600 jengipomoa 57 eri maassa pyörittää järjestäytynyttä rikollisuutta Ruotsissa – Silmukka roistojen ympärillä kiristyy

20.10.2024 |15:30

Huumekauppaa ja väkivallantekoja ohjaillaan paljolti muualta kuin Ruotsista. Massiivisen maahanmuuton ja siirtolaisuuden myötä kasvanut jengien ja klaanien globaali yhteistyö pakottaa viranomaiset kansainväliseen yhteistyöhön.

Malmön ongelmalähiö Rosengårdissa pidetty oikeusministeriön lehdistötilaisuus sai surullisen mutta asiaankuuluvan lähdön, sillä vain muutamaa päivää aikaisemmin 16-vuotias nuorukainen ampui kaupungissa hengiltä pikkulasten isän.

Väkivallan mielettömyyttä kuvaa se, että uhriksi joutui ilmeisessä erehdyksessä väärä henkilö.

-Meidän täytyy päästä paremmin käsiksi sekä rikollisia tekeviin, että heihin, jotka näitä rikoksia tilaavat, sanoi oikeusministeri Gunnar Strömmer lehdistötilaisuudessa.

Hallitukseen on tulossa käsittelyyn muun muassa ruotsidemokraattien ehdotus, jonka mukaan jo 15-vuotiaat voitaisiin tuomita elinkautiseen vankeusrangaistukseen erittäin vakavista rikoksista.

Painetta ulkomaiden viranomaisiin

Käytännössä ruotsalaisviranomaisia sijoitetaan maihin, joissa jengirikolliset pitävät majaansa. Yhteistyö paikallisten syyttäjien ja poliisien kanssa on tietty ensiarvoisen tärkeää. Toki yhteistyökuvioita on olemassa jo tänään.

-Voimme laittaa paremmin painetta paikallisiin viranomaisiin, kun työskentelemme lähekkäin, Strömmer tähdensi ja sanoi, että hallitus voi tehdä vielä enemmän poliittisella tasolla kehittääkseen yhteistyötä sellaisten valtioiden kanssa, joiden sisältä jengirikolliset käskyttävät renkejään Ruotsissa.

Rikollisuutta ohjataan ulkomailta

Maailmalla liikkuu vapaana 600 rikollista, jotka tavalla tai toisella rötöstelevät Ruotsissa. Järjestäytynyt rikollisuus, jengit ja klaanit pitävät majaansa 57 eri maassa, joista ne johtavat toimintaansa siten, että päätekijät eivät joudu leivättömän pöydän ääreen.

Kaikkiaan Ruotsin jengirikollisuuden piiriin lasketaan kuuluvaksi 14 000 aktiivista henkilöä.

Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus on päättänyt ryhtyä tarmokkaampiin toimiin, joilla ulkomailta käsin toimivat rikolliset saadaan vastuuseen teoistaan. Yhteishankkeeseen osallistuvat kaikki asianomaiset viranomaiset ja valmista on oltava 31. lokakuuta 2025 mennessä, hyvissä ajoi ennen vuoden 2026 valtiopäivävaaleja.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää