Kansalaisuuskoe hyväksyttiin eduskunnassa – Vigelius: ”Suomen passin ei pidä olla halpaa jakotavaraa”

Eduskunta hyväksyi tänään äänin 153-21 lain kansalaisuuskokeen käyttöönotosta. Jatkossa kokeen suorittaminen on edellytys Suomen kansalai­suuden saamiselle.

10.06.2026 |16:16

Poliisi: Käännytykset ja maastapoistamiset kasvussa – poliisi pyrkii estämään vaarallisten henkilöiden maahanpääsyn

Poliisi kertoo, että käännytysten ja maastapoistamisten määrä on kasvanut alkuvuonna. Poliisi tiedotti asiasta Poliisihallituksen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

10.06.2026 |14:55

Perussuomalaiset: ”Talous ei nouse verottamalla Suomi hengiltä”

Eduskunnassa käsitellään keskiviikkona vuosien 2027–2030 julkisen talouden suunnitelmaa. Perussuomalaisten kansanedustajat ja valtiovarainvaliokunnan jäsenet Ville Vähämäki, Sami Savio, Jari Ronkainen, Jari Koskela ja Minna Reijonen korostavat sopeutustoimien välttämättömyyttä ja valtion rahojen tarkkaa käyttöä ydintehtäviin.

10.06.2026 |13:29

Hallitus kiristää toimia naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi

Hallitus valmistelee uusia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Oikeusministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle lakipaketin, joka liittyy EU:n väkivaltadirektiivin toimeenpanoon.

10.06.2026 |13:09

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

10.06.2026 |12:10

Marjabisnes yrittää yhä turvautua thaipoimijoihin – kunnon korvauksella marjastajia löytyisi lähempääkin

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden määrä on romahtamassa. Vain runsaat puolet odotetusta poimijajoukosta on näillä näkymin tulossa Suomeen. Taustalla ovat joihinkin marja-alan yrityksiin liittyvät ihmiskauppa- ja kartelliepäilyt sekä tuomiot. Marjayritykset ovat laskeneet toimintansa ulkomaalaisten työntekjöiden varaan, vaikka maksamalla kunnon palkkaa työvoimaa löytyisi varmasti Suomestakin.

10.06.2026 |11:19

Kunnallisalan tutkimus hyvinvointialueiden maksamasta puoluetuesta lipsahti politikoinniksi

Kunnallisalan kehittämissäätiön KAKS:n tuore tutkimusraportti hyvinvointialueiden puolueille maksamista tukirahoista esittää yleistyksiä ja perustelemattomia tulkintoja ilman varsinaista näyttöä. Raportista käy ilmi, että perussuomalaiset hyödyntää tukijärjestelmää selvästi vähemmän kuin puolueen ääniosuus edellyttäisi, mutta raportti esittää tämän tiedon tekstissä erikoisin keinoin.

10.06.2026 |10:17

Kuuntelija-podcast nostaa esiin huolestuttavia väitteitä Muslimiveljeskunnan vaikuttamisverkostoista Euroopassa – Seppänen: ”Olemme olleet naiivin sokeita”

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen kuunteli tuoreen Kuuntelija-podcastin, jossa Lähi-idän asioihin erikoistunut taloustieteen lehtori Katriina Repo varoitti Muslimiveljeskunnan aiheuttamasta uhasta Euroopassa. Seppänen antaa podcastin jaksolle vahvan kuuntelusuosituksen kaikille, jotka haluavat ymmärtää, mitä Euroopassa todella tapahtuu. - Jos nämä väitteet pitävät paikkansa, olemme olleet ERITTÄIN naiiviin sokeita.

10.06.2026 |09:47

Aittakumpu vaatii yhdenvertaisuuslautakunnan lakkauttamista: ”Täysin turha ja veronmaksajien rahaa vievä organisaatio”

Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää oikeana Espoon kaupungin ratkaisua, jonka mukaan kaupunki ei maksa korvausta Suvivirren kuulemisesta espoolaiselle pojalle ja hänen vanhemmalleen.

10.06.2026 |09:11

Strandman: Hallitus vahvistaa perheiden arkea ja kouluturvallisuutta

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman muistuttaa, että nykyhallitus on toteuttanut merkittäviä uudistuksia lasten, nuorten ja perheiden hyväksi. Hänen mukaansa hallituksen toimia tulee arvioida kokonaisuutena, ei yksittäisten päätösten kautta.

10.06.2026 |08:51

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä

Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.

09.06.2026 |18:57

Trump: ”Kehitysmaavaalit!” – Kalifornian ääntenlaskenta on kestänyt jo viikon

Kaliforniassa ääntenlaskenta venyy, koska vaalilaki on suunniteltu siten, että postitse saapuvat äänet lasketaan vielä viikkoa myöhemminkin. Äänestäjäksi voi rekisteröityä kuntosalikorttia näyttämällä. Joka äänestäjälle kotiin postitetun vaalilipun voi täyttää ja palauttaa kuka tahansa. Ei siis ihme, että epäilyjä vaalivilpistä on herännyt, kun postiäänet kääntävät vaalipäivän alustavat tulokset vasemmiston hyväksi.

09.06.2026 |18:11

Perussuomalaisten Ronkainen tyrmää puheet puolustusmenotavoitteen mahdottomuudesta: ”Suomi ei voi julistaa maailmalle, ettei se aio huolehtia puolustuksestaan”

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen tyrmää Ylen aamussa esitetyt epäilyt, joiden mukaan Suomi ei pysty nostamaan puolustusmenojaan Naton vaatimalle tasolle.

09.06.2026 |17:29

Suomen lainsäädännön on vastattava Nato-jäsenyyden vaatimuksia – perussuomalaiset: ”Uskottava pelote ei synny kriisin hetkellä”

Puolustusvaliokunta hyväksyi tänään mietinnön hallituksen esityksestä ydinenergialain sekä rikoslain 34 luvun 6 §:n muuttamisesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset pitävät tärkeänä, että eduskunta päivittää Suomen lainsäädännön vastaamaan Nato-jäsenyyden mukanaan tuomia turvallisuus- ja puolustuspoliittisia vaatimuksia.

09.06.2026 |17:04

Ministeri Lulu Ranne toppuuttelee miljardihankkeita – keskittyisi mieluummin nykyisen infran kehittämiseen ja vahvistamiseen

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne vieraili viime viikolla Mäntyharjulla ja sai vastata lukuisiin kysymyksiin varsinkin Mäntyharjun elinvoimaa vahvistavista tiehankkeista. Kunnan edustajilta ministeri sai tilannekatsauksen ja toiveita tulevista parannuksista. Ministeri samalla toppuutteli unelmia isommista hankkeista.

09.06.2026 |16:00

Purra: Hallitus vahvistaa puolustusta, elvyttää rakentamista, turvaa turpeen asemaa, lisää maastapoistamisia, ottaa käyttöön kansalaisuuskokeen ja antaa harhadrooneille sekä hanhille kyytiä

Hallitus esittää vuoden 2026 toisessa lisätalousarviossa merkittäviä panostuksia Suomen turvallisuuteen, huoltovarmuuteen, rakentamisen elvyttämiseen sekä liikenne- ja väyläinfrastruktuuriin. Samalla edistetään maahanmuuttopolitiikan uudistuksia ja vahvistetaan viranomaisten toimintakykyä. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittelee keskeisiä toimia.

09.06.2026 |14:05

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

09.06.2026 |13:43

Kolumni: Puoluekokouskarnevaalit

KOLUMNI | Isojen puolueiden puoluekokoukset näyttävät vaalistartilta, sillä sisältö näyttää vielä ohuelta. Kyse onkin lähinnä poseeraamisesta ja positioinnista, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

09.06.2026 |12:33

Mika Anttonen Ylellä: Ilmastotavoitteet mahdottomia – kunnianhimo tutkimukseen, ei aikatauluihin

Polttoaineyhtiö St1:n perustaja ja pääomistaja Mika Anttonen kritisoi Ylen haastattelussa voimakkaasti nykyistä ilmastokeskustelua ja -politiikkaa ja kuvaa sitä epärealistiseksi. Anttosen mukaan ratkaisuja ei saada kiireisillä päätöksillä vaan pitkäjänteisellä tutkimuksella ja teknologian kehittämisellä.

09.06.2026 |11:28

Lahti liittyy kasvot peittävien asusteiden kieltäjiin – taustalla perussuomalaisten aloite

Lahti aikoo kieltää peruskouluissaan kasvot peittävät asusteet ensi lukuvuoden alusta. Linjauksen taustalla on perussuomalaisten valtuustoaloite.

09.06.2026 |11:25

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta

Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

09.06.2026 |10:32

5. luetuin

Ruotsin puolustusvoimien komentaja huolissaan: Sotilaallinen uhka kasvaa Gotlannissa

Ruotsilla on kiire muuttaa Itämeren keskellä sijaitseva Gotlanti sotilastukikohdaksi. Saari sijaitsee vain 300 kilometrin päässä Venäjän totaalisesti militarisoidusta Kaliningradista. Näin Gotlanti on strategisinta ja haavoittuvinta osaa Naton etulinjasta. Myös Suomen kannalta.

09.06.2026 |09:51

Strandman: Alle 16‑vuotiaiden kuntoutustarve kasvaa nopeasti ja kuormittaa järjestelmää

Kelan järjestämää kuntoutusta saavien alle 16-vuotiaiden lasten määrä on noussut yli 80 prosenttia vuosien 2017 ja 2025 välisenä aikana. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää kehitystä huolestuttavana.

09.06.2026 |09:12

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia

Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

08.06.2026 |17:35

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

08.06.2026 |15:42

8. luetuin

Ulkomaalaisten vankien osuus Suomen vankiloissa kasvanut – oikeusministeriö selvittää maasta poistamisen edellytyksiä

Oikeusministeriö toteuttaa parhaillaan tutkimushanketta, jonka tarkoituksena on kartoittaa mahdollisuuksia siirtää ulkomaalaiset vangit suorittamaan vankeusrangaistustaan kotimaihinsa tai poistaa heidät maasta.

08.06.2026 |14:01

Hallintotuomioistuinten kokoonpanot kevenevät – oikeutta voi saada jatkossa nopeammin

Hallintotuomioistuinten kokoonpanouudistuksen tavoitteena on, että tuomioistuimet käsittelisivät asiat aiempaa nopeammin ja joustavammin.

08.06.2026 |13:29

Lakiuudistus korjaa rikostorjunnan sokeita pisteitä – viranomaisten välinen tietojenvaihto paranee

Perussuomalaisen oikeusministeri Leena Meren valmistelemat muutokset lyövät lisää kapuloita järjestäytyneen rikollisuuden, työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan rattaisiin.

08.06.2026 |12:41

Riikka Purra: Vähemmän moralismia, enemmän talouskasvua – ”Emme voi museoida Suomea”

Valtiovarainministeri Riikka Purra peräänkuuluttaa tasapainoista talouskasvua ja korostaa että asennemuutostakin tarvitaan tässä ajassa. Purra painottaa, että Suomi ei voi jatkaa nollakasvun tiellä eikä museoida maataan äärimmäisen ympäristömoralismin takia.

08.06.2026 |11:46

Ministeri Lulu Ranne ei tingi väyläinfrasta ja liikenneturvallisuudesta – korostaa silti tiukkaa talouskuria julkisella sektorilla

Liikenneturvallisuuden parantaminen ja koko Suomen tieverkon kunnon vahvistaminen on ministeri Lulu Ranteelle keskeinen tehtävä. Helsingin Sanomien laajassa haastattelussa Ranne kertoo samalla oman ministeriönsä sisäisistä säästöistä ja vaatii tiukempaa talouskuria koko julkisella sektorilla. Ranne kuvailee omaa toimintaansa lean-ajattelumalliksi, eli optimoinniksi jossa turhat rönsyt karsitaan pois.

08.06.2026 |11:01

Demarilöperöinnin aika on ohi – Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus panee kunniakulttuurin kuriin

Ruotsin valtiopäivät on viimein hyväksynyt lakiesitykset, jotka tiukentavat tuntuvasti kunniaväkivallasta ja pakkoavioliittojen järjestämisestä annettavia rangaistuksia. Demarihallitusten aikana kunniakulttuurista ei kansankodissa ollut soveliasta puhua rasismikortin heiluttamisen pelossa. Siksi lukemattomat tytöt menettivät oikeuden omaan elämäänsä sekä parempaan tulevaisuuteen.

08.06.2026 |10:00

Garedew lakkauttaisi Opetushallituksen: ”Islamisaatiolle tulee laittaa stoppi”

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedewin mielestä Opetushallitus pitäisi lakkauttaa ja vaarallinen islaminopetus kouluissa kieltää kokonaan.

08.06.2026 |08:59

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

06.06.2026 |15:00

1. luetuin

Viikko 23. 2026 luetuin

Ministeri Ranteelle tunnustusta tieverkon kunnon vahvistamisesta – ”Poikkeuksellisen merkittävää ja vaikuttavaa työtä”

Suomen Tieyhdistys palkitsi liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen kultaisella ansiomerkillä merkittävistä henkilökohtaisista ansioistaan tieliikenteen aseman parantamiseksi Suomessa. Ranne on ensimmäinen istuva ministeri, jolle on myönnetty yhdistyksen ansiomerkki.

06.06.2026 |12:00

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

05.06.2026 |18:15

2. luetuin

Tynkkynen puolustaa metsäteollisuutta Sofia Virran ”banaanivaltio”-syytöksiltä: Metsäteollisuus tarvitsee puolustajaa Virran hengenheimolaisia vastaan

Perussuomalainen europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kritisoi Facebook‑kirjoituksessaan vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran kommenttia, jossa Virta kuvasi Suomen muuttuvan ”sellua vieväksi banaanivaltioksi”. Tynkkynen torjuu väitteen ja korostaa metsäteollisuuden merkitystä paitsi Suomen taloudelle myös olennaisen tärkeänä palasena fossiilisista polttoaineista irtautumiselle.

05.06.2026 |17:47

Elomaa: Alkutuottajan asema paranee viimein – ”Aikaisemmin kauppa on saanut suvereenisti päättää hinnoista ja ehdoista, nyt tuottaja saa vaikuttaa sopimusten sisältöihin”

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa valmistui tänään yksimielinen mietintö muutoksista elintarvikemarkkinalakiin koko elintarvikemarkkinan toimivuuden parantamiseksi sekä maataloustuotteita ja elintarvikkeita myyvien tavarantoimittajien aseman vahvistamiseksi. Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalainen puheenjohtaja Ritva ”Kike” Elomaa iloitsee siitä, että alkutuottajan asema viimein paranee.

05.06.2026 |14:11

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta

Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

05.06.2026 |13:14

7. luetuin

PS-Naiset jalkautui Piritorille – Riikka Purra korostaa, että yhteiskuntien ei tulisi edistää laittomien päihteiden käyttöä: ”Huumeita vastaan pitää taistella”

PS-Naiset Helsinki ry:n Piritori-tapahtumassa osallistujat keskustelivat torstai-iltana muun muassa huumeongelmasta, terveydenhuollosta ja vanhustenhoidosta. Vaasanpuistikkoon saapui noin sata kansalaista.

05.06.2026 |12:01

Antikainen haluaa Venäjä-pakotteita kiertävät yritykset vastuuseen: ”Tuomituista yrityksistä julkinen ajantasainen listaus”

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen Venäjän pakotteiden kiertämisen estämiseksi. Aloite vaatii sekä viranomaisille lisää resursseja että yrityksille selkeämpää vastuuta.

05.06.2026 |11:41

EU tehostaa palautuksia – sisäministeri Rantanen: ”Todella merkittävä asia koko Euroopalle”

Sisäministeri Mari Rantanen korostaa EU:n yhtenäisyyttä palautuspolitiikassa ja turvallisuuskysymyksissä. Luxemburgissa kokoontuneet sisäministerit käsittelivät sekä palautusten tehostamista että Ukrainasta paenneiden tilapäisen suojelun jatkoa.

05.06.2026 |11:11

Strandman huolissaan sosiaalisen median haitoista: ”Sosiaalinen media on vallannut elämämme tavalla, jota emme osanneet ennakoida”

Sosiaalinen media on muutamassa vuosikymmenessä muuttanut ihmisten arkea perusteellisesti. Se tarjoaa mahdollisuuksia yhteydenpitoon, tiedonvälitykseen ja keskusteluun, mutta samalla sen haitalliset vaikutukset ovat nousseet yhä selvemmin esiin, pohtii perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman.

05.06.2026 |10:03

Lehtinen ei kannata ajokortin ja henkilökortin yhdistämistä – mitä sitten, jos menettää ajokortin?

Keskustan kansanedustaja Mikko Polvinen ehdotti aiemmin tällä viikolla, että ajokortti ja henkilökortti yhdistettäisiin. Hän perusteli ehdotusta byrokratian vähentämisellä. Perussuomalaisten Rami Lehtinen ei kannata ehdotusta.

05.06.2026 |09:01

Koponen: Alaikäisten ammatillisen koulutuksen lähiopetus ei toteudu lain edellyttämällä tavalla

Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen on jättänyt opetusministeri Anders Adlercreutzille (r.) kirjallisen kysymyksen ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen toteutumisesta.

05.06.2026 |08:25

Maahanmuuttajien työttömyysturva leikkuriin – kannustin kieleen ja työhön

Hallitus tiukentaa otetta kotoutumisessa. Alle kolme vuotta Suomessa olleiden maahanmuuttajien työttömyystukea leikataan noin kymmenellä prosentilla. Tukea saa takaisin töitä tekemällä tai kotimaisen kielen taidon todistamalla.

04.06.2026 |19:21

Hallitus turvaa turvetuotannon tulevaisuuden – Peltokangas: ”Tavoitteena on taata riittävä energian saatavuus ja toimitusvarmuus kaikissa olosuhteissa”

Perussuomalaiset näkee, että kotimaisen energiaomavaraisuuden tärkeä yksittäinen varmistaja on se, että Suomi pitää turvetuotannon kannattavana ja toimivana.

04.06.2026 |17:31

Tuomioistuinten ruuhkat helpottuvat – jopa tuhansia rikosasioita siirtyy sakkomenettelyyn

Hallituksen uudistus voi siirtää jopa 5 000–6 000 rikosasiaa vuosittain pois tuomioistuimista ja vapauttaa resursseja vakavampien rikosten käsittelyyn.

04.06.2026 |16:49

Antti Lindtmanilta kysyttiin SDP:n leikkauksista – luetteli vastauksena veronkiristyksiä

Politiikan toimittajien järjestämässä talousdebatissa valtiovarainministeri Riikka Purra tivasi Antti Lindtmania kertomaan, mistä sosialidemokraatit ovat valmiita leikkaamaan ensi vaalikaudella. Lindtman ei juurikaan antanut suoria vastauksia, vaan puhui laveasti kasvusta, työllisyydestä ja nykyisen hallituksen päätösten perumisesta.

04.06.2026 |15:49

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä

Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

04.06.2026 |14:51

10. luetuin

Britannian suosituin poliitikko Nigel Farage Southamptonin puukotuksesta: “Tämä on väärin”

Britannian suosituimman puolueen Reform UK:n johtaja Nigel Farage on julkaissut väkevän puheenvuoron liittyen 18-vuotiaan opiskelija Henry Nowakin murhaan ja poliisin toimintaan puukotustilanteessa. Tragediaan juurisyy on Faragen mielestä epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ja integraatio sekä poliisin rasististen syytösten pelko.

04.06.2026 |14:01

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää