Artikkeli kuva

Hallitusneuvottelijat säätytalolla 9.5.2023.

Hallitusohjelman kasaaminen etenee – Purra: Lisää työtä ja yrittämistä Suomeen – ”Jotta työ kannattaa ja myös palkitsee”

09.05.2023 |20:06

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi tänään tiedotustilaisuudessa, että vaikka pääosin hallitusneuvotteluissa jaetaan niukkuutta, samalla tarkoitus on myös pohtia osa-alueita, joihin panostetaan lisää. Kaikki lähtee kuitenkin työn tekemisestä ja siitä, miten työstä saadaan jatkossa entistä kannattavampaa.

Hallitusneuvotteluita käyvien puolueiden puheenjohtajat kokoontuivat tänään tiedotustilaisuuteen Helsingin Säätytalolla.

Koska seuraavan hallituksen tehtävänä on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen, edellyttää se perussuomalaisten Riikka Purran mukaan sitä, että kaikki työikäiset ja työkykyiset mahdollisuuksien mukaan ovat mukana työelämässä.

– Oleellinen osa palettia on lisätä työtä, työllisyyttä, yrittämisen ja työn tarjoamisen kannusteita sekä työn vastaanottamisen kannusteita. Siis sitä, että tässä maassa työhön kykenevät työskentelevät ja työ kannattaa – ja työ myös palkitsee. Ilman näiden seikkojen korjaamista julkisen talouden ongelmia ei voida korjata.

– Käyttääkseni presidentti Sauli Niinistön sanoja: Suomi ei ole oleskeluyhteiskunta.

Tavoitteena hyvä ja turvallinen Suomi

Purra kertoi, että vaikka pääosin hallitusneuvotteluissa jaetaan niukkuutta, samalla tarkoitus on myös pohtia osa-alueita, joihin panostetaan lisää.

Myös leikkaukset tulevat olemaan esillä.

– Jotta kykenemme pitämään huolta vähäosaisistamme, sairaista ja vanhuksista, se edellyttää sitä, että julkisia menoja tarkastellaan tärkeysjärjestyksen kautta. Eli että ollaan valmiita karsimaan niistä menoista, jotka eivät ole välttämättömiä.

Purra nosti esille myös Suomen korkean kokonaisveroasteen.

– Korkea kokonaisveroaste haittaa kasvua, heikentää ostovoimaa – ja ylipäätään heikentää yrittämisen ja työnteon kannattavuutta. Jotta veroasteen korjaaminen tulevaisuudessa olisi mahdollista, se edellyttää muita taloutta korjaavia toimia. Tavoitteena on hyvä ja turvallinen Suomi.

Orpo: Työllisyyskehitystä vauhditettava

Myös hallitustunnustelija, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo esitti huolensa talouden tilannekuvasta: riittävää talouskasvua ei ole näkyvissä, mikä vaikeuttaa menojen turvaamista.

Myös valtion korkomenojen kasvu on konkreettinen uhka tulevaisuudessa.

– Julkisyhteisöjen velka kasvaa. Jos asialle ei tehdä mitään, voidaan heittää hyvästit hyvinvointiyhteiskunnalle, Orpo sanoi.

Orpo jakoi Purran näkemyksen siitä, että tilanteen korjaaminen edellyttää lisää työn tekemistä.

– Vaikka työllisyys kehittyy myönteisesti, hiljakseen, se ei kuitenkaan riitä, vaan meidän on päästävä lähelle pohjoismaista työllisyysastetta, jotta saamme rahat riittämään välttämättömiin menoihin.

Myös Orpo myönsi, että leikkauksia on tarkasteltava sen mukaan, mikä on oleellista.

– Kaikkemme teemme, että mahdollisimman vähän joutuisi suoraan leikkaamaan. Se edellyttää kykyä pistää asioita tärkeysjärjestykseen.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää