Ruotsin jengiterrori herättää jo huolta etelänaapurissakin. – Ruotsin ongelmasta tulee Tanskan ongelma, jos sitä ei ratkaista, sanoo Tanskan ex-oikeusministeri SVT:n haastattelussa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsin jengiterrori herättää jo huolta etelänaapurissakin. – Ruotsin ongelmasta tulee Tanskan ongelma, jos sitä ei ratkaista, sanoo Tanskan ex-oikeusministeri SVT:n haastattelussa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta käsitteli tänään valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa ja ulkoasiainvaliokunnan sen pohjalta laatimaa mietintöä. Selonteossa määritellään lähtökohdat Suomen harjoittamalle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Tanskan parlamentti hyväksyi kesäkuun alussa lakialoitteen, jonka mukaan Tanskaan saapuvat turvapaikanhakijat sijoitetaan jatkossa EU:n ulkopuolella sijaitsevaan vastaanottokeskukseen odottamaan hakemuksen käsittelyä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Suomea välittömästi seuraamaan Tanskan esimerkkiä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden väkivalta pahenee hetki hetkeltä. Göteborgin lähiössä rikollisklaanit taistelevat keskenään ja apujoukkoja tulee ulkomailta asti. Maahanmuuttajaäidin mukaan karkotukset ovat ainoa toimiva keino rikollisuutta vastaan. Jopa Ruotsin kansalaisuuden jo saaneet pitäisi voida karkottaa, vaatii ongelmalähiön torilla haastateltu maahanmuuttajamies. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Jengirikolliset värväävät pikkulapsia ja kaduilla taistellaan asein huumekaupan reviireistä. Yhä useammat jengirikolliset istuvat telkien takana ja uusi polvi hamuaa valtaa. – Tilanne huononee vielä tästäkin, ennen kuin lähdetään parempaan suuntaan, luonnehtii poliisipäällikkö jengien terrorisoimaa Ruotsia. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsi on ainut maa Euroopassa, jossa ihmisten tappaminen ampuma-aseella yleistyy. Surmat liittyvät lähes poikkeuksetta rikollisten keskinäisiin välienselvittelyihin. Syy silmittömään väkivaltaan on arvoitus maan viranomaisille. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Lämpöaalto innoitti hanhet muuttomatkalle. Päämuuton odotetaan tapahtuvan lähipäivinä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Yle kirjoittaa tänään maanantaina jälleen ”Suomen valtavasta hoitajapulasta”, josta ei selvitä ilman jatkuvaa ja massiivista EU:n ulkopuolisen maahanmuuton lisäämistä. Ylen mukaan Suomeen tarvitaan tällä vuosikymmenellä arviolta 30 000 uutta hoitajaa, koska hoitajia jää eläkkeelle ja vanhusten määrä kasvaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Elpymispaketilla ei ole mitään tekemistä koronan kanssa. Se on kohtalokas askel kohti tulonsiirto- ja velkaunionia. Kohti liittovaltiota, jossa velat, verot ja budjetti ovat yhteisiä ja päätösvalta keskitetty EU:n suurvalloille. – Jos se hyväksytään, rikotaan perussopimuksia ja itsenäisyytemme murenee. Harhaanjohtavat puheet kertaluonteisuudesta ja perussopimuksen mukaisuudesta ovat poliittista ja juridista saivartelua, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kurdiviranomaiset ovat aloittaneet Syyrian vankileireillä olevien ruotsalaisten Isis-naisten kuulustelut. Ruotsin ulkoministeri ei pidä ruotsalaisnaisten kotiuttamista ajankohtaisena, vaan haluaa odottaa, että kurdiviranomaiset saavat tutkinnan suoritettua loppuun. Norjassa Isis-vaimo sai vankeustuomion pelkästä lasten ja kodin hoitamisesta. Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka haluaa noutaa kaikki Isis-leireillä olevat naiset ja lapset kotiin. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Poliisi on onnistunut eurooppalaisella yhteistyöllä murskaamaan harvinaisen laajan pedofiiliringin, joka on levittänyt lapsipornoa internetissä. Pedofiiliringissä on ollut 400 000 jäsentä ja se on toiminut ainakin kuudessa eri maassa internetin pimeällä puolella (Darknet). Lue lisää >
LEHTIKUVA
Poliisi on onnistunut murtamaan kahden laajalti Euroopassa rikolliskäytössä olleen viestipalvelun salauksen. Vuosi sitten luhistui Encrochat ja tänä keväänä Sky ECC. Rikolliset käyttävät koodinimiä eri asioille salatuissakin palveluissa ja ainakin Ruotsissa yleisin kieli on arabia. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsissa asuminen kallistuu huimaa vauhtia. Helmikuussa asuntojen hinnat löivät kaikkien aikojen ennätyksen. Asuntojen hinnat jatkoivat nousuaan myös maaliskuussa, Bloomberg uutisoi. Lue lisää >