MATTI MATIKAINEN
Yli 380 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä – Elomaa: ”Velallisia rahastetaan surutta, tähän on tultava loppu”
Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on huolissaan velkaantumiseen liittyvien ongelmien lisääntymisestä ja nostaa asian esille laatimassaan keskustelualoitteessa.
Aloitteessa ehdotetaan, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun velkaantumiseen liittyvistä ongelmista ja valtion toiminnasta velallisten aseman parantamiseksi sekä velkaongelmien ennaltaehkäisemiseksi.
– Tavoitteeni on saada aloitteen kautta nostettua velkaongelmia paremmin esille poliittisessa keskustelussa. Lisäksi haluan korostaa velkaantumisen laajuutta, velallisten haasteita ja ilmiön yhteiskunnallisia vaikutuksia, Ritva ”Kike” Elomaa kertoo.
Ulosottovelallisten määrä hurjassa kasvussa
Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan ulosottovelallisia vuoden 2018 lopussa 303 000 mikä oli 23 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2018 käräjäoikeuksiin jätettiin 4 533 yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusta mikä on 321 kappaletta eli 7,6 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Yli 380 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä ja niiden määrä on kasvanut viime vuosina hyvin voimakkaasti sillä vuoden 2010 alussa merkintöjä oli vajaalla 310 000 henkilöllä. Vuonna 2018 yksityishenkilöille rekisteröitiin noin 1,6 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää. Nämä luvut ovat Elomaan mukaan vakava viesti talousvaikeuksien lisääntymisestä Suomessa.
Osalla vielä 1990-luvun lamavelkoja
Elomaa teki keskustelualoitteen, koska uskoo sen olevan hyvä tapa nostaa velkaantumiseen liittyvät ongelmat ja ilmiön mittavuus esille eduskunnassa.
– Mietin, mikä on paras tapa tuoda näitä asioita esille ja päädyin laatimaan keskustelualoitteen, johon olen saanut kerättyä allekirjoituksia yli puoluerajojen. Tuntuu, että velkaantuminen on aihe, joka puhuttelee itseni lisäksi suurta joukkoa kansanedustajia, hän jatkaa.
Elomaan mukaan syyt velkaantumisen taustalla ovat moninaiset. Osalla velat saattavat olla peruja jo 1990-luvun laman ajoilta. Monia on kohdannut elämässä yllättävät haasteet kuten työkyvyn tai työpaikan menetys. Myös korkeakorkoiset pikalainat näkyvät velkaongelmien lisääntymisenä.
– Valtion tulee puuttua velkaantumiseen liittyviin ongelmiin nykyistä tehokkaammin. Käytännössä tämä tarkoittaa ylivelkaantumista ehkäiseviä toimia sekä velallisten aseman helpottamista lainsäädännön ja muiden tukitoimien avulla.
Perinnässä villin lännen pelisäännöt
Valtio voi esimerkiksi muuttaa velkojen perintää määrittävää lainsäädäntöä ja helpottaa velkajärjestelyyn pääsyä sekä vaikuttaa velkojen vanhenemisaikaan.
– Tuntuu, että velkojen perinnässä vallitsee villin lännen pelisäännöt ja velallisia rahastetaan surutta. Tähän on tultava loppu. Ei ole myöskään tarkoituksenmukaista pitää ihmisiä velkavankeudessa tarpeettoman pitkään. Lisäksi on mahdollista helpottaa ulosotossa olevien tilannetta muuttamalla ulosoton suojaosuutta, Elomaa sanoo.
– Maksuhäiriömerkintä hankaloittaa arkea monin tavoin ja merkinnät säilyvät rekisterissä pitkään. Niiden säilymisaikoja tulisi tarkastella uudelleen. Erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa saatavat on maksettu kokonaisuudessaan takaisin, merkinnän säilymisaika ei ole aina perusteltu.
Velkaneuvontaa ja tukipalveluita lisättävä
Elomaan mukaan velkaongelmien ennaltaehkäiseminen on aloitettava jo talouskasvastuksella kouluissa. Myös velkaneuvontaa ja erilaisia velallisten tukipalveluja on kehitettävä.
– Odotan, että keskustelualoite saa osakseen laajaa kannatusta ja johtaa rakentavaan sekä ratkaisukeskeiseen keskusteluun. Toivon erityisesti ministereiltä aktiivista osallistumista ja näkemyksiä keinoista, joilla velkaantumiseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin voitaisiin puuttua vielä kuluvan hallituskauden puitteissa, Elomaa sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tukipalvelut velkaneuvonta perintä maksuhäiriömerkintä velalliset rahastus luottotiedot ulosotto Ritva ”Kike” Elomaa Velkaantuminen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Huhtasaari: Pankkikriisin loppuselvittely aloitetaan nyt – “Velkaorjuuden vaikutukset heijastuvat perheisiin jo toisessa polvessa”
Törkeästä rahanpesusta syytteen saanut Vuoden pakolaisnainen on jättänyt laskunsa maksamatta – vouti karhuaa 11 125 euron velkoja
Näin meitä vedätetään: Suomesta turvapaikan saanut lakifirman toimitusjohtaja tuomittiin petoksesta – huijasi oikeusaputoimistoa perusteettomilla laskuilla
Elomaa: Maksuhäiriömerkintä ei saa viedä kaikkea toivoa
Suomen EU:n nettomaksuosuus noussut yli puoleen miljardiin – PS: EU maksaa työssäkäyvälle suomalaiselle 220 euroa vuodessa
Ranne: Punavihreä hallitus ei aja vähävaraisten sairaiden asiaa
Koponen huolissaan väliaikaisen pikavippiä säätelevän lain raukeamisesta: “Velkaongelmat tulevat räjähtämään käsiin”
Purra: Pikavippien mainonta pitäisi kieltää kokonaan
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.