Jo muinaiset viikingit kirjoittivat runoja pitkille valloitusretkille lähteneiden miesten kunniaksi. Monet näistä saagoista ovat säilyneet tähän päivään asti. Ne kertovat ryöstöretkistä, surmista ja taisteluista. Lue lisää >
Jo muinaiset viikingit kirjoittivat runoja pitkille valloitusretkille lähteneiden miesten kunniaksi. Monet näistä saagoista ovat säilyneet tähän päivään asti. Ne kertovat ryöstöretkistä, surmista ja taisteluista. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aiheuttaa harmaita hiuksia eurooppalaisille liittolaisilleen. Hänen suorasukainen tyylinsä ei luonnollisestikaan miellytä EU-johtajia. Se ei silti muuta tosiasioita – kuten Financial Times kirjoittaa, Eurooppa on riippuvaisempi Yhdysvalloista kuin Yhdysvallat Euroopasta. Lue lisää >
Saksan sisäinisteri Horst Seehofer toisti uhkauksensa käännyttää Saksan rajalla kaikki muissa EU-maissa rekisteröidyt turvapaikanhakijat. Seehoferin mukaan Saksa tarvitsee erilliset palautussopimukset muiden EU-maiden kanssa. Italian uusi hallitus on haluton allekirjoittamaan sopimusta. Seehoferin uudesta ukaasista uutisoi uutistoimisto Reuters. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Saksan sisäministeri Horst Seehofer kertoi olevansa valmis eroamaan tehtävästään. Hänen puolueensa johto taivutti Seehoferin vielä viime hetken kriisikokoukseen tarkoituksena pelastaa Saksan hallitus. Seehofer oli perin pettynyt liittokansleri Angela Merkelin saavutuksiin viime viikon EU-huippukokouksessa. Hän kuvasi niitä ”turhiksi ja päämäärättömiksi”. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
EU-johtajien pitäisi saada aikaan ratkaisuja maahanmuuttokriisiin lähipäivinä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mielestä kehitys on kulkemassa oikeaan suuntaan. – Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että EU:ssa oltaisiin viisastuttu, vaan siitä, että kuluneiden kolmen vuoden toimettomuus ja tunarointi ovat aiheuttaneet sisäpoliittisia muutoksia monissa jäsenmaissa, esim. Saksassa, Itävallassa ja Italiassa, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eurooppa-neuvoston kaksipäiväisestä kokouksesta on tulossa hyvin hankala. Vaikka erityisesti euromaiden johtajat ovat tottuneet aamuyön tunteihin asti venyneisiin kriisikokouksiin eurokriisin vuoksi, tämä kokous raastanee johtajien hermoja enemmän lukuisten kinkkisten asioiden vuoksi. Saksalle kokous on äärimmäisen tärkeä. Lue lisää >
Kölnissä äskettäin kiinni otettua tunisialaismiestä epäillään biologisen pommin valmistamisen yrityksestä. Sief Allah H. -nimellä tunnettu mies oli hankkinut yli kolme tuhatta risiinikasvin siementä, joista hän oli jo onnistunut valmistamaan 84,3 milligrammaa erittäin vaarallista risiinimyrkkyä. Risiini on 6 000 kertaa myrkyllisempää kuin syanidi. Sille ei ole olemassa vasta-ainetta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Itävallan uusi hallitus haluaa kerätä tiukemman linjan EU-jäsenmaita yhteen taistelemaan laitonta maahanmuuttoa vastaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Saksan kristillisdemokraatit CDU ja sen baijerilainen sisarpuolue CSU ajautuivat mittavaan kriisiin maan maahanmuuttopolitiikasta. CSU haluaa käännyttää turvapaikanhakijoita maansa rajoilla tietyissä tapauksissa. CDU haluaa EU-maiden päätyvän yhteiseen ratkaisuun. Ensi maanantaina puolueet setvivät omissa ryhmissään asiaa lisää. Edessä on arvattavasti luvassa uusia yhteenottoja. Lue lisää >
KUVAKAAPPAUS/BILD
Pitkään kateissa ollut 14-vuotias saksalaistyttö Susanna F. löytyi kuolleena junaradan varrelta Wiesbadenissa. Ennen surmaamista tyttö oli raiskattu. Tytön raiskaus ja pahoinpitely oli ilmeisesti jatkunut läpi koko yön hänen katoamisiltanaan. Lue lisää >
Valtamedia ei mielellään tuo esiin sitä, että juutalaisviha on palannut Saksaan muslimimaahanmuuttajien toimesta. Räikeimpiä vihatekoja juutalaisia vastaan media ei kuitenkaan kehtaa jättää kertomatta. Viesti vesitetään väitteellä, jonka mukaan tilastot osoittaisivat äärioikeiston olevan useimpien antisemitististen vihatekojen takana. Tilastot johtavat harhaan: äärioikeisto merkitään tekijäksi aina, jos poliisilla ei ole tekijästä mitään tietoa. Lue lisää >
KUVAKAAPPAUS, FOCUS.DE
Saksan liittovaltion maahanmuuttovirasto (BAMF) rypee skandaalissa. Bremenissä turvapaikanhakijoille on myönnetty turvapaikkoja lahjomalla. Skandaali laajeni, kun Bremenin kaupungin virasto on myöntänyt turvapaikan myös Isis-kunniamerkkien kanssa poseraavalle syyrialaismiehelle. Miehen on onnistunut välttämään maahanmuuttoviraston tunnistautumisjärjestelmä, Focus-lehti kertoo. Lue lisää >
BILD KUVAKAAPPAUS
Saksassa on viime aikoina keskusteltu turvapaikanhakijoiden käännyttämisen vaikeudesta. Käännytyksiä ovat haitanneet sekä muiden turvapaikanhakijoiden aggressiivinen käytös poliisia kohtaan että ihmisoikeusjuristien valitukset. Erityisen hankalaksi käännytettäväksi on osoittautunut saksalaiseen Ellwangenin vastaanottokeskukseen majoittunut togolaismies. Saksalaiset mediat ovat kertoneet hänen sitkeästä kamppailustaan. Lue lisää >