Tagi: Sanna Antikainen

LEHTIKUVA

Saksa, Ranska, Italia ja Malta ovat sopineet väliaikaisesta ohjelmasta, jonka on tarkoitus helpottaa Välimeren ylittävien turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten sijoittamista EU:n jäsenmaissa. Ohjelma perustuu vapaaehtoisuuteen ja sopijamaat etsivät nyt muita jäsenmaita osallistumaan siihen. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoo Suomen EU-puheenjohtajamaana tukevan työtä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kuntamarkkinoiden puoluejohtajien paneelissa pääministeri Antti Rinne (sd.) myönsi, ettei kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksia voida toteuttaa rahanpuutteen vuoksi. Rinteen mukaan 0,7:n hoitajamitoitus, seitsemän päivän hoitotakuu ja tuhat uutta lääkäriä saadaan, mutta tarvittaisiin vielä yli 4000 uutta hoitajaa ja lääkäriä eikä näihin ole varaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Poliisien virkaehtosopimuksen soveltamisessa sen suhteen, mikä lasketaan matka-ajaksi ja mikä virka-ajaksi, on ollut eri poliisilaitoksissa vaihtelevia käytäntöjä. Nyt valtiovarainministeriö on tehnyt linjauksen käytäntöjen yhtenäistämiseksi, mutta yhtenäistänyt virkaehtosopimuksen tulkinnan nimenomaan poliisien kannalta epäedullisempaan suuntaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansainvälistä FASD-päivää vietetään tänään. Päivän tarkoituksena on muistuttaa raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaaroista kehittyvälle sikiölle. Alkoholi on erityisen vaarallista sikiön keskushermostolle koska se läpäisee veriaivoesteen. Valtaosa Suomessa todetuista sikiövaurioista aiheutuu alkoholin käytöstä. Vauriot ovat pysyviä ja seuraavat lasta läpi elämän vanhuuteen saakka.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Pääministeri Antti Rinne (sd.) ehdotti Ylen haastattelussa, että Posti voisi laajentaa tehtävänkuvaansa liittämällä eräänlaisen kotipalvelun kevytversion postinjakelun osaksi. Kyse ilmeisesti ei olisi hoivapalveluista vaan lähinnä asukkaiden hyvinvoinnin seuraamisesta.  Lue lisää >