Kokoomukselle osoittautui tänään liian vaikeaksi päättää, tekeekö se omaa politiikkaa vai tukeeko se hallituksen välinpitämättömyyttä kasvavan katuväkivallan ja jengirikollisuuden edessä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kokoomukselle osoittautui tänään liian vaikeaksi päättää, tekeekö se omaa politiikkaa vai tukeeko se hallituksen välinpitämättömyyttä kasvavan katuväkivallan ja jengirikollisuuden edessä. Lue lisää >
Yhdysvalloissa äänestettiin, lopullisten tulosten saamisessa kestää. Lue lisää >
KUVAKAAPPAUS/YLE
Eilisessä A-studiossa perussuomalaisilta ja vihreiltä kuultiin hyvin erilaiset näkemykset ratkaisuiksi Suomessa rehottavaan katujengirikollisuuteen. Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela antoi ymmärtää, että jengirikollisuutta voitaisiin ennalta estää sosiaalipolitiikan ja kotoutumisen kaltaisilla pehmeillä keinoilla. Perussuomalaisten Leena Meri huomautti, että vihreiden ratkaisut eivät ole toimineet tähänkään mennessä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten eduskunta on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan muun muassa väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusten koventamista, niin sanotuista paljousalennuksista luopumista, ehdonalaiseen vapauttamisen edellytysten kiristämistä, vaarallisten vankien vapautumisen estämistä ja rikosoikeudellisen vastuuikärajan alentamista. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten uudessa kriminaalipoliittisessa ohjelmassa esitetään vakaviin rikoksiin syyllistyneiden karkottamista sekä ulkomaalaisten vankien siirtoa suomalaisista vankiloista kotimaidensa vankiloihin. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri korostaa, että Suomeen ei kenenkään tarvitse tulla rötöstelemään. – Jos ulkomailta tulee tänne, niin sitten on elettävä yhteiskunnan tapojen mukaisesti, Meri sanoi eilen Alfa-TV:lla. Lue lisää >
PS ARKISTO
Helsingin käräjäoikeudessa tuomittiin mittavia vankeustuomioita rikollisjengi Mantaqaan liittyvässä huumevyyhdissä. Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne kertoo, että Suomessa toimii 11 katujengiä pääkaupunkiseudulla ja Turussa, joista 95 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Lue lisää >
SU
Perussuomalaiset esittää uudessa kriminaalipoliittisessa ohjelmassaan useita työkaluja ja uudistuksia henki-, väkivalta- ja seksuaalirikosten torppaamiseksi ja ulkomaalaisperäisen rikollisuuden kitkemiseksi. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri huomauttaa, että jopa pohjoismaisessa vertailussa vakavien rikosten rangaistukset Suomessa ovat löperöitä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Oulun käräjäoikeus langetti viime viikolla 31-vuotiaalle ulkomaalaistaustaiselle miehelle ehdollisen neljän kuukauden vankeusrangaistuksen. Tuomio tuli neljästä pahoinpitelystä sekä huumausainerikoksesta. Huomiota tapauksessa herättää se, että kyseisen, suomen kieltä taitamattoman miehen edellinen tuomio tuli heinäkuussa, jolloin hänet tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Britanniassa vaihtui hallitus. Uusi sisäministeri kehotti ensi töikseen poliiseja lopettamaan ”woketuksen” ja keskittymään oikeiden rikosten torjuntaan. Kansalaisten käsitys poliisin toiminnasta ei ole kovin korkea. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Berliinin osavaltiosenaatti on kieltänyt poliisia keräämästä tietoa nuorten rikoksentekijöiden maahanmuuttajataustasta. Päätöstä perustellaan tietosuojalla. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson haluaa oikeusministerin salkun Ruotsin tulevassa hallituksessa. – Olemme tehneet töitä vuodesta 1995 saakka päästäksemme tähän, ja nyt meillä on oikeus saada ministerinpaikka hallituksessa, Åkesson sanoo Suomen Uutisille. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Eduskunnan lähetekeskustelussa oli eilen kansalaisaloite, jolla vaaditaan nelivuotisen jatkuvan oleskeluluvan myöntämistä laittomasti Suomessa oleskeleville henkilöille. Perussuomalaiset antoi aloitteelle täystyrmäyksen. Puoluejohtaja Riikka Purra painottaa, että suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa ei tule ohjata suuntaan, jossa laittomasti maassa olevien haluttomuus poistua Suomesta palkitaan oleskeluluvalla. Lue lisää >
PS ARKISTO
Pohjoismaat tarvitsevat suunnitelman, joka ohjaa maita ylläpitämään, puolustamaan ja rakentamaan hyvää ja turvallista pohjoismaista arkea entistä paremmin, painottaa Pohjoismaiden neuvoston varapresidentti Lulu Ranne. Lue lisää >