Suomi ottaa tänä vuonna vastaan 500 kiintiöpakolaista. Kiintiö on pienin miesmuistiin. Uutena ryhmänä Suomeen otetaan venezuelalaisia. Sosialistien hallitsema Venezuela on ollut kaaoksessa jo vuosia. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomi ottaa tänä vuonna vastaan 500 kiintiöpakolaista. Kiintiö on pienin miesmuistiin. Uutena ryhmänä Suomeen otetaan venezuelalaisia. Sosialistien hallitsema Venezuela on ollut kaaoksessa jo vuosia. Lue lisää >
PS ARKISTO
Eduskunta jatkaa vielä hetken vuoden 2024 talousarvion käsittelemistä. Turvallisuus oli vahvasti esillä maanantaina, kun salissa käytiin läpi sisäministeriön hallinnonalan budjettia. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Eduskunta käsitteli vuoden 2024 talousarviota myös maanantaina 18.12. Käsittelyn pohjana oli valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö, joka valmistui tiistaina 12. joulukuuta. Valtiovarainvaliokunnan mietinnön sisäministeriön pääluokasta esitteli kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen sekä hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja, perussuomalaisten Jari Ronkainen. Lue lisää >
Iltalehti uutisoi aiemmin päivällä oikeudellisesta arviosta, jonka mukaan koko itärajaa ei käytännössä voitaisi sulkea turvapaikanhakijoilta. Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kiistää Iltalehden tietojen paikkaansapitävyyden. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kiittelee sisäministeriön tehokasta toimintaa itärajan turvapaikanhakijoihin liittyvässä tilanteessa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomi kiristää kansalaistamisen ehtoja tällä hallituskaudella. Tarkoituksena on tehdä muutoksia muun muassa asumisaikaa, nuhteettomuutta ja toimeentuloedellytystä koskevaan sääntelyyn. Lisäksi käyttöön suunnitellaan kansalaisuuskoetta. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallitusohjelman tavoitteena on tehostaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden paluita ja palautuksia. Lue lisää >
Rap-jengien ”kilpalaulanta” on johtanut kostotarkoituksessa tehtyjen rikosten kierteeseen, jota on jatkunut jo pitkään. Nyt espoolaisjengiä edustava räppäri on epäiltynä neljästä ampuma-aseella tehdystä tapon yrityksestä. Valtamedia ei ole juurikaan kysellyt, mistä nuoret katujengiläiset ovat saaneet käsiinsä laittomia ampuma-aseita, joita he eivät epäröi käyttää. Hallitus aikoo koventaa ampuma-aserikoksista ja nöyryytyspahoinpitelyistä annettavia rangaistuksia. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus päätti istunnossaan torstaina 15. joulukuuta ottaa vastaan eteläisistä EU-maista sisäisenä siirtona 175 uutta turvapaikanhakijaa. Vain 13 EU-maata osallistuu tähän ”solidaariseen” vapaaehtoiseen siirtomekanismiin. Esimerkiksi Tanska ja Ruotsi eivät osallistu. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Keskiviikkona käytiin eduskunnassa lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää näki sotilaalliseen operaatioon osallistumisen jatkamiselle kestävät perustelut ja huomautti, että mukanaolo kehittää kansallisen puolustuksen suorituskykyjä. Hän kuitenkin arvosteli muuta rahan kippaamista maahan kehitysyhteistyön varjolla. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset vastustaa hallituksen esitystä laajentaa entisestään pitkäaikaisen niin sanotun D-viisumin käyttöä muun muassa opiskelijoihin ja tutkijoihin. Perussuomalaiset jättivät eilen asiasta vastalauseen hallintovaliokunnassa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi huomauttaa, että ympäristöministeriön pääluokka on paisunut kuin pullataikina Marinin-Saarikon hallituksen aikana. Vuonna 2019, jolloin elettiin viimeinen kokonainen vuosi ennen korona- ja sota-aikaa, ministeriön talousarvion loppusumma oli 199,3 miljoonaa euroa. Ensi vuodelle summa on jo 336,6 miljoonaa euroa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen vaatii eduskunnassa jättämässään toimenpidealoitteessa hallitukselta säädöstä, joka toisi parannuksen rajavartijoiden turvallisuuteen. Tynkkynen esittää rajavartijoille poliisin tapaan mahdollisuutta käyttää virka-asussa yksilöivää numerotunnistetta nimikyltin sijasta. Lue lisää >