Hallitus perusteli koronalisää lapsiperheiden tukemisella. Perussuomalaiset huomautti jo käsittelyn aikana, että tuki kohdentuu pääosin muille. Nyt asiaan saatiin varmuus. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus perusteli koronalisää lapsiperheiden tukemisella. Perussuomalaiset huomautti jo käsittelyn aikana, että tuki kohdentuu pääosin muille. Nyt asiaan saatiin varmuus. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään hallituksen esitystä ravintoloiden koronasääntelyn jatkosta. Perussuomalaisten jo toukokuussa esittämä vaatimus kuljetusalan tarpeiden huomioimisesta on nyt vihdoinkin huomioitu. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään hallituksen esitystä epidemiakorvaukseksi. Perussuomalaiset jättivät asiassa vastalauseen, jossa esitettiin korvauksen kohdentamista uudelleen kunnille osaksi täydentävää toimeentulotukea. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen esittää, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta kutsutaan välittömästi koolle ja sen jäsenille annetaan reaaliaikainen selvitys ja tieto Suomen koronavirusepidemia tilanteesta sekä jatkotoimenpiteistä covid-19-epidemian ennaltehkäisyssä ja pysäyttämisessä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hoitajamitoituksen muutoksesta äänestettiin eduskunnassa tänään perjantaina. Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetussa laissa säädettään muun muassa paljon puhuttaneesta laitoshoidon ja tehostetun palveluasumisen henkilöstömitoituksesta, mutta myös muista ikäihmisten palveluihin liittyvistä asioista. Perussuomalaiset jättivät lakiehdotukseen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa vastalauseen sekä tekivät täysistunnossa yhteensä yhdeksän tarkentavaa lausumaehdotusta. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kansanedustaja Arja Juvonen on esittänyt sosiaali- ja terveysvaliokunnassa asiantuntijakuulemista koronavirusepidemiasta. Valiokunta suostui tähän yksimielisesti. Kuuleminen on tulossa lähiaikoina. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Vanhustenhoidon henkilöstömitoitusta koskevan hallituksen esityksen käsittely aloitetaan eduskunnassa tällä viikolla. Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen ihmettelevät asian käsittelyjärjestystä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen vaativat soteuudistukselle parlamentaarista valmisteluryhmää. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti tänään tiedotustilaisuuden koskien vanhuspalvelujen hoivayksikköjen henkilömitoitusta. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, että vaikka julkilausutut tavoitteet ovat sinänsä oikeansuuntaisia, esitetyt toimenpiteet sisältävät yksityiskohtia, joilla lupaukset on keskeisin osin vesitetty. Lue lisää >
Uudistuksessa on esiintynyt liian monia epäkohtia ja heikkouksia, että sen käsittelyä voisi enää jatkaa, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen kommentoi soten kaatumista. Lue lisää >
Sote-uudistukseen liittyvät ongelmat eivät ratkea enää rautalankaa vääntämällä. Samoja asioita pyöritellään ja vastauksia yritetään muotoilla kysymyksiin uudelleen, mutta todellisuudessa muutosta ei tule. Tämä historiallinen ja suuri asiakokonaisuus hengittää enää vain palkeilla, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallituksen on nyt otettava järki käteen ja ymmärrettävä sote-tilanne vastuullisesti ja realistisesti. Paniikkitilassa ollaan tekemässä järjetöntä lainsäädäntöä, joka viime kädessä tulee kaatumaan eduskunnan salissa. Hallituksen pitää olla täysin sekaisin, jos se kuvittelee, että kansanedustajat laittavat nimensä tämän epävarman esityksen taakse, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten valiokuntaryhmä kannattaa kansalaisaloitteella esitettyä aktiivimallin kumoamista. Aktiivimallin kumoamista esittänyt kansalaisaloite käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tiistaina 12.2. Lue lisää >