Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa pitää kutsua siviilipalvelusmiehet yhteiskunnan avuksi varusmiespalvelusta suorittavien lisäksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa pitää kutsua siviilipalvelusmiehet yhteiskunnan avuksi varusmiespalvelusta suorittavien lisäksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomalaiset ovat varsin järkevää kansaa. He ymmärtävät, että asiat on pantava tärkeysjärjestykseen, ja että liikkumisvapaudesta voidaan ja pitää väliaikaisesti tinkiä, jos sillä voidaan edistää jotakin suurempaa hyvää, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, joka kehottaa hallitusta antamaan määräyksen anniskeluravintoloiden väliaikaisesta sulkemisesta. Anniskeluravintoloiden sulkemisella tavoiteltaisiin koronaepidemian leviämisen hillitsemistä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Kansanedustaja Leena Meri sanoo, että Suomessa pitäisi rohkeasti tehdä samaa kuin mitä Kreikka tekee, eli rajat pidettäisiin toistaiseksi kiinni myös turvapaikanhakijoilta. -Pitäisi vaan todeta, että ketään ei nyt oteta vastaan. On myös syytä huomata, että kaikki EU-maat ovat hyväksyneet Kreikan menettelyn. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Poikkeustila (joksi vallitsevaa tilannetta voinee kansanomaisesti kutsua) aiheuttaa monenlaista harmia. Itse kunkin on pidettävä kirkkaana mielessä, että mitä nopeammin epidemia saadaan kuriin, sitä nopeammin päästään eroon myös poikkeustilasta, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Facebookissa. Suomen Uutiset julkaisee kannanoton kokonaisuudessaan. Lue lisää >
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä kysyi eilisessä täysistunnoissa hallitukselta, miksi rajat on suljettu tavallisilta kansalaisilta, mutta turvapaikanhakijoille ne pidetään edelleen auki. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen arvosteli eduskunnan eilisessä täysistunnoissa hallituksen hitautta reagoida koronaepidemiaan ja haluttomuutta sulkea rajoja myös turvapaikanhakijoilta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra pohtii poikkeusolojen vaikutusta perheisiin ja niihin, jotka ovat heikompiosaisia. Samalla hän ihmettelee, miksi rajat pidetään yhä auki turvapaikanhakijoille. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus ilmoitti äskeisessä tiedotustilaisuudessaan poikkeuksellisista toimenpiteistä korona-viruksen leviämisen estämiseksi. Liikkumista rajoitetaan voimakkaasti. Hallitus kertoi tilaisuudessa 19 kohdan toimenpidelistasta. Kansalaisten arki muuttuu toimien vuoksi merkittävällä tavalla. Valmiuslaki otetaan käyttöön tiistaista alkaen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset ovat helpottuneita, että hallitus päätti viimein tarttua härkää sarvista ja päättää käteistä toimista koronavirustartuntojen rajoittamiseksi. Lue lisää >