinen kirjoitti ilmiantokulttuurin syövästä.

Ilmiantokulttuuri ei rajoitu yksittäisten toisinajattelijoiden leimaamiseen internetissä, kuten Tolkun Tien aktiiveille kävi. Tolkulliset eivät sentään menettäneet työpaikkojaan tai joutuneet perumaan esiintymisiään.

Hännikäisen mukaan ilmiantokulttuurissa vasemmistoaktivistit organisoivat sähköpostikampanjoita, joiden tarkoituksena on estää kaikki heidän poliittiseen agendaansa sopimattomat tilaisuudet ja viedä heidän vihollisinaan pitämiltä toimintamahdollisuudet. Tapahtumiin tiloja tarjoavia uhkaillaan boikoteilla ja huonolla julkisuudella.

Tuoreena esimerkkinä Hännikäinen mainitsee yhden miehen neofolk-yhtye Pyhän Kuoleman, jonka oli määrä esiintyä itsenäisyyspäivänä Suomalaisuuden Liiton järjestämässä tilaisuudessa Mannerheimintien William K:ssa Helsingissä. Ravintolan omistaja HOK-Elanto kuitenkin ilmoitti peruuttavansa tilaisuuden, koska saamansa palautteen mukaan konsertti ei vastaa yrityksen arvoja ”suvaitsevaisuudesta ja eri kansanryhmien yhteisymmärryksestä”.

Hännikäinen oli itse hiljattain joutunut vastaavanlaisen lokakampanjan kohteeksi, kun Alfred Kordelinin säätiön hallitusta yritettiin painostaa peruuttamaan Hännikäiselle jo kertaalleen asiaperustein myönnetty apuraha.

“Vasemmisto on ottanut käyttöönsä alhaiset keinot, mikä todennäköisesti kostautuu heidän omien tilaisuuksiensa estämisellä ja häiriköinnillä sekä yhä häikäilemättömämmillä lokakampanjoilla heidän näkyviä edustajiaan kohtaan”, Hännikäinen kirjoittaa. “Moni on halukas antamaan heidän maistaa omaa lääkettään, mikä on toki ymmärrettävää.”

Hännikäinen ei itse kannata likaisten keinojen käyttöönottoa – oli moraalista mitä mieltä tahansa, vasemmiston tasolle alentuminen ei ole ehkä taktisestikaan viisasta.

“Aina kun vastustajan ilmaisunvapautta yritetään kaventaa, hän saa harteilleen marttyyrinviitan. Kun öykkäröivä huutosakki käy yksittäisen ihmisen kimppuun, yleisö tuntee automaattisesti sympatiaa alakynnessä olijaa kohtaan”, Hännikäinen muistuttaa.

Sen sijaan Hännikäinen listaa neljä toimintaohjetta tolkun ihmisille ja muille kansalaisille, jotka eivät halua antautua vasemmistoradikaalien törkykampanjoihin:

Ensinnäkin Hännikäinen kehottaa tuomaan julki kaikki tapaukset, joissa jotakuta on painostettu suoraan, tai työnantajan tai muun yhteistyötahon kautta.

“Painostajat ja ilmiantajat ovat tottuneet toimimaan nimettöminä kulissien takana, ja niinpä heidän nimensä, asemansa ja poliittiset yhteytensä pitää tuoda julkisuuteen aina kun ne vain ovat tiedossa. Näin he joutuvat alttiiksi arvostelulle ja häpeälle. Facebook ja sosiaalinen media toimivat tässä kelpo välineinä.”

Toisekseen Hännikäinen suosittaa lähettämään palautetta yritykselle tai muulle julkiselle taholle, joka taipuu siihen kohdistetun painostuksen edessä.

“Tällaisten toimijoiden on hyvä huomata, että ne saavat kielteistä julkisuutta ja menettävät asiakkaita myös silloin kun alkavat myöntyä moraalisena enemmistönä esiintyvän huutosakin vaatimuksiin.”

Kolmanneksi Hännikäinen pyytää tukemaan kampanjoiden kohteiksi joutuneita.

“Käy konserteissa ja muissa tilaisuuksissa joiden järjestäminen on yritetty estää, lue ja levitä ahdisteltujen kirjoittajien julkaisuja.”

Neljänneksi Hännikäinen rohkaisee kaikkia ilmaisemaan mielipiteensä avoimesti verkossa, paperilla ja mielenosoituksissa.

“Mitä useammat uskaltautuvat esiintymään omilla nimillään ja kasvoillaan, sitä tehottomammaksi käy häirikkötoiminnan pelotevaikutus. On osoitettava, että karavaani vain kulkee vaikka koirien haukunta kiihtyykin.”