Ruotsin poliittisessa elämässä on tapahtumassa historiallinen murros, sillä vuoden 2010 valtiopäiviltä alkanut ruotsidemokraattien poliittinen eristys on murtumassa. Tämä on kansan, äänestäjien tahto. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsin poliittisessa elämässä on tapahtumassa historiallinen murros, sillä vuoden 2010 valtiopäiviltä alkanut ruotsidemokraattien poliittinen eristys on murtumassa. Tämä on kansan, äänestäjien tahto. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsissa asuu laittomasti kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Vuoden 2015 pakolaisvyöryn myötä maahan tuli 163 000 henkilöä ja heistä 85 000 on saanut pysyvän tai tilapäisen oleskeluluvan. Kielteisen turvapaikkapäätöksen on saanut 47 000 henkilöä ja heistä maasta on poistunut alle puolet. Loppujen kohtalo on enemmän tai vähemmän arvoitus. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsissa asuu maan tilastokeskuksen mukaan 1 960 000 maan ulkopuolella syntynyttä ihmistä. Se on tuplasti enemmän kuin vielä vuonna 2 000. Suomalaiset olivat pitkään merkittävin ulkomaalaisporukka, mutta Syyriassa syntyneitä on nyt eniten ja irakilaisetkin kiilasivat suomalaisten ohi elokuussa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hiipuva kannatus ja tyytymättömyys puolueen kädet sitovaan hallitusohjelmaan on saanut taistelevan työväenliikkeen paniikkiin. Ruotsidemokraatit hengittää jo aivan sosialidemokraattien niskaan ja noussee syksyn kuluessa Ruotsin suurimmaksi puolueeksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Yhtälö on yksinkertainen. Mitä enemmän maahan tulee kieli- ja ammattitaidottomia, paljon erilaisia tukia tarvitsevia ihmisiä, sitä vähemmän tukea ja työtä jää kanta-asujille. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Varbergin kunnanvaltuustossa vasemmistopuolueen edustajana istuva yleinen syyttäjä sanoi valtuuston kokouksessa, ettei ikinä nostaisi syytettä väärän iän ilmoittanutta turvapaikanhakijaa vastaan, mutta saattaisi hyvinkin nostaa syytteen väärästä ilmiannosta, jos joku tekisi rikosilmoituksen tällaisesta turvapaikanhakijasta. Lue lisää >
Euromaiden valtiovarainministerit eivät saaneet sorvatuksi Ranskan toivomaa suurta euromaiden budjettia. Lisäksi alueen pohjoisten maiden vastustus esti pienen budjetin käyttämistä tulonsiirtoihin yli valtiorajojen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Turkki uhkasi eilen käynnistää 3,6 miljoonan siirtolaisen aallon Eurooppaan. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on huolestunut siitä miten käy, jos tämä tapahtuu pääministeri Rinteen hallituksen vahtivuorolla. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsissa on kehitetty ”työperäisen” maahanmuuton ikiliikkuja: kun maahan tuodaan vammaisten henkilökohtaisia avustajia, jotka vuorostaan tuovat omat avustettavansa maahan, saadaan BKT kasvuun ja veronmaksajien rahat tehokkaasti kiertämään. Valtiontaloudelle seuraukset ovat kuitenkin erittäin negatiiviset. Aikooko Suomi seurata Ruotsin mallia tässäkin? Lue lisää >
LEHTIKUVA
Lundin kaupungissa on kuluvana vuonna palanut poroksi 50 autoa 32 eri tuhopoltossa. Siksi pelastuslaitos kehottaakin Ruotsin yleisradion sivuilla autoilijoita harkitsemaan tarkoin, mihin parkkeeraavat kulkimensa yön ajaksi. Lue lisää >
KUVAKAAPPAUS/YOUTUBE
Työväenyhdistys PRO:n eläkeläisten bingo koki yllättävän käänteen Trollhättanissa, kun lasit helisivät palasiksi ja vanhukset saivat väistellä lasten heittämiä kiviä. Suunsoittoon ja kiusaamiseen vanhukset ovatkin saaneet tottua jo huomattavasti pitemmän aikaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Vuoden 2015 pakolaiskriisi muutti Ruotsia pysyvästi. Tuolloin maahan saapui yhdessä hujauksessa 163 000 ihmistä, pääasiassa Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Heistä 60 501 on tähän mennessä saanut oleskeluluvan. Työnteolla elättää itsensä 4 574 henkilöä. Luvut perustuvat Ruotsin tilastokeskuksen tietoihin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Avoimia rajoja kannattavat poliitikot ja tutkijat ovat aina jaksaneet muistuttaa siitä, että avoimesta maahanmuuttopolitiikasta huolimatta Ruotsin talous on vahva ja työttömyysluvut ovat alhaisemmat kuin Suomessa. Eurostatin uusimpien tilastojen mukaan tähän on tullut muutos: Ruotsissa työttömyys on nousussa ja työttömyysaste on suurempi kuin Suomessa. Lue lisää >