Rikollisjengien meininki menee yhä ammattimaisempaan suuntaan Malmössä. Nyt kaapataan elintarvikekauppoja ja tehdään niistä huumevarastoja ynnä myyntipisteitä. Lue lisää >
Rikollisjengien meininki menee yhä ammattimaisempaan suuntaan Malmössä. Nyt kaapataan elintarvikekauppoja ja tehdään niistä huumevarastoja ynnä myyntipisteitä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Tanska on ottanut tiukan linjan jengirikollisuuteen. Poliisi on usein nähty vieras Kööpenhaminan Nørrebron ongelmalähiöissä ja jengirikoksesta voi rapsahtaa tuplarangaistus. Lähes kaikilla jengirikollisilla on alueella eri etninen tausta kuin maan valtaväestöllä ja se tuo omat mausteensa poliisin kenttätyöhön. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila teki eduskunnassa toimenpidealoitteen, jotta hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin poliisin virkapuvusta annetun asetuksen muuttamiseksi siten, että poliisin virkapukineessa olisi mahdollista käyttää Suomen lippua myös kotimaassa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
SDP:n kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein on jäänyt kiinni tekaistujen viharikostarinoiden kertomisesta. Tapauksessa on yhtäläisyyksiä myös kansainvälisesti kuohuttaneeseen Jussie Smollettin tapaukseen. Tekaistut viharikostarinat vaarantavat oikeusjärjestelmän toimintaa ja lietsovat yhteiskunnallista vastakkainasettelua. Näissä tapauksissa kyse on täysin edesvastuuttomasta toiminnasta, jossa yksittäiset toimijat yrittävät repiä yhteiskunnan yhtenäisyyttä saavuttaakseen omaa henkilökohtaista lyhyen tähtäimen etuaan valheellisin keinoin. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsi päätti keväällä pysäyttää radikaalin islamismin etenemisen. Turvallisuuspoliisi otti kiinni kuusi äänekkäintä imaamia ja miehet päätettiin karkottaa maasta. Imaamien pelättiin kuitenkin joutuvan väkivaltaisesti kohdelluksi kotimaissaan, joten heidät päästettiin vapaalle jalalle. Lue lisää >
PS ARKISTO
Vasemmistolainen sananvapauskäsitys on saanut viimeisen kymmenen vuoden aikana yhä vahvemmin jalansijaa Suomen lainsäädännössä, laintulkinnassa ja oikeuskäytännöissä. Tätä mieltä on perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen, joka näkee niin sanottujen vihapuherikostutkintojen ja -tuomioiden taustalla usein poliittisia motiiveja. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila jätti perjantai-iltapäivällä toimenpidealoitteen eduskunnalle. Hän ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin poliisin virkapuvusta annetun asetuksen muuttamiseksi siten, että poliisihenkilö voi niin halutessaan käyttää virkapukineessaan Suomen lippua vasemmassa hihassaan myös kotimaassa toimiessaan tai Poliisin Tuki ry:n Thin Blue Line -merkkiä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Poliisin resurssipula on noussut uutisotsikoihin useampaan otteeseen tänä vuonna. Helsingin Sanomien mukaan Keskusrikospoliisilla on tutkimatta yli 2000 vihjeviestiä verkossa tapahtuvasta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lue lisää >
Juuri äidiksi tullut ja lääkäriksi valmistunut Karolin Hakim murhattiin keskellä päivää ja katua Malmössä elokuun lopulla. Naisen sylissään kantama vauva selvisi hengissä. Nyt poliisi on viimein päässyt tutkimuksissaan askeleen eteenpäin ja julkaissut kuvan epäillystä murhaajasta. Tekijöitä oli kolme, joista yksi tallentui kirkkaasti kuviin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Tanskalainen yhteiskunta on ottanut jyrkän linjan taistelussa rikollisuutta vastaan. Keinoista vain on ajoittain erimielisyyttä. Nyt Kööpenhaminan poliisi haluaa valvontakameroihinsa sen verran älykkyyttä, että ohjelmistojen avulla pystyttäisiin tunnistamaan kuvissa poseeraavat henkilöt. Hallitus yskii demareiden johdolla, mutta maahanmuuttokriittinen kansanpuolue kannattaa lämpimästi hanketta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset vaativat tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla, että vähintään tuhat uutta poliisia on koulutettava ja rekrytoitava peruspoliisityöhön. Lue lisää >
PS ARKISTO
Eilen keskiviikkona uutisoitiin oikeusasiamiehen Oulun poliisilaitokselle antamasta kehotuksesta, jossa todettiin lapsiin kohdistuvien rikosten esitutkinnan viivästyneen kohtuuttomasti. Lain mukaan esitutkinta on suoritettava kiireellisesti, kun uhrina on lapsi. Syyksi esitutkinnan viivästymiseen ilmoitettiin priorisoinnissa epäonnistuminen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsissa asuu laittomasti kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Vuoden 2015 pakolaisvyöryn myötä maahan tuli 163 000 henkilöä ja heistä 85 000 on saanut pysyvän tai tilapäisen oleskeluluvan. Kielteisen turvapaikkapäätöksen on saanut 47 000 henkilöä ja heistä maasta on poistunut alle puolet. Loppujen kohtalo on enemmän tai vähemmän arvoitus. Lue lisää >