Brittimiestä viillettiin veitsellä kaulaan kadulla – video julmasta hyökkäyksestä leviää somessa

Kadulla koiran ja lastenvaunujen kanssa kävellyt brittimies joutui raa'an veitsihyökkäyksen uhriksi varhain lauantaiaamuna Birminghamissa. Kadulle verenhukan takia lyyhistynyt mies jäi kuin ihmeen kaupalla henkiin. Hyökkäystä esittävää videota on katseltu jo yli miljoona kertaa somessa. Britanniassa on viime aikoina tapahtunut myös muita veitsihyökkäyksiä.

25.08.2024 |16:42

Raakojen veitsi-iskujen sarja Saksassa jatkuu – ”Allahu Akbaria” huutanut syyrialainen turvapaikanhakija puukotti Solingenissa kolme ihmistä kuoliaaksi ja haavoitti kahdeksaa  

Saksalaisen Solingenin kaupungin monimuotoisuusjuhla muuttui perjantai-iltana verilöylyksi mustaan asuun  ”Allahu Akbaria” huutaneen miehen surmattua kolme ja haavoittaessa kahdeksaa ihmistä. Tekijäksi epäilty 26-vuotias syyrialainen turvapaikanhakija antautui itse poliisille. Isis ilmoittaa miehen iskun olleen kosto muslimien kohtelulle.

25.08.2024 |13:20

Robert Kennedy Jr. keskeytti presidenttikampanjansa ja asettui Trumpin taakse

Yhdysvaltain presidentinvaalien riippumaton ehdokas Robert F Kennedy Jr. on ilmoittanut keskeyttävänsä kampanjansa ja siirtyvänsä Donald Trumpin tukijaksi. Hän ilmaisi syvän pettymyksensä demokraattipuolueeseen, jonka ehdokkaina Kennedyn klaanin jäsenet ovat perinteisesti olleet.

25.08.2024 |13:07

Puhemies Halla-aho: Venäjän voitto kannustaisi Venäjää ja kaikkia muita roistovaltioita uusiin valloitusretkiin

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho vei tänään tervehdyksensä Ukrainan itsenäisyyspäivän tapahtumaan Senaatintorille. United for Ukraine -tapahtumassa kuultiin lisäksi muun muassa Ukrainan Suomen suurlähettiläs Olga Dibrovaa. Tapahtumalla haluttiin osoittaa tukea Ukrainalle sodan keskellä.

24.08.2024 |14:59

Demarien toimittajaliitolla ja Journalistiliitolla kaksoisroolit: Ovat Yleisradion osakkaita, samalla lobbaavat Yle-leikkauksia vastaan

Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto sekä Journalistiliitto ovat kesän aikana profiloituneet Yleisradion rahoitukseen kaavailtujen leikkauksien vastustajina. Molemmat organisaatiot esiintyvät kuitenkin samalla oman asiansa puolustajina, sillä ne ovat Yleisradion osakkeenomistajia. Molemmilla on vahvat kytkökset SDP:hen.

24.08.2024 |10:15

Toimitus suosittelee

Länsirata-hanke ei saanut rahoitusta Euroopan unionilta – Antikainen: Hanke on otettava uuteen arviointiin

Hallituksen ajama Länsirata-hanke ei saanut rahoitusta Euroopan unionilta. Perussuomalaisten liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne toivoo uutta harkintaa hankkeen etenemisestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen tukee täysin ministerin lausuntoa.

24.08.2024 |09:18

Nopeusrajoituksia ei alenneta – Mäkelä: Hallituksen ja perussuomalaisten tavoite on korjata tiet paremmiksi, ei pakottaa suomalaisia ajamaan hitaammin

Perussuomalaisten liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet ottavat tyytyväisenä vastaan Väyläviraston päätöksen siitä, että se ei anna uutta nopeusrajoitusohjetta.

23.08.2024 |15:30

Kuten liikenneministeri Lulu Ranne jo kesäkuussa totesi: nopeusrajoitukset eivät laske – ja nyt Väylävirasto sanoo ihan saman asian

Väylävirasto on päättänyt, ettei se anna uutta ohjetta nopeusrajoitusten alentamisesta. Päätös on otettu autoilijoiden keskuudessa tyytyväisenä vastaan. 

23.08.2024 |13:23

Teemu Keskisarjan kolumni: Paskarakentaminen tuhoaa talouden, ympäristön ja elämän

Hvitträsk-museo Kirkkonummella on lumoava näky arkkitehtikolmikko Gesellius, Lindgren, Saarisen sielunmaisemaan. Ihmisen suunnitelma veljeilee luonnon ja ikuisuuden kanssa täysin saumattomasti. Ei yksityiskohtien runsautta vaan kiven ykseys järveen, vuoreen ja metsään.

23.08.2024 |12:59

Antifa lietsoo Saksassa väkivaltaa Vaihtoehto Saksalle -puoluetta vastaan

Saksan vasemmistoradikaali Antifa-liike kehottaa syyskuussa pidettävien itäisen Saksan osavaltiovaalien edellä väkivaltaisiin iskuihin AfD-puoluetta vastaan.

23.08.2024 |09:03

Iltalehden kolumnisti pitää vain Suomen uutta käännytyslakia vaarallisena itärajalla – Antikainen: Kenen asiaa media ajaa?

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ottaa kantaa Iltalehden kolumniin, joka julkaistiin tällä viikolla. Antikaisen mukaan Iltalehti toistelee Kremlin mantroja toimittaja Mikael Shepelenkon kautta aikana, jolloin Venäjä käy aggressiivista hyökkäyssotaa pienempää naapuriaan vastaan, uhkailee naapureitaan ja rakentaa Suomelle pahan valtion roolia propagandansa kautta.

22.08.2024 |18:58

Vakavasti sairastunutta tytärtään hoitava Rantanen: ”Ministerin tehtävään on mahdollista saada sijainen, äitiä kukaan ei voi sijaistaa”

Sisäministeri Mari Rantanen toteaa, että henkilökohtainen ratkaisu jäädä sivuun syksyn ajaksi on ainoa mahdollinen, koska sisäasiainhallinto ansaitsee ministerin, joka on käytettävissä. - En ole tehnyt päätöstä kevyillä perusteilla. Vaikka rakastan tehtävääni, rakastan lastani vielä enemmän, Rantanen sanoo.

22.08.2024 |16:39

Sisäministeri Rantasen lapsi sairastui vakavasti, jää sivuun ministerin tehtävästä vuoden loppuun – liikenneministeri Ranteelle tuplasalkku

Sisäministeri Mari Rantanen jää väliaikaisesti, vuoden loppuun saakka sivuun sisäministerin tehtävästä perhesyiden vuoksi. Neljän kuukauden ajaksi sisäministerin salkun asiat siirtyvät liikenneministeri Lulu Ranteen hoidettaviksi.

22.08.2024 |11:46

Oikeusministeriö leikkaa Naisten Linjan tuesta – yhdistys närkästyi, vaikka vuoden 2023 avustuksia jäi käyttämättä 223 267 euroa

Naisten Linjan päivitys viestipalvelu X:ssä yhdistyksen tukeen kohdistuvasta leikkauksesta nosti keskusteluun muun muassa sen tosiasian, että yhdistyksen avustuksia on jäänyt käyttämättä vuodelta 2023 yhteensä 223 267 euroa.

22.08.2024 |08:50

Julkisen sanan neuvosto on vetelä keskustelukerho: Kokoustaa harvoin, käsittelyyn seuloutuu vain kapea siivu kansalaisten kanteluista

Vastoin media-alan lobbarien ja yhdistyspomojen vaatimuksia Suomen hallitus on lopettamassa tuen maksamisen Julkisen sanan neuvostolle. Oikeusministeri Leena Meren mukaan leikkauspäätöksen taustalla on ajatus siitä, että JSN voisi rahoittaa toimintansa itse.

21.08.2024 |16:01

Toimitus suosittelee

Valokuituverkkoyhtiöt rikkovat kadut, kävely- ja pyörätiet sekä nurmikot – Juvonen: Missä viipyy korjaus?

Valokuituverkkoa on rakennettu kiivaasti ympäri Suomen kuluvan kevään ja kesän aikana. Valokuituverkon kiihtynyt rakentaminen herättää perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvosessa kysymyksiä siitä, miten valokuitua rakentavia yhtiöitä ohjeistetaan, valvotaan ja velvoitetaan toimimaan ja miten niitä sanktioidaan, mikäli ne eivät hoida rakennustyön jälkeen ympäristön ennallistamista huolellisesti, ripeästi ja hyvin.

21.08.2024 |15:24

Tukiviranomaisen tilannekatsaus: Ulkomaalaistaustaiset väärinkäyttävät erilaisia avustuksia muita kansalaisia enemmän

Erilaisten tukien ja avustusten väärinkäyttö keskittyy Ruotsissa harvoille mutta ulkomaalaistaustaiset ovat tässä ryhmässä yliedustettuina. Syynä on usein syrjäytyminen sekä epäluottamus pohjoismaista yhteiskuntaa ja sen viranomaisia kohtaan. Jengirikollisetkin ovat jo tehneet reiän hyvinvointivaltion hunajapurkin kylkeen.

21.08.2024 |14:47

PS-Nuoriso vastustaa RKP:n avausta luopua maahanmuuton tarvehankinnasta: Orjatyövoimalla ei korjata Suomen taloutta

Perussuomalainen Nuoriso suhtautuu kielteisesti RKP:n esitykseen maahanmuuton tarveharkinnasta luopumisesta. Rajoittamaton maahanmuutto ei tuo Suomelle uusia veronmaksajia, vaan päinvastoin se mahdollistaa matalapalkkaisten alojen täyttämisen hyväksikäytölle alttiilla halpatyövoimalla.

21.08.2024 |14:41

Yhdysvaltain kongressi vastasi EU-komissaarin uhkailukirjeeseen: “Älkää puuttuko Amerikan vaaleihin”

Yhdysvaltain edustajainhuoneen lakivaliokunta on vastannut EU-komissaarin uhkailukirjeeseen. Lakivaliokunta vaatii EU:ta olemaan puuttumatta Amerikan demokraattiseen prosessiin. Tästä huolimatta EU-poliitikot ovat jatkaneet X-somealustan uhkailemista.

20.08.2024 |18:44

Valtiovarainministeri Riikka Purra sotesta: ”Tämä uudistus on epäonnistunut – tätä ei voi jättää tähän”

"On ensinnäkin päivänselvää, että soteuudistus on epäonnistunut ja toisaalta se, että tätä ei voida jättää myöskään tähän." Tulevien eduskuntavaalien 2027 yksi tärkeimmistä asioista tulee olemaan se, mitä sotelle tehdään, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra A-studion haastattelussa.

20.08.2024 |10:53

Kamala Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista – rajakysymys jakaa eniten amerikkalaisia

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi maanantaina alkavassa puoluekokouksessa nimitettävästä Kamala Harrisista puhutaan yleensä hänen ihonvärinsä ja sukupuolensa kautta: hän olisi ensimmäinen musta nainen Yhdysvaltain presidenttinä. Sen sijaan hänen poliittiset näkemyksensä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Harris julkaisi äskettäin talouspoliittisen ohjelmansa, jota Trump on verrannut kommunismiin.

20.08.2024 |10:42

Valtamedia hehkuttaa maahanmuuttoa, johon valtiovarainministeri Purra: “Jotenkin voisi tuon heikon itsetunnon maassa ymmärtää, mikäli tulijoiden virta koostuisi ylivertaisista huippuosaajista”

Valtiovarainministeri Riikka Purra ihmettelee Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä valtamedian intoa tarjota maahanmuuttoa ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin.

19.08.2024 |15:30

Saksassa isketään veitsellä yhä useammin ja entistä raaemmin – liittokanslerin odotetaan lunastavan lupauksensa rikollisten ulkomaalaisten karkottamisesta

Saksassa tehtiin viime vuonna yli 14 000 veitsi-iskua, mikä on 1 500 enemmän kuin edellisvuonna. Iskut ovat muuttuneet lääkärin mukaan aikaisempaa raaemmiksi ja puukot entistä pidemmiksi.

19.08.2024 |15:28

Venäjän vankiloissa viruu edelleen yli 1 000 poliittista vankia – Putinin kiristyspolitiikalle ei näy loppua

Venäjä ja länsimaat vaihtoivat vankeja elokuun alussa. Itään palasi vakoilijoita, kyberrikollisia ja tuomittu murhaaja. Länteen pääsi toisinajattelijoita sekä tekaistuilla syillä vangittuja länsimaiden kansalaisia. Oleskelu Venäjällä on riski jokaiselle vapaan maan kansalaiselle ja myös kriittisiä mielipiteitä esittävälle venäläiselle. Siitä todistavat maan yli 1 000 poliittista vankia.

19.08.2024 |15:18

Pandemia nostaa taas päätään – nyt uhka tulee Afrikasta

Kaiken muun negatiivisen vyörytyksen lisäksi maailmaa uhkaa jälleen uusi rajat ylittävä tartuntatauti. YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO julisti keskiviikkona globaalin terveyshätätilan mpoxin eli apinarokon takia. Nyt tauti on entistä vaarallisempi.

19.08.2024 |15:01

Kännyköiden käyttöä kouluissa rajoitetaan – Koponen: ”Viimein muutkin kuin perussuomalaiset ovat heränneet”

Kännyköiden käytön rajoituksiin kouluissa on tulossa ennen vuoden loppua kiristyksiä. Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtajana toimiva Ari Koponen kannattaa täyskieltoa kännyköille kouluissa. Koponen painottaa kuitenkin maalaisjärkeä, ja lain tulee huomioida esimerkiksi erinäisten sairauksien aiheuttamat tarpeet kännykän käytölle.

19.08.2024 |11:51

Poliitikoilla ei ole varaa jäädä pois viestipalvelu X:stä – ja Elon Musk tietää sen

Viestipalvelu X herättää aina vaan vilkasta keskustelua kautta verkottuneen maailman. Sehän on tarkoituskin, vaikka tämä lienee jäänyt arvostelijoilta oivaltamatta. Poliitikon viesti saa X:ssä suurimman huomion ja sen on havainnut myös Elon Musk.

19.08.2024 |11:23

Tanskan oikeusministeri vihainen: ”Ruotsissa on vallalla totaalisen sairas ja masentava väkivallan kulttuuri”

Tanskan oikeusministerin mielestä Ruotsissa on vallalla ”totaalisen sairas ja masentava väkivallan kulttuuri” sikä sitä omaan maahan haluta. Ruotsista Tanskaan keikkailevat palkkamurhaajat on pysäytettävä ja yhteisiä käytännön toimia etsitään ensi viikolla maiden oikeusministerien tapaamisessa.

17.08.2024 |14:48

Ruotsin yläkoulun oppilaat eivät enää kykene kirjoittamaan kuulemaansa sanaa tai lausetta – vanhat keinot takaisin käyttöön äidinkielen opetuksessa

Ruotsissa osa äidinkielen opettajista on päättänyt ottaa uudelleen käyttöön vanhat opetusmenetelmät. Se tarkoittaa, että jotkut ruotsalaiset seitsemäsluokkalaiset kirjoittavat sanelusta ja opettelevat samalla uudelleen tavaamaan.

17.08.2024 |14:30

PS-kansanedustaja Ari Koponen tyytyväinen kasvavasta tuesta koulujen kännykkäkiellolle : “Keskustan asenteessa on tapahtunut melkoinen muutos parin vuoden takaiseen verrattuna”

Kännyköiden käyttö kouluissa on ollut oppimisen ja opettamisen riesa jo pitkään. Kansanedustaja Ari Koponen (ps.) on pitänyt ongelmaa esillä jo pitkään, ja on tyytyväinen, kun nykyinen hallitus tarttuu härkää sarvista. Myös oppositiopuolue keskusta on herännyt kirittämään hallitusta lain nopean voimaantulon puolesta. Koponen kiittää keskustalaiskollegojaan, joiden asenteessa näyttää tapahtuneen melkoinen muutos viime hallituskauteen verrattuna.

17.08.2024 |14:23

Itäisen Saksan osavaltiovaalit pakottavat Saksan politiikan uusiin asemiin – demareille ja vihreille ennustetaan rajua tappiota

Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) ja Sahra Wagenknechtin perustaman uuden vasemmistopuolueen (BSW) kasvava suosio synnyttää kylmiä väreitä etenkin demareissa ja vihreissä. Vaalikuume nousee, kun Thüringenin, Sachsenin ja Brandenburgin osavaltiovaaleihin on aikaa enää pari viikkoa.

17.08.2024 |12:52

Kansanedustaja Jaana Strandman puuttuu yrittäjiä riivaavaan ongelmaan – tuhannet yrittäjät eivät saa avattua yritystilejä suomalaisiin pankkeihin

Suomen Yrittäjien mukaan tuhannet yrittäjät eivät saa avattua yritystilejä suomalaisiin pankkeihin. Tilien avaaminen on ongelmallista pienille ja keskikokoisille yrityksille. Aikaisemmin ongelma koski vain ulkomaalaistaustaisia yrityksiä, mutta nyt ongelma on laajentunut kaikille toimialoille ja myös kantasuomalaisten yrittäjien ongelmaksi. Valtiovarainministeriö on aloittanut ongelman selvittämisen ja työstää ratkaisua tilanteeseen.

15.08.2024 |13:01

Paluuasioiden ja muuttoliikkeen ulkoasiainneuvoksen tehtävä muodostettu – perusteettomasti Suomessa olevien ulkomaalaisten palautukset nostettu tehtävänimikkeen kärkeen

Ulkoministeriössä on elokuun alusta lähtien ollut paluuasioiden ja muuttoliikkeen ulkoasiainneuvoksen tehtävä. Tehtävässä edistetään sekä vapaaehtoisia paluita että maastapoistamispäätöksen saaneiden ulkomaalaisten palauttamista lähtömaihinsa ulkoministeriön osalta osana kokonaisvaltaisia suhteita kolmansiin maihin. Kyseessä on asiantuntijatyö, jonka vaativuus edellyttää suurlähettilästasoista kokemusta.

15.08.2024 |12:24

Irakin entinen puolustusministeri nosti virassa ollessaan sosiaalitukia Ruotsista – saaga sai kummallisen päätöksen

Modernissa tuhannen ja yhden yön tarinassa Irakin entinen puolustusministeri nostaa palkkaa Irakista ja saa samaan aikaan asumistukea sekä lapsilisää Ruotsista. Sosiaalitukien väärinkäytöksiä koskeva tutkinta on nyt tullut päätökseensä.

14.08.2024 |23:26

3. luetuin

Donald Trump haluaa vaalikampanjassaan laittomat siirtolaiset ulos Amerikasta: ”Massakarkotukset käyntiin”

Donald Trump on neuvonantajiensa kanssa tullut siihen tulokseen, että he nostavat maahanmuuttokriittisyyden Trumpin vaalikampanjan keihäänkärjeksi. Idea massiivisista karkotuksista palautuu 1950-luvun puoliväliin, jolloin maasta karkotettiin 1,3 miljoonaa meksikolaista laitonta siirtolaista. Trump vakuutti maanantaina vievänsä läpi Yhdysvaltin historian suurimman karkotusohjelman, mikäli tulee valituksi.

14.08.2024 |08:11

EU-komissaari lähetti Elon Muskille uhkailukirjeen ennen Trumpin haastattelua, komissaarin sananvapauden vastainen herättää voimakasta kritiikkiä – Tynkkynen: “Uskomatonta röyhkeyttä EU:n nimissä”

EU-komissaarin uhkailukirje Elon Muskille on herättänyt laajaa vastustusta Suomessa. Sitä pidetään hyökkäyksenä sananvapautta vastaan. Myös Yhdysvaltain sitoutumaton presidenttiehdokas Robert Kennedy Jr on arvostellut EU-komissaarin kirjettä.

14.08.2024 |00:56

5. luetuin

“Tuodaan amerikkalainen unelma takaisin” – Trumpin ja Muskin keskustelu räjäytti X:n

Elon Muskin ja Donald Trumpin pitkä juttutuokio käsitteli enimmäkseen samoja teemoja, joita Trump on muutenkin tuonut esille kampanjassaan. Kaikkein yllättävintä ja paljastavinta oli se vastustus, joka kaksikon keskustelun toteuttamiseen kohdistui. EU-komissaari lähetti Muskille uhkailukirjeen. Komissaari uhkasi, että jos EU:n sisältösääntelyä ei noudateta, EU ryhtyisi toimiin X:ää vastaan.

14.08.2024 |00:42

Brittikoomikko Rowan Atkinson: Sananvapaus on toiseksi tärkein asia elämässä

Tunnettu brittikoomikko pitää sananvapautta elämän toiseksi tärkeimpänä asiana. Hän kuvailee brittiläisen yhteiskunnan henkistä tilaa "uutena suvaitsemattomuutena", jossa kaikki toisinajattelijat yritetään vaientaa rangaistuksen uhalla. Britannian viimeaikaisten tapahtumien myötä Atkinsonin puhe on ajankohtaisempi kuin koskaan.

13.08.2024 |09:05

4. luetuin

Maastamuuttajia lähtee Ruotsista nyt enemmän kuin maahanmuuttajia tulee

Ruotsin maahanmuuttotilastoissa on nähty historiallinen käänne. Maastamuuttajia on enemmän kuin maahan tulijoita. Erityisen paljon paluumuuttoa suuntautuu Irakiin, Syyriaan ja Somaliaan.

13.08.2024 |09:00

2. luetuin

Teemu Keskisarjan kolumni: Suomen valtamedia natsittelee veitsi-iskujen vastustajia

Kansanedustaja, historioitsija Teemu Keskisarja (ps.) kirjoittaa Britannian mellakoiden uutisoinnista.

12.08.2024 |11:14

1. luetuin

Viikko 33. 2024 luetuin

Viidennes ruotsalaiskoululaisista ei täytä lukion pääsyvaatimuksia – taustalla perheiden puutteellinen ymmärrys koulunkäynnin merkityksestä

Joka viidennen ruotsalaiskoululaisen eväät eivät riitä lukioon. Oppilaan valintamahdollisuudet kaventuvat ja ovet hyvin palkattuihin akateemisiin ammatteihin sulkeutuvat samalla. Tasa-arvon luvatussa maassa mietitään hiki hatussa, miten kaikki voisivat menestyä yhtä hyvin koulussa ja elämässä.

12.08.2024 |10:56

Maailmankuulu evoluutiobiologi Richard Dawkins viskattiin tylysti pois Facebookista – kyseenalaisti geneettisesti miespuolisten nyrkkeilyottelut naisia vastaan

Englantilainen evoluutiobiologi ja tieteen kansantajuistaja Richard Dawkins sai lähtöpassit Facebookista. Hänen koko tilinsä poistettiin, koska hän kyseenalaisti XY-kromosomisten oikeuden nyrkkeillä naisia vastaan.

Suomen luottoluokitus vaarassa laskea – Purra: “Aikaa ei ole hukattavaksi, tarvitsemme sovittujen kasvutoimien ripeätä toimeenpanoa”

Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi luottoluokittaja Fitchin muuttunutta arviota.

10.08.2024 |21:24

Ruotsalaiset jengirikolliset tanskalaisten riesana – Tanskan oikeusministerin kuppi nurin: pitää mahdollisena Tanskan ja Ruotsin välisen vapaan liikkuvuuden lopettamista

Toissa viikolla kolme alaikäistä, ruotsista saapunutta palkkamurhaajaa ammuskeli eri puolilla Tanskaa. Viime tiistaina kioskiin heitettiin käsikranaatti Kööpenhaminassa. Tanskan oikeusministeri sai tarpeekseen ruotsalaisten jengirikollisten turismista ja päätti laittaa tappomatkailulle pisteen.

10.08.2024 |20:34

Sara Seppänen kännyköiden käytöstä kouluissa: “Meillä on käynnissä ihmiskoe lasten aivoilla”

Suomen vahva asema koulutuksen mallimaana on luisumassa yhä heikompaan suuntaan. Viesti etenkin peruskoulutuksen kentältä on voimistunut, ja ongelmat tuodaan näkyvämmin myös opetushenkilökunnan taholta esiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen odottaa uudelta opetusministeri Anders Adlercreutzilta nopeita tekoja mobiililaitteiden käytön rajoittamiseksi koulupäivän aikana.

09.08.2024 |18:45

Toinen aste pysyy maksuttomana – Koponen: säästöt haettiin muualta

Aiemmin päätetty toisen asteen maksuttomien oppimateriaalien leikkaus on peruttu, ja säästöt haetaan toisaalta. Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää päätöstä viisaana.

09.08.2024 |18:16

Suosituimmat