Expressen
Ääri-islamistien terrori palasi Afganistaniin – videot ja kuvat kertovat talibanien käsittämättömästä raakuudesta
Afganistanin suosituimman poliitikon törkeästi pahoinpideltyä ruumista pyöritellään maassa talibanien naureskellessa ympärillä. Kahta burkaan pukeutunutta naista hakataan pitkillä kepeillä. Mieheltä lyödään käsi irti ja kädentynkä upotetaan kiehuvaan öljyyn. Videoita ja kuvia jakaa Afganistanin Ruotsin suurlähettiläs Abbas Noyan. Tapahtumista kirjoittaa Expressen.
Suurlähettilään mukaan kuvamateriaali on peräisin eri puolilta Afganstania, sieltä missä talibanit ovat ottaneet vallan. Virallinen valta pääkaupunki Kabulissa on kerännyt materiaalin, joka on osin kuvattu salaa ja osin saatu talibaneilta.
-Afganistanin hallitus on saanut käsiinsä dokumentteja, jotka todistavat talibanien vakavista rikoksista ihmisoikeuksia vastaan. Jaamme ne kanssanne ja vetoamme tukeenne maan ja sen kansan puolesta, suurlähettiläs toteaa.
-Talibantaistelijat ovat brutaalisti murhanneet satoja siviilejä ja vangiksi otettuja sotilaita. He katkovat ihmisten kaulat, kivittävät naisia ja pakottavat heidät naimisiin ja sulkevat kouluja, varsinkin tytöille tarkoitettuja kouluja, sanoo erityisesti naisten oikeuksien puolustajana tunnettu Abbas Noyan.
Taliban täyttää valtatyhjiön
Yhdysvallat on ilmoittanut, että se vetää kaikki joukkonsa Afganistanista, symbolisesti 11. syyskuuta mennessä. Käytännössä joukot ovat pääosin jo lähteneet. Amerikkalaisten ja Nato-liittolaisten vetäytyminen on jättänyt valtatyhjiön, jota Afganistanin omat turvallisuusjoukot eivät ole pystyneet täyttämään.
Huumeteollisuuden riuduttamassa ja luonnonoloistaan ankarassa maassa pärjää valtakeskittymä, joka pystyy tarjoamaan nuorille miehille edes jonkinlaisen toimeentulon.
Huumekauppa vastaa kolmannesta Afganistanin bruttokansantuotteesta. Tätä Afganistanin huumeparonit käyttävät hyväkseen tilanteessa, jossa valtion virallisen turvallisuuskoneiston palkkarahat ovat saattaneet kadota korruption syövereihin.
Afganistanin valtion mahdollinen romahtaminen talibanien käsiin merkitsee satojen tuhansien ihmisten pakoa maasta ja sen myötä lisääntyvää painetta Eurooppaa kohtaan. Kohtaloaan pelkäävät ja kynnelle kykenevät afganistanilaiset lienevät jo matkalla kohti Turkkia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- huumeparoni oopiumi huumekaupa Abbas Noyan Nato-liittolaiset Taliban Taleban heroiini afganistanilaiset Afgaanit Turkki Afganistan pakolaiset Yhdysvallat nato korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Rantanen: Suomi ei voi pelastaa Afganistania – uutiskuvien perusteella poistumista yrittävät henkilöt ovat taas nuoria miehiä
Karu tilinpäätös Afganistanista – Huhtasaari: “Hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa”, Junnila ei usko suursotien jälkipyykin pesun kiinnostavan tämän jälkeen
Taliban tuli ja otti vallan – mikä muuttuu Afganistanissa?
Isis hyökkäsi vankiloihin Syyriassa – tuhannet terroristit vaarassa paeta
Kiduttaja-talebania ei karkoteta Britanniasta – saattaisi joutua itse kidutetuksi Afganistanissa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää