Vaikka ulkomaalaisten tekemiksi epäillyt raiskaukset ovat voimakkaasti lisääntyneet Oulussa tänä syksynä, poliisin mukaan kaupungin kaduilla on edelleen turvallista kävellä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Vaikka ulkomaalaisten tekemiksi epäillyt raiskaukset ovat voimakkaasti lisääntyneet Oulussa tänä syksynä, poliisin mukaan kaupungin kaduilla on edelleen turvallista kävellä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ilmoitti perjantaina, että Suomeen tarvitaan lisää maahanmuuttajataustaisia poliiseja. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen on samaa mieltä Mykkäsen kanssa siitä, että Suomeen tarvitaan lisää poliiseja, mutta hän ei kuitenkaan jaa ministerin huolta poliisien etnisyydestä. Lue lisää >
SU
Porissa tapahtunut raaka henkirikos tuli ilmi, kun palokunta sai sunnuntaina 16. syyskuuta aamuyöllä hälytyksen sammuttamaan tulipaloa Porin ydinkeskustassa sijaitsevaan taloon. Palo ei ollut onneksi ehtinyt levitä koko kerrostaloon, vaan tukahtunut itsekseen. Palokunnan mennessä asuntoon sieltä löytyi keski-ikäinen nainen, joka oli surmattu erittäin raa’alla tavalla. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Raiskauksista epäillyistä henkilöistä hieman alle puolet on ulkomaan kansalaisia. Ulkomaalaisten joukossa on määrällisesti eniten irakilaisia ja afganistanilaisia. Lue lisää >
Perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskunnan eläinsuojelutyöryhmän puheenjohtaja Ritva ”Kike” Elomaa on kiitollinen Helsingin poliisin uudesta eläinsuojelurikoksiin keskittyvästä tutkintaryhmästä, joka on juuri perustettu. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen teki kesäkuussa aloitteen rikoslain muuttamiseksi siten, että ensihoitotehtävää suorittavan henkilön väkivaltaisesta vastustamisesta tuomittaisiin yhtä ankarasti kuin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisestakin. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho esitti eduskuntaryhmän kesäkokouksessa perussuomalaisia linjauksia Suomen talous- ja työllisyyspolitiikkaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Vielä vuonna 2010 virkaa tekeviä poliiseja oli Suomessa vajaa 8 000. Nyt luku on noin 7 150 ja ennusteen mukaan vuonna 2020 virassa on enää 6 300 poliisia. Perussuomalaiset ovat erittäin huolissaan kehityksestä. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Mika Raatikainen ottaa kantaa eilen (19.8.) uutisoituun hallituksen sisäiseen riitaan poliisien resursseista. Raatikainen muistuttaa, että perussuomalaiset ovat jo vuosia vaatineet poliiseille lisää resursseja. Lue lisää >
Lapin kiertueelta palannut puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kommentoi sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) ulostuloja poliisien resurssointiin liittyen. Lue lisää >
Pohjoismaisille kakaroille on vuosikymmenten ajan hoettu, ettei tulitikuilla saa leikkiä. Mutta minkälaista oppia pitäisi tarjota nuorisolle, joiden mielestä on okej paiskoa polttopulloja? Lue lisää >
Kristenehamnin poliisipäällikkö Eva Högfeldt Peterson on sitä mieltä, että naispoliiseja ei kunnioiteta tarpeeksi heidän työssään. Heille soitetaan suuta ja kaukaa tulleiden maahanmuuttajien käsitys naisen asemasta poikkeaa siitä, mihin Pohjoismaissa on totuttu. Lue lisää >
Rikollisjengin logiikka petti alkuviikosta pahemman kerran Rinkebyn ongelmalähiössä Tukholmassa. Poliisi järjesti maanantai-iltana suuren huumeratsian alueella. Muutama tunti myöhemmin seurasi kosto ja paikallinen poliisiasema yritettiin polttaa. Lue lisää >