Tällä viikolla eri alustoilla on levitetty kuvaa Helsingin Suvilahteen, energiayhtiö Helenin seinälle maalatusta graffitista, joka kuvaa valtiovarainministeri Riikka Purraa. Kuvassa Purran selkään työnnetään machete-veitsi.
Kuva ilmestyi samaan paikkaan pian sen jälkeen, kun edellinen Purraa esittänyt graffiti oli poistettu graffitiseinältä.
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho kehottaa pohtimaan, miten tapaus on otettu vastaan mediassa:
Sulkekaa silmänne ja kuunnelkaa tarkoin.
Kuuletteko, kuinka Hesarin toimittaja Mahlamäki kertoo, että hälytyskellojen pitäisi soida?
Kuuletteko, kuinka Hufvudstadsbladetin Kalle Silfverberg jyrisee, että vihakirjoittajien on kannettava vastuu.
Kuuletteko, kuinka politiikan tutkija Emilia Palomäki varoittaa Ylellä väkivaltafantasioiden johtavan väkivaltatekoihin?
Median reaktio jäi puuttumaan
Halla-ahon kysymykset ovat aiheellisia, sillä esimerkiksi Helsingin Sanomat on kertonut tapauksesta uutismaisen kuivasti. Hesari tietää kertoa, että naispoliitikkoa esittäneen ja pois pestyn graffitin tilalle maalattiin heti uusi samantyylinen Helsingin Suvilahdessa, ja että kuvia graffitista on jaettu runsaasti sosiaalisessa mediassa.
Yleisradion mukaan julkiselle paikalle tehty, väkivaltaan lietsova kuva on ”kritiikkiä” ja varmemmaksi vakuudeksi Yleisradio luovuttaa puheenvuoron graffititaiteilijalle, joka kertoo, miksi laillisia graffitiseiniä tarvittaisiin lisää.
Molempien medioiden lähestymistapoja voikin tarkastella sitä kautta, mitä mediat jättävät sanomatta ja mikä reaktio puuttuu. Esimerkiksi Yleisradio on julkaissut loputtomasti juttuja naisvihasta, mutta kieltäytyy tunnistamasta naisvihaa kohdatessaan sitä.
Myös naisten oikeuksia raivokkaasti puolustava Helsingin Sanomat on julkaissut runsaasti huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta: Naisvihaa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei tule enää vähätellä, HS-otsikko sanoo. Kuitenkin huolestuminen haihtuu ilmaan HS-toimittajan kohdatessa väkivaltaan lietsovaa kuvastoa graffitiseinällä. HS ei kykene sanomaan, että väkivaltaan lietsominen on väärin, ja että naisvihaan lietsova kuva ei kuulu julkiseen tilaan.
HS:n reaktio näyttäisikin olevan sidoksissa siihen, ketä kuva esittää. Muutama vuosi sitten HS:lle ei ollut ongelmaa kertoa otsikossaan, että silloista pääministeri Sanna Marinia esittävä seinämaalaus on ”Ruma ja halventava”.
Somen vähättelijät heräsivät
Valtamedioiden vaikeneminen väkivaltaan lietsovasta kuvasta on herättänyt huomiota sosiaalisessa mediassa.
Kaksinaismoraali nostaa päätään
Naisiin kohdistuvan väkivallan hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaakin havaitsemaan, miten räikeä kaksinaismoraali nostaa jälleen päätään.
Esimerkiksi Yleisradio on jo pitkään järjestänyt henkilöstölleen runsaasti sensitiivisyyskoulutuksia, ja Yle on palkannut sensitiivisyyslukijoita, joiden tehtävänä on esimerkiksi tarkistaa, että kirjoitettu teksti ei loukkaa ketään.
Taiteellisen vapauden puolustamisesta ei ollut tietoakaan muutama vuosi sitten, kun Suomessa havahduttiin siihen, että näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen 80-luvulla kuvaamat sketsit saamelaisista ovat syrjiviä ja loukkaavia. Tapaus johti Peteliuksen esittämään julkiseen anteeksipyyntöön.
2020-luvulla Suomessa on tarjolla turvallisia tiloja, jotta yksilö ei henkisesti hajoa ”häiritsevien” sanojen tai eleiden edessä.
Samaan aikaan kun pelkkä väärä sana voi henkisesti romahduttaa ihmisen ja ajan hengen mukaisesti naisiin kohdistuva väkivalta on ehdottomasti väärin, hyvin moni vähättelee naisiin kohdistuvan väkivallan lietsomisen julkisessa tilassa – kunhan kohteena on itselle epämieluisa poliitikko.
On kulunut vain muutamia päiviä siitä, kun eduskuntapuolueen naispoliitikkoa lyötiin kasvoihin Helsingissä. Tänään perjantaina uutisoitiin veteraanipoliitikko Paavo Väyryseen itsenäisyyspäivänä kohdistuneen pahoinpitelyn poliisitutkinnasta.
Väkivaltaan lietsomisen vähättelyn ei siis soisi vahvistuvan enempää.
