Aamulehti ja Iltalehti nostattivat viikonloppuna suuren mediakohun puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistön haastattelusta naisten kansalaispalvelua koskeneessa uutisoinnissaan, johon myös perussuomalaisten arvostelijat hanakasti tarttuivat. Yle Uutisille myöntämässään haastattelussa Niinistö kertoo, että koko mediakohu perustui Aamulehden vääriin tulkintoihin ja lainauksiin.
– En ole todellakaan sanonut missään vaiheessa, että naiset armeijasta hiiren varteen. Mielestäni riittää, että miehet ovat yleisen asevelvollisuuden piirissä ja vapaaehtoiset naiset saavat hakeutua palvelukseen, jos haluavat. Sanoin Aamulehdelle, että mielestäni kutsunnat voidaan ulottaa koskemaan molempia sukupuolia, annetaan naisille tietoutta varusmiespalveluksen suorittamisesta ja mahdollisuus hakeutua siihen.
Aamulehden artikkelissa oli kyse tutkimuksesta, jossa kysyttiin, onko sukupuolineutraali varusmiespalvelus tarpeen eli ulotetaanko yleinen asevelvollisuus koskemaan sekä miesten että naisten koko ikäluokkaa. Niinistön mielestä yleistä asevelvollisuutta ei tule ulottaa koskemaan kaikkia naisia, mutta hän piti ajatusta kolmen kuukauden kansalaispalveluksesta harkitsemisen arvoisena.
– Jos tällaista uutta velvollisuutta aletaan luoda naisille, niin silloin pitää ehdottomasti kuulla naisia. Tässä oli kyse siitä, että ei anneta äijien sanella kaikkea. Kaikki naiset eivät todellakaan halua tai pysty suorittamaan nykyistä varusmiespalvelusta, Niinistö oikaisee.