Hallitus on tuomassa eduskuntaan vuoden seitsemännen lisätalousarvion. Lisäbudjetissa otetaan uutta velkaan 2 miljardia lisää, jolloin julkinen talous velkaantuu tänä vuonna kokonaisuudessaan yli 20 miljardia euroa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus on tuomassa eduskuntaan vuoden seitsemännen lisätalousarvion. Lisäbudjetissa otetaan uutta velkaan 2 miljardia lisää, jolloin julkinen talous velkaantuu tänä vuonna kokonaisuudessaan yli 20 miljardia euroa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallituksen kädet on sidottu sen omiin ideologisiin hankkeisiin, jotka rasittavat taloutta. Samalla kasvavat EU-vastuut lisäävät talouden kantokyvyn riskiä entisestään, toteavat perussuomalaisten kansanedustajat Sakari Puisto ja Olli Immonen. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten puoluetoimistolle tulee jatkuvasti uusia jäsenhakemuksia, ja ensi kevään kuntavaaleihin on jo nyt yli 2 500 ehdokasta. Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoi eilen Ylen A-studiossa, että myös kuntatason politiikassa on kyse asioiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen. – Laitetaanko rahat kunnissa suomalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen vai joihinkin muihin menoihin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Sisäministeri Maria Ohisalo tiedottaa blogissaan, että globaalin vastuun kantaminen on juuri nyt erityisen tärkeää. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että taas otetaan lisää velkaa, jotta voidaan jakaa vastikkeettomasti rahaa kotimaan ulkopuolelle. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei halua parantaa työllisyysastetta kikkailulla, vaan oikean, tuottavan työn tekemisellä. Halla-aho nosti esille työelämän kannustinongelmat Iltalehden puheenjohtajatentissä. – Kyllä yritykset työllistävät, jos yrittäminen on kannattavaa. Myös ihmiset ottavat työtä vastaan, jos työn tekeminen on kannattavampaa kuin olla olematta töissä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho latasi puoluejohtajien tentissä kollegoilleen täyslaidallisen EU-elvytyspaketista, johon osallistuessaan Suomi maksaisi 6,6 miljardia euroa ja saisi takaisin vain 3,2 miljardia. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Maakuntien mahtipuolue keskusta on tällä kertaa toistaiseksi perussuomalaisia reilusti jäljessä kuntavaaliehdokkaiden määrässä. Yle kertoi pari viikkoa sitten, että keskustalla on kasassa 1 800 ja perussuomalaisilla jo 2 300 ehdokasta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomen osallistuminen EU-elvytyspakettiin osuu kipeästi myös kuntien talouteen, koska elvytyksen maksajiksi joutuvat kunnissa asuvat palkansaajat ja yrittäjät. – Suomi valitettavasti maksaa EU:lle sellaista rahaa, joka Suomi voisi käyttää täällä omien elinkeinojensa ja kilpailukyvyn turvaamisen ja kohentamiseen, Jussi Halla-aho sanoo. Lue lisää >
Hallituksilla ei ole yksityistä sektoria parempaa tai luotettavampaa tietoa siitä, mitkä investoinnit kannattavat ja mitkä eivät. Mittavat julkiset investoinnit valuvat usein viemäriin ja johtavat heikkoon tuottavuuteen. Näin kirjoittaa taloustieteiden tohtori Daniel Lacalle. Lue lisää >
PS ARKISTO
Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén hämmästelee hallituksen intoa perustaa autoilun verotus paikannustietojen perusteella. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi ehdottaneensa verouudistusta miettivälle työryhmälle, että verotus voisi tulevaisuudessa perustua sijaintitietoihin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta kävi vilkasta lähetekeskustelua hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2021. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula kritisoi kovin sanakääntein hallituspuolueita, jotka eivät hänen mukaansa ymmärrä Suomen taloustilanteen realiteetteja, vaan keskittyvät siirtämään vastuuta tuleville hallituksille ja yrityksille, jotta voivat itse jatkaa rahanjakoa ja ideologista näpertelyä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tiettyjen kuluttajaluottojen eli ns. pikavippien enimmäiskorkoa rajattiin heinäkuussa väliaikaisesti korkeintaan 10 prosenttiin, vaikka luoton normaali korko olisikin sovittu tätä suuremmaksi. Samalla kiellettiin tilapäisesti myös pikavippien suoramarkkinointi. Väliaikaiset muutokset lainsäädännössä ovat voimassa vuoden loppuun saakka, eli korkokatto raukeaa heti ensi vuoden alussa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ensin Kaipola. Nyt Naantali. Hallituksen vahvuus ei ole laskeminen. Vaikuttaa siltä, että hallitus päättää Suomen kannalta isoista asioista sivuuttaen esimerkiksi taloudellisten vaikutusten arvioinnin, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa. Lue lisää >