Pääministeri Sanna Marinin ja valtiovarainministeri Annika Saarikon esittelemä valtioneuvoston talousarvio ei nostanut hymyä kansanedustaja Juha Mäenpään huulille. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Pääministeri Sanna Marinin ja valtiovarainministeri Annika Saarikon esittelemä valtioneuvoston talousarvio ei nostanut hymyä kansanedustaja Juha Mäenpään huulille. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Valtionyhtiö Fortumin koko Uniper-omistus siirtyy Saksan valtiolle. Fortumin Uniper-seikkailusta onkin syntymässä veronmaksajille useiden miljardien tappiot. Kansanedustaja Jani Mäkelä kritisoi ankarasti sitä, että valtion omistuksessa olevan yhtiön rahoja sotketaan pörssiyhtiöihin. Lue lisää >
PS ARKISTO
Valtion vuoden 2023 talousarvion lähetekeskustelu alkoi eduskunnassa eilen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne varoittaa hallitusta velkaantumisen korkoriskistä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunnassa käsiteltiin tänään tiistaina hallituksen esitystä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2023. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen otti puheenvuorossaan kantaa nykyhallituksen holtittomaan velanottoon ja kyvyttömyyteen priorisoida menoja. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Puheenjohtaja Riikka Purra kritisoi tänään pitämässään ryhmäpuheenvuorossa vuoden 2023 talousarviokeskustelussa hallituksen budjettia, josta on tärkeysjärjestys täysin hukassa. Ideologisten hankkeiden tukeminen jatkuu kuten ennenkin, ja budjetti on lisää velkaa velan päälle. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisissa vaikuttava diplomi-insinööri Juho Salo tuo sosiaalisessa mediassa esille hahmotelman LEAN-konseptista, jossa julkisen sektorin, valtion ja kuntien perustehtävät on määritelty tarkkaan. Perusidea on se, että kun tärkeimmät hyvinvointivaltion perusasiat on maksettu ja hoidettu, niin lopun rahan työläinen pitää itse – ja määrittää itse, mitä sillä rahalla tekee. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus on eilen lähettänyt lausuntokierrokselle esitysluonnoksen, joka mahdollistaisi oleskeluluvan myöntämisen matkustusasiakirjan, kuten passin, puuttumisesta huolimatta. Perussuomalaisten mukaan taustalla on hallituksen vimmainen halu keksiä maassa laittomasti oleskeleville ulkomaalaisille väyliä jäädä maahan, jopa niille, joiden henkilöllisyys ei ole tiedossa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunnan syysistuntokauden ensimmäisessä istunnossa käsiteltiin paitsi 10 miljardin euron lisätalousarviota sähköyhtiöiden pelastamiseksi ja sähkökriisiä, myös kuin takaovesta tuotua kahta maahanmuuttopolitiikkaa entisestään löysyttävää esitystä. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sivaltaa hallitusta huolettomasta talouspolitiikasta ja sen seurauksista kansalaisille. – Suurin uhka heikoimmassa asemassa olevien keskeisille palveluille ovat suomalaisten kannalta epäolennaiset menokohteet, julkisen talouden tehottomuus ja velkarahan syytäminen ulkomaille. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Etenkin SDP on kertonut, miten hoitotakuulainsäädäntö on tärkeä erityisesti siksi, että se parantaa ihmisten mahdollisuutta päästä hoitoon entistä nopeammin ja oikea-aikaisesti. Kansanedustaja Ari Koposen mukaan demarien lupaus seitsemän päivän hoitotakuusta ei toteudu, ja tilanne on vain pahentunut. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Monessa kotitaloudessa mietitään, riittääkö sähköä ensi talvena ja mitä se maksaa. Joitakin perheitä uhkaa jopa tuhansien eurojen lisälasku. Samaan aikaan kallis polttoaine leikkaa ostovoimaa. Perussuomalaiset esittää energiakriisiin vastaamiseksi laajaa keinovalikoimaa, kuten veronalennuksia. – Myös EU-pöydissä on syytä pohtia, olisiko aika laittaa päästökauppa hetkeksi tauolle. Koska olemme keskellä energiasotaa, kaikki keinot on otettava käyttöön, sanoo kansanedustaja... Lue lisää >
PS ARKISTO
SuomiAreenan puoluejohtajapaneelissa tänään nähtiin selviä eroja suhtautumisessa energian, erityisesti liikkumisen hintoihin. Vihervasemmistohallitus sai median järjestämässä äänestyksessä tukea oppositiosta kokoomukselta, joka haluaa pitää polttoaineverotuksen korkealla tasolla. Vain perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistutti, että ylikunnianhimoisuus ilmastoasioissa vaikuttaa monella sektorilla kustannuksiin, jotka lopulta tulevat Suomen ja suomalaisten maksettavaksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomessa on tuhansia järjestöjä ja organisaatioita, jotka ovat lähes yksinomaan julkisen rahoituksen varassa. Kaikki ilmoittavat työskentelevänsä hyvien päämäärien eteen, vaikka monen toiminta on lipsunut aggressiivisen lobbauksen ja politikoinnin puolelle – ja väärinkäytöksiä ja rikosepäilyjäkin on nähty. Yhdistystoiminnassa liikkuu löysää rahaa, joka houkuttaa siipiveikkoja ja hämärämiehiä. Taloustieteen professori Matti Virén herättelee keskustelua siitä, pitääkö valtion vuodesta... Lue lisää >