Perussuomalainen poliisitaustainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Suomen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden viranomaisten julkisista hankinnoista. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalainen poliisitaustainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Suomen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden viranomaisten julkisista hankinnoista. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Saimaan kanava on keskeinen väylä Itä-Suomen viennissä maailmalle ja erityisesti Keski-Eurooppaan. Koska huomattava osa kanavasta sijaitsee kuitenkin Venäjän puolella rajaa, asettavat Venäjän mahdolliset vastareaktiot sille asetettuihin pakotteisiin kanavan käytön jatkumisen kyseenalaiseksi. Kansanedustaja Sheikki Laakso esittää ratkaisuksi ongelmaan muiden liikenneväylien pikaista uudistamista. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen kirjoittaa blogissaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja pohtii, miten Venäjän toiminta vaikuttaa väkisinkin myös Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan. Suomi on menneinä vuosina välttänyt Ruotsin virheet ja onnistunut pitämään puolustuskykynsä kunnossa, mutta virheitäkin on tehty. Lue lisää >
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho katsoo, että Venäjän lähdettyä toteuttamaan sotapolitiikkaansa Ukrainassa Suomen ja Venäjän suhteet eivät enää palaa ennalleen. ”Suomi ei voi suhtautua entiseen tapaan naapuriinsa, joka on sellainen kuin Venäjä tällä hetkellä on osoittanut olevansa”, Halla-aho sanoi tänään Ilta-Sanomien Haapala-tv:ssä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne vaati tänään eduskunnan kyselytunnilla Suomen Venäjä-riippuvuuksien katkaisemista. Sen lisäksi Suomella on Ranteen mukaan velvollisuus suojella kansalaisiaan, yrityksiään ja talouttaan kriisin seurauksilta. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Suomi on myöntänyt takauksina Euroopan rahoitusvakausväline ERVV:lle yhteensä noin seitsemän miljardia euroa. Eurovaaliehdokas, Euroopan alueiden komitean jäsen Ilpo Heltimoinen pitää suurena vääryytenä sitä, että talouskuria ja yhteisiä sopimuksia noudattamattomia maita on palkittu rikkomuksista ja suoranaisesta valehtelusta samaan aikaan kun sääntöjä noudattavat maat joutuvat maksumiehiksi. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Suomalainen maatalous on suurissa ongelmissa EU-Suomessa. Maanviljelijöiden tulotaso on vuosi vuodelta pienentynyt ja Venäjän pakotteiden jälkeen osalla suorastaan romahtanut tietyillä toimialoilla melkein yhdessä yössä. Lue lisää >