

LEHTIKUVA
Äärivasemmisto hyökkäsi poliisin koulutuskeskukseen Atlantassa – kymmeniä pidätetty epäiltynä terrorismista
Äärivasemmistolaiset hyökkäsivät sunnuntaina Atlantan poliisin uuden koulutuskeskuksen rakennustyömaalle. Hyökkääjät heittelivät poliiseja kivillä, polttopulloilla ja ilotulitteilla. Yhdysvalloissa on jo pitkään väitelty siitä, saako Antifaa sanoa Antifaksi ja pitäisikö se luokitella terroristijärjestöksi.
Väkivaltaiset äärivasemmistolaiset hyökkäsivät sunnuntaina Atlantan poliisin uuden koulutuskeskuksen rakennustyömaalle Yhdysvalloissa. Hyökkääjät heittelivät poliiseja kivillä, tiilillä ja polttopulloilla ja ampuivat ilotulitteita poliiseja kohti. Lopuksi äärivasemmistolaiset polttivat kauhakuormaajan ja muita rakennustyömaalla olleita ajoneuvoja.
Tilanne sai alkunsa poliisin koulutuskeskuksen lähellä pidetystä konsertista, josta osa mustiin pukeutuneesta konserttiyleisöstä lähti yksissä tuumin etenemään koulutuskeskuksen alueelle, kertoo uutistoimisto ABC News. Atlantan poliisi on julkaissut videon tästä koordinoidusta hyökkäyksestä.
Poliisi: Ei mielenosoitus vaan terrorismia
Poliisi otti paikan päältä kiinni 35 mellakoitsijaa, joista 23 pidätettiin epäiltyinä terrorismista. Rikosnimike on kova, mutta Atlantan poliisipäällikkö Darin Schierbaumin mukaan se kuvastaa hyökkäyksen “erittäin väkivaltaista” luonnetta.
Palokunnan ja poliisin käyttöön tarkoitetun koulutuskeskuksen rakentamista on vastustettu alueen ympäristöarvojen takia. Sunnuntain hyökkäys sai alkunsa ympäristöaktivistien pitämästä konsertista, mutta kyse ei ollut “enimmäkseen rauhallisesta” mielenosoituksesta.
– Kun heität ilotulitteita, polttopulloja ja kiviä poliiseja kohti, sinun ainoa tavoitteesi on vahingoittaa, poliisipäällikkö totesi lehdistötilaisuudessa sunnuntai-iltana.
Mellakoitsijoita tullut ulkomailta asti
Kahta lukuun ottamatta kaikki terrorismista epäillyt henkilöt olivat tulleet paikalle Georgian osavaltion ulkopuolelta. Pidätettyjen joukossa oli myös kaksi ulkomaan kansalaista: ranskalainen ja kanadalainen. Terrorismista epäillyt ovat iältään 18-49-vuotiaita.
Yksi pidätetyistä on Southern Poverty Law Center -ihmisoikeusjärjestön palkkalistoilla oleva juristi, joka järjestön mukaan oli paikalla “juridisena tarkkailijana”. Southern Poverty Law Center (SPLC) on Twitter-profiilitekstinsä mukaan “rodullisen oikeudenmukaisuuden katalyytti”, joka tekee yhteisöjen kanssa yhteistyötä “purkaakseen valkoisen ylivallan ja vahvistaakseen intersektionaalisia liikkeitä”.
SPLC:n palveluksessa on yli sata juristia ja muuta neuvojaa. Sen lisäksi, että järjestö tarjoaa oikeusapua erilaisille äärivasemmistolaisille aktivistiryhmille, se pyrkii omilla nettisivuillaan maalittamaan “äärioikeistolaisina” pitämiään henkilöitä ja “viharyhmiksi” kutsumiaan järjestöjä.
Pitäisikö Antifa luokitella viharyhmäksi?
Antifa ei kuitenkaan ole SPLC:n mielestä viharyhmä. Southern Poverty Law Center on julkilausumassaan nimenomaisesti vastustanut Antifan määrittelemistä terroristijärjestöksi.
New York Post -lehti puolestaan pitää Atlantan hyökkääjiä Antifan jäseninä ja syyttää SPLC:tä, liberaalimediaa ja Yhdysvaltain oikeusministeri Merrick Garlandia siitä, että he sulkevat silmänsä totuudelta Antifan suhteen. Lehti vaatii pääkirjoituksessaan, että Antifa olisi luokiteltava viharyhmäksi, koska sellainen se on.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- viharyhmä SPLC Southern Poverty Law Center Darin Schierbaum väkivaltavasemmisto Atlanta Antifa Äärivasemmisto Yhdysvallat Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koneen säätiö syytää rahaa koulutukseen, jossa opetetaan Elokapinan suoran toiminnan askelkuvioita – miksi upporikas valtasäätiö pumppaa kymppitonneja radikaalivasemmiston räyhäämiseen?

Biden demonisoi Trumpin kannattajia “ääriaineksiksi” ja “vihanlietsojiksi” – vaati samaan hengenvetoon kansallista yhtenäisyyttä

Ilmastomielenosoitus viivytti pelastusajoneuvoja Berliinissä – betoniauton alle jäänyt pyöräilijä kuoli

Saksan suojelupoliisi varoittaa: ilmastoaktivistit radikalisoituvat ja liittoutuvat äärivasemmiston kanssa – “Samalla tiellä kuin Baader-Meinhof-ryhmä”

Antifan iskuryhmä pahoinpiteli useita ihmisiä Budapestissa – naiset mukana hakkaamassa

Zyskowiczin pahoinpitelijä paljastui äärivasemmistolaiseksi – median huoli poliittisesta väkivallasta hälveni välittömästi
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”
Ylikorostunut tulojako ensin -ajattelu on osin jo tuhonnut poliittisen debatin Suomessa, ja samalla se estää monia sinällään järkeviä talouspoliittisia toimia, emeritusprofessori Matti Virén kirjoittaa ajatuspaja Suomen Perustan uudessa julkaisussa.

Ammattikoulussa Onlyfans-kuvauksia – Antikainen: Perussuomalaiset vaatii loppua pervoilulle oppilaitoksissa
Tänään on uutisoitu, että Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudan tiloissa on kuvattu aikuisviihdettä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että juuri tällaiseen kehitykseen puolue on pyrkinyt kiinnittämään huomiota ja vaatinut toimia sen kitkemiseksi.