Kansallismieliset puolueet rynnivät Euroopan gallupeissa – maahanmuuttokriittisyys lisääntyy kautta poliittisen kentän
Kansallismieliset ja maahanmuuttokriittiset puolueet ovat mielipidemittausten kärjessä yhä useammassa Euroopan maassa. Perinteisten puolueiden asema horjuu ja ne pyrkivät pysymään vallassa kopioimalla menestysreseptiä. Vanha valta tulee huomaamaan, että aito on kopiota vankempi valinta.
Perussuomalaiset: Ensi vuoden talousarvio panostaa suomalaisten hyvinvointiin
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Pia Sillanpää, Anne Rintamäki, Minna Reijonen ja Kaisa Garedew pitävät tärkeänä, että hallituksen talousarviossa vuodelle 2026 yhdistyvät talouden tasapainottaminen ja panostukset tavallisten suomalaisten hyvinvointiin. Talousarvio vahvistaa suomalaisten arjen turvallisuutta ja terveyttä, mutta samalla hillitsee julkisen talouden velkaantumista.
Valtiovarainministeri Purra: Suomi vahvistaa puolustusta ja karsii toissijaisista menoista
Haastavassa taloudellisessa tilanteessakin Suomi huolehtii turvallisuudestaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra korostaa, että taloustilanne vaatii pitkäjänteistä sopeutusta ja tiukkaa menokuria. Hän painottaa, että myös seuraavan hallituksen on jatkettava samaa linjaa.
Salamurhia, iskuja siviilejä vastaan ja lasten pakkosiirtoja – Garedew: Näin toimii Suomen säälimätön rajanaapuri
Joukko eurooppalaisia johtajia, Suomi mukaan lukien, antoi eilen yhteislausunnon, jossa he linjasivat Ukrainan kannalta tärkeät rauhan ehdot. Johtajat korostivat, että Euroopassa neljättä vuotta jatkuva sota täytyy päättää ja Venäjän imperialistiset suunnitelmat estää.
Perussuomalaisista täystyrmäys Akavan puheille maatalouden keskittämisestä: ”Ehdotus on suorastaan vaarallinen”
Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava esittää maatalouden keskittämistä Etelä-Suomeen.
Laittomasti maahan väärällä nimellä tunkeutunut siirtolainen uhkasi tappaa Britannian suosituimman poliitikon – vapautuu vankilasta ennen seuraavia vaaleja
Britannian tämän hetken suosituin poliitikko Nigel Farage on syvästi huolissaan siitä, että hänet aiotaan tappaa. Murhaa suunnitellut laiton maahantulija tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan, mutta vapautuu jo 18 kuukauden kuluttua. Afganistanin kansalainen julkaisi tappouhkauksen viime lokakuussa videolla, jota sekä Farage että oikeuslaitos kuvailevat ”melko karmaisevaksi”.
Junnila iskee EU:n LNG-linjaan: Venäjän kaasuhanat kiinni heti, ei vasta 2028
Vuosikausia Eurooppa rakensi "energiayhteistyötä", joka käytännössä tarkoitti riippuvuutta Venäjästä. EU on aiemmin kieltänyt venäläisen LNG:n tuonnin terminaaleihin, joita ei ole liitetty EU:n kaasuverkkoon. Nyt se on päässyt sopuun LNG:n tuonnin kieltämisestä kokonaan vuoteen 2028 mennessä. Perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila pitää aikataulua liian löysänä.
Oxfordin yliopiston kansleri: Yliopiston ei pidä olla ”turvallinen tila”
Oxfordin yliopiston uusi kansleri haluaa opiskelijoiden valmistautuvan kohtaamaan epämukaviltakin tuntuvia ajatuksia: "turvallisia tiloja" ei enää ole. Hänen kaudellaan yliopisto ei aio enää sortua cancel-kulttuuriin.
PS-Nuoriso: Rasisminvastaiset huuhaa-hankkeet ovat rahan haaskausta
Perussuomalainen Nuoriso pitää valtioneuvoston kanslian myöntämiä 240 000 euron avustuksia ”etnisiä vähemmistöjä edustaville kansalaisjärjestöille” rahan haaskauksena ja vasemmistolaisen hengailuaktivismin tukemisena.
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".
Perussuomalaiset: Maahanmuutolla ei voi eikä tule korvata ikääntyvää väestöä
Perussuomalaiset ei näe maahanmuuttoa kehitysmaista ratkaisuksi Suomen demografisiin haasteisiin. Sen sijaan Suomen tulisi ennemmin panostaa perhepolitiikkaan ja teknologiaan. Ennen kaikkea suomalaiset tarvitsevat enemmän tulevaisuudenuskoa, jotta he haluaisivat perustaa perheitä.
Portugali kieltää burkaan tai niqabiin pukeutumisen julkisilla paikoilla – myös pakottaminen uskonnolliseen pukeutumiseen rangaistavaksi
Portugali kieltää sukupuoleen tai uskonnollisiin syihin perustuvan ja kasvot peittävän vaatetuksen käyttämisen useimmissa julkisissa tiloissa. Parlamentin hyväksymän lakiesityksen takana on kansallismielinen Chega-puolue. Käytännössä kielto kohdistuu musliminaisten käyttämiin burkiin ja niqabeihin. Myös pakottaminen uskonnolliseen pukeutumiseen tulee rangaistavaksi.
Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.
5. luetuin
Asunnottomuus ei katoa ilman yhteistyötä – Nieminen: ”Etenkin nuorille tulee tarjota talousneuvontaa ja arjen hallintaan liittyvää opastusta”
Helsinki järjesti viime viikolla perinteisen asunnottomien yön. Tapahtuman politiikkapaneeliin osallistunut perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen muistutti, että perustuslaki velvoittaa julkista valtaa edistämään jokaisen oikeutta asuntoon.
Ensi vuonna lihapula palaa entistä pahempana – Kangas vaatii vientilogistiikan laittamista kuntoon
Perussuomalaisten kansanedustaja Antti Kangas arvostelee Facebook-kirjoituksessaan kaupan toimintaa, joka on hänen mukaansa ajanut tuottajat ahtaalle ja pakottanut etsimään selviytymiskeinoja ulkomaanmarkkinoilta. Kangas ennustaa ensi vuodelle pahenevaa lihapulaa ja painottaa, että viljakriisin ratkaisu löytyy viennistä sekä satamien logistiikan vahvistamisesta.
Aittakumpu vaatii ripeitä toimia kotimaisen maatalouden pelastamiseksi: ”Syyllistämisen pitää loppua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu varoittaa Facebook-päivityksessään suomalaisen maatalouden kriisiytyvän, kun maatiloja lopettaa ja naudanlihasta uhkaa tulla pulaa ensi vuonna. Hän korostaa maanviljelijöiden arvostusta, vaatii syyllistämisen lopettamista ja painottaa, että kuntien sekä julkishallinnon tulisi lisätä kotimaisen ruoan käyttöä ruokailuissa.
Garedew: Median puolueellisuus ruokkii Israel-vastaisuutta
Britannian yleisradioyhtiö BBC sai perjantaina tuomion vakavasta sääntörikkomuksesta, kun kävi ilmi, että se jätti Gaza-dokumentissaan kertomatta ohjelman kertojan olevan Hamasin virkamiehen poika.
Leikkausjonoista hakeudutaan yhä useammin hoitoon ulkomaille – ministeri Juuso: ”Yksityistä sektoria pitäisi hyödyntää paljon nykyistä paremmin”
Suomalaiset ovat jo parin vuoden vuoden ajan voineet halutessaan hakeutua hoitoon ulkomaille. Harvat näin vielä tekevät, mutta virta voi kasvaa, jos leikkausjonot eivät Suomessa lyhene. - Parempi olisi, jos hyvinvointialue antaisi palvelusetelin ja järjestäisi hoidon täällä Suomessa, linjasi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso Huomenta Suomi -lähetyksessä.
Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.
Charlie Kirkille myönnettiin postuumisti presidentin vapaudenmitali
Presidentti Trump myönsi postuumisti Charlie Kirkille Yhdysvaltain korkeimman siviileille myönnettävän kunnianosoituksen. Kuukausi sitten salamurhattu Kirk olisi täyttänyt tiistaina 32 vuotta. Hänen leskensä Erika Kirk otti mitalin vastaan Valkoisessa talossa pidetyssä tilaisuudessa.
Kantasuomalaiset jäämässä vähemmistöksi jo tällä vuosisadalla – taustalla vieraskielisen väestön kasvu ja suomalaisten syntyvyyden lasku
Väestönkehityksestä puhuminen herkästi nostattaa poliittista kohua, vaikka pikemminkin olisi syytä pohtia sitä, millaisen Suomen päättäjät aikovat jättää jälkipolville. Onko tulevaisuuden Suomi kenties väkiluvultaan pienempi mutta kulttuurillisesti yhtenäisempi, vai jatkavatko päättäjät maahanmuuttoon nojaavaa väestönkasvua, jolloin suomalaiset jäisivät vähemmistöksi omassa maassaan?
Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.
10. luetuin
Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen
3. luetuin
Tutkimus: Ison-Britannian valtaeliitti on muuta kansaa vasemmistolaisempi
Laaja kyselytutkimus paljastaa, että brittiläisen yhteiskunnan virallisen koneiston sisällä vallitsee vasemmistolainen asenneilmapiiri. Erityisesti akateeminen henkilöstö, opettajat, media-alan vaikuttajat sekä virkamiehet tukevat keskimäärin sellaisia poliittisia näkemyksiä, jotka vastaavat vasemmistopuolueiden kannattajien profiilia. Tutkimus paljastaa mm. valtaeliitin jäsenten kokevan muuta kansaa herkemmin häpeää maansa historiasta. He ovat myös skeptisempiä sananvapautta kohtaan ja pitävät rasismia suurena yhteiskunnallisena ongelmana. Tutkimustulokset antavat tukea väitteille, joiden mukaan yhteiskuntaa hallitseva eliitti on vieraantunut kansasta.
Vigeliuksen lista eduskunnasta paljastaa: SDP äänestää säännöllisesti maahanmuuton tiukennusten hylkäämisen puolesta
Kansanedustaja Joakim Vigeliuksen kokoama lista eduskunnan äänestyksistä paljastaa demarien säännönmukaisesti äänestävän maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä vastaan. Samaan aikaan demarileiri vaikenee kuin muuri löperöstä maahanmuuttolinjastaan, jonka saa esille vain äänestystuloksia peratessa.
EU-maat kiistelevät turvapaikanhakijoiden jakamisesta – useat hallitukset mieluummin maksavat kuin ottavat lisää tulijoita
Antikainen varoittaa: Iso-Britannia rajoittaa sananvapautta – kehitys on varoitus Suomelle
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa Ison-Britannian kehityksestä, jossa tavallisia kansalaisia kohdellaan jo mielipiderikollisina vain siksi, että he uskaltavat arvostella sosialistihallitusta tai puhua maahanmuutosta kriittisesti.
Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.
7. luetuin
Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.
2. luetuin
Strandman: Terveydenhuollon puhelinpalvelun on toimittava luotettavasti ja viiveettä
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman painottaa, että terveydenhuollon puhelinpalvelu on kansalaisen perusoikeus. Hänen mukaansa takaisinsoittopalvelun ongelmat aiheuttavat turvattomuutta erityisesti iäkkäille ja yksin asuville. Siksi palveluketjua on parannettava käytännön ratkaisuilla.
Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.
6. luetuin
Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.
1. luetuin
Tavio ajaa Suomelle kahdeksan miljoonan euron säästöä EU-jäsenmaksuun – hallitus kannattaa esitystä
Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio on neuvotellut Suomelle esitystä kahdeksan miljoonan euron säästöstä EU:n jäsenmaksuun palauttamalla EU:n kehitysavun ylijääneitä varoja. Suomen hallitus päätti istunnossaan kannattaa esitystä.
Koskela: Työllisyydessä positiivisia näkymiä – nuorisotyöttömyyteen tartuttava entistä voimakkaammin
Eduskunta käsitteli keskiviikkona keskustan ja Liike Nytin välikysymystä työttömyydestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela totesi, että tilanteesta ei saa riittävän tarkkaa kuvaa tarkastelemalla vain työttömyystilastoja. Vaikka työttömyysluvut ovat nousussa, työllisyys on edelleen kohtuullisella tasolla eivätkä tehdyt työtunnit ole romahtaneet.
Junnila kirjoittaa Demo Finlandin blogissa suomettumisen varjoista: ”Mitä pelkäämme paljastuvan?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila kirjoittaa Demo Finlandin blogissaan suomettumisen aikakaudesta ja sen jälkeisten Venäjä-suhteiden selvittämisestä. Junnilan mukaan entisen kansanedustajan Jaakko Laakson muistelmat vain hieman raapaisevat pintaa ja merkittävä osa suomettumisen kohtalonhetkistä jää yhä pimentoon.
Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.
4. luetuin
Garedew: Keskustan työllisyyspolitiikka loi kasvua vain julkiseen velkaan
Keskusta ja Liike Nyt syyttävät välikysymyksessään hallitusta vaikeasta työllisyystilanteesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew muistuttaa, että viime kaudella keskustan hallitus synnytti 70 prosenttia uusista työpaikoista julkiselle sektorille ja pahensi valtion velkatilannetta.
Jimmie Åkesson nosti kissan pöydälle: ”Suuri osa tämän päivän työttömyydestä Ruotsissa on tuontitavaraa”
Ruotsidemokraattien kannatus on nousussa ja syitä siihen on helppo löytää: puolue viestii asioista selkeästi sellaisena kuin ne ovat. Ruotsalainen hyvinvointi on tarkoitettu heille, jotka haluavat tehdä työtä ja yrittää. Ruotsi ei enää ole tarkoitettu heille, joista on mukavampaa elää muitten rahoilla.
Vihervasemmisto halukas leikkaamaan eläkkeistä – perussuomalaiset ei eläkeläisen kukkarolla kävisi
Keskustelu eläkeläisten mahdollisesta osallistumisesta valtiontalouden sopeuttamistoimiin on todella kuuma peruna. Siihen on kaksi syytä: eläkeläisten suuri lukumäärä ja keskimääräisten eläketulojen alhaisuus. Syytä olisi kääntää säästökatseet ulkomaille syydettävien miljardien perään ja julkisen sektorin kalliiden tehottomuuksien poistamiseen.
Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.
9. luetuin
SDP äänesti kansalaisuuden ehtojen tiukennuksia vastaan – Vigelius: ”SDP:n linja on, että Kelan etuuksilla turvattu toimeentulo olisi kansalaisuutta haettaessa tarpeeksi”
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen kansalaisuuslain kiristämiseksi äänin 103-58. Lakia vastustivat kaikki paikalla olleet sosiaalidemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP:n Eva Biaudet.
Tavio syyttää työttömyyden kasvusta matalasti koulutetun työvoiman maahanmuuttoa
Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio korostaa, että työttömyyslukujen nousu selittyy ennen kaikkea työnhakijoiden määrän kasvulla. Hänen mukaansa aiempien hallitusten maahanmuuttopolitiikka on lisännyt ongelmia, mutta teollisuuden tilauskannat ja odotettu talouskasvu voivat parantaa tilannetta ensi vuonna.
Perussuomalaiset: Keskusta ei luota suomalaisiin työntekijöihin
Perussuomalaiset painottaa työttömyyden olevan vakava, inhimillinen tragedia ja korostaa työllisyyden nostamisen tärkeyttä. Eduskunta käsitteli tänään keskustan ja Liike Nytin jättämää välikysymystä Suomen työttömyystilanteesta. Perussuomalaisten kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Mikko Lundén korosti perussuomalaisten ryhmäpuheessa työttömyyden olevan vakava asia, joka koskettaa työttömän lisäksi myös hänen lähipiiriään ja perhettään.
Kansalaisuuden ehtojen kiristykset läpi – perussuomalaiset riemuitsevat
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen kansalaisuuslain kiristämiseksi äänin 103-58. Lakia vastustivat paikalla olleet sosiaalidemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto.
Elomaa kiittää hallitusta: Kädenojennus pienituloisille autoilijoille
Kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa muistuttaa, että suurten kasvukeskusten ulkopuolella arki pyörii auton varassa. Hänen mukaansa hallituksen esitys polttoainekustannusten hillitsemiseksi on tärkeä helpotus erityisesti pienituloisille.
Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.
Koskela: Ilman velkajarrua hyvinvointivaltiolta putoaa pohja
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela korostaa Facebookissa, että eduskunnassa hyväksytty velkajarru on tärkeä askel kohti vastuullisempaa talouspolitiikkaa. Koskelan mukaan laaja poliittinen yhteisymmärrys varmistaa, että velkaantumisen taittaminen jatkuu myös tulevilla hallituskausilla.
Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.
Junnila: Maahanmuuttajilla tehdylle koulubisnekselle kurmutusta
Hallitus jatkaa työtään Marinin hallituksen maahanmuuttoon liittyvien virheiden korjaamiseksi. Suomen kansalaisuuden saamista tiukennetaan ja kolmansista maista saapuvien opiskelijoiden maahantulon ehtoja tiukennetaan muun muassa asettamalla opiskelijoille lukuvuosimaksu myös lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen.
Katujengipomo nälkälakossa säilöönottokeskuksen ”huonojen olojen” vuoksi – Koponen: ”Milloin vain voi lähteä kotimaahan”
Yli kymmenen karkotuspäätöstä odottavaa henkilöä on aloittanut nälkälakon Joutsenon säilöönottoyksikössä Etelä-Karjalassa. Mukana porukassa on myös katujengipomo Milan Jaff.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää