Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko kritisoi kovin sanoin Suomen Perustan tutkimusta eri maahanmuuttajaryhmien toteutuneista julkisen talouden tuloista ja menoista. Lue lisää >
PS ARKISTO
Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko kritisoi kovin sanoin Suomen Perustan tutkimusta eri maahanmuuttajaryhmien toteutuneista julkisen talouden tuloista ja menoista. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Valtioneuvosto julkaisi 4.10.2019 tutkimuksen ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon”. Tutkimus käsitteli yhteiskunnallisiin vaikuttajiin kohdistuvia negatiiviseksi koettuja ilmaisuja julkisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa. Lue lisää >
PS ARKISTO
Eduskunnassa on tänään käsitelty budjettia. Maahanmuutto nousi usein esille keskustelussa. Erityisesti hallituspuolueiden taholta esitettiin useaan kertaan perussuomalaisia kohtaan väite siitä, että maahanmuuton kustannukset ovat reippaassa laskussa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kansainvälisessä tiedeyhteisössä on hämmästelty sitä, mihin suuntaan Suomen koulujärjestelmä on matkalla. Kuluvalla vuosikymmenellä Suomen sijoitus oppilaiden taitoja mittaavissa Pisa-tuloksissa esimerkiksi matematiikan ja luonnontieteiden osalta on laskenut radikaalisti. Lue lisää >
Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Purra jakoi Facebook-seinällään grafiikan, joka osoittaa, että puheet väestönvaihdoksesta eivät ole liioittelua. Purra totesi saatteessaan, ettei aio pyytää anteeksi vihervasemmistolta, että jakaa väestöpohjaa käsitteleviä tilastoja tai tilastoihin perustuvia ennusteita. Lue lisää >
Ylen Taloustutkimuksella teettämän puoluekannatusmittauksen mukaan perussuomalaisten yli puoli vuotta jatkunut kasvu on pysähtynyt. Perussuomalaiset jatkaa silti ykkösenä 19,6 prosentin kannatuksella. Eroa toisena tulevaan kokoomukseen on 2,8 prosenttiyksikköä. Lue lisää >
Kevään eduskuntavaaleissa vain perussuomalaiset kyseenalaistivat muiden puolueiden konsensuksen kunnianhimoisesta kansallisesta ilmastopolitiikasta. Kaikkien yllätykseksi ilmastoteeman vahva esilläolo mediassa tuki vihreiden sijaan tai lisäksi perussuomalaisten vaalimenestystä. Kunnallisalan kehittämissäätiön tuore tutkimus osoittaa, miksi perussuomalainen ilmastokriittisyys upposi äänestäjiin kuin veitsi voihin. Lue lisää >
Lännen Median teettämämän ja muun muassa Aamulehden (maksumuuri) julkaiseman kyselyn mukaan 47 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä pääministeri Antti Rinteen hallitukseen. Naiset ovat kyselyn mukaan miehiä tyytyväisempiä hallitukseen. Lue lisää >
Perussuomalaisten kannatuksen kasvutrendi ei taittunut kesälläkään. Helsingin Sanomien tilaaman, TNS Kantarin toteuttaman gallupin perusteella perussuomalaisia äänestäisi nyt 20,7 prosenttia suomalaisista eli 1,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin kesäkuussa. Lue lisää >
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra nosti Tampereen puoluekokouksessa esille maahanmuuttajataustaisten lääkärien heikon kielitaidon. Asiasta kirjoittivat useat uutisvälineet, ja Lääkäriliitto vahvisti ongelman olemassaolon. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Veikko Vallin on jättänyt tutkintapyynnön poliisille. Vallin pyytää poliisia selvittämään, että onko Facebook syyllistynyt rikokseen estämällä Vallinin Facebook-päivitysten tekemisen tärkeimpänä vaaliaikana kahta viikkoa ennen vaalipäivää. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Vihreiden Osmo Soininvaara kirjoitti 21.4.2019 julkaistun blogikirjoituksensa kommenttiosioon hyvin kriittisiä kommentteja liittyen Suomen Perustan julkaisemaan tutkimukseen Irakissa ja Somaliassa syntyneiden julkisen talouden elinkaarivaikutuksista. Pitkän linjan vihreä vaikuttaja syyttää tutkimusta jopa ”valehtelusta”, mutta kaikilta osin virheellinen kommentointi osoittaa lähinnä sen, ettei Soininvaara ole edes viitsinyt perehtyä tutkimukseen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmettelee Helsingin Sanomien ja Eläketurvakeskuksen (ETK) kummallista laskutoimitusta massamaahanmuuton tarpeellisuudesta eläkejärjestelmämme kestävyyden takaamiseksi. Lue lisää >