Hallitus esittää eduskunnalle vuoden 2024 talousarvion täydentämistä. Esitykseen sisältyy muun muassa Ukrainan tukemiseen sekä sote-siirtolaskelmaan ja kuntien valtionosuuksiin liittyviä ehdotuksia. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus esittää eduskunnalle vuoden 2024 talousarvion täydentämistä. Esitykseen sisältyy muun muassa Ukrainan tukemiseen sekä sote-siirtolaskelmaan ja kuntien valtionosuuksiin liittyviä ehdotuksia. Lue lisää >
PS ARKISTO
Eduskunnassa puhuttiin tällä viikolla nuorten tulevaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää muistutti, että nykyisten sukupolvien velkaantumisen päätyvät lopulta rahoittamaan tämän päivän lapset ja nuoret. Täysistunnossa oli tuolloin käsittelyssä joidenkin oppositiopuolueiden jättämä välikysymys nuorten tulevaisuudesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta on tänään käsitellyt valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027. Perussuomalaisten valtiovarainministeri Riikka Purra painotti palautekeskustelun puheenvuorossaan sitä, miten Suomen julkinen talous on nyt tienhaarassa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Petteri Orpon hallitus on antanut eduskunnalle ensimmäisen talousarvioehdotuksensa. Lähtökohta talousarvion valmistelussa on ollut erittäin haastava. Suomi on vajonnut taantumaan. Valtio on elänyt yli varojensa finanssikriisistä lähtien, siis jo vuodesta 2008 lähtien. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen Perustan analyysissä Nouseva työllisyysaste, vähenevät työtunnit ja kasvava tukien käyttö entinen Suomen Pankin rahoitusmarkkinaosaston johtaja Heikki Koskenkylä tarkastelee Suomen työllisyysasteen ja työttömyyden kehitystä sekä työmarkkinoiden rakenteellisia ongelmia. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suuri valiokunta antoi tänään lausuntonsa komission tiedonannosta, joka koskee EU-talouspolitiikan koordinaatiokehikon toimintaa ja sen uudistamista. Perussuomalaiset jätti asiassa eriävän mielipiteen, jossa esiteltiin perussuomalaisten vaihtoehdot talouspolitiikan uudistamiseksi. Perussuomalaiset pitää lausunnon suurimpina heikkouksina sen oletuksia, joiden mukaan eurojäsenyys on ikuinen eikä jäsenmaan velkoja tarvitse leikata. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Eduskunta käsittelee parhaillaan EU:n talouspolitiikan koordinaatiota, jossa perussuomalaisten mukaan ollaan siirtämässä budjettivaltaa EU:lle. Perussuomalaiset esittävät, että EU-komission ehdotuksessa tulisi ottaa huomioon markkinakuri, joka edellyttäisi valtioiden velkakirjojen riskittömyyden lopettamista ja juniorivelkakirjojen liikkeellelaskua. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ilta-Sanomien järjestämässä kuuden suurimman puolueen puheenjohtajatentissä puoluepomoilta tivattiin vastauksia ”kenen kaa” -kysymykseen eli puolueita, joiden kanssa kukin menisi mieluiten hallitukseen. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten mielestä Suomi tarvitsee nyt voimakkaan korjausliikkeen hyvinvointivaltiomme pelastamiseksi. Yhtenä toimenpiteenä perussuomalaiset pyrkisi talous- ja sosiaalipolitiikalla tukemaan talouskasvua ja työllisyyttä. Perussuomalaiset haluaakin ryhtyä toimiin kannustinloukkujen purkamiseksi. Lue lisää >
KANTAR TNS
Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki eduskuntapuolueet ovat linjanneet, että Suomen tulisi lisätä kehitysyhteistyömäärärahoja merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan hyväksy sitä, että kehitysavulla kasvatetaan lisää Suomen valtion velkataakkaa. Useiden kyselyiden mukaan kansan vahva enemmistö tukee perussuomalaista linjaa. Lue lisää >
Eilen keskiviikkona eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia vuodelle 2023. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen painotti puheessaan, että perussuomalaiset asettavat talouspolitiikassa suomalaisten edun maailmanparantamisen edelle ja kantavat vastuuta siitä, ettei suomalaisten arki muutu lohduttomaksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta keskusteli tänään oppositiopuolueiden vaihtoehtobudjeteista. Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetilla Suomi ottaisi velkaa 1 162 miljoonaa eli yli miljardin vähemmän kuin hallituksen talousarviossa. Lisäksi valtion tase vahvistuisi kertaluonteisesti 800 miljoonalla eurolla, kun Sitran ja ilmastorahastojen paisuneista taseista tingittäisiin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Vaaleista on kulunut kuukausi eikä Ruotsissa ole vieläkään oikeistohallitusta. Sovun tiellä on skisma liberaalien ja ruotsidemokraattien välillä. Kiire tulee, sillä valtiopäivien puhemies viheltää pelin poikki keskiviikkona. Lue lisää >