Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on saanut vastauksen jättämäänsä kirjalliseen kysymykseen liittyen pääministeri Sanna Marinin taannoin esittämään väitteeseen, että perussuomalaiset olisi rasistinen puolue. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on saanut vastauksen jättämäänsä kirjalliseen kysymykseen liittyen pääministeri Sanna Marinin taannoin esittämään väitteeseen, että perussuomalaiset olisi rasistinen puolue. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Yhdysvaltain istuva presidentti piti torstai-iltana hämmentävän puheen, jossa hän ensin leimasi aiemman presidentin kannattajat uhaksi demokratialle ja koko kansakunnalle ja sen jälkeen vaati kansallista yhtenäisyyttä. Monet pitävät Joe Bidenin puhetta pikemminkin kansakuntaa jakavana. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallituksen esittelemät rajavartio- ja valmiuslain muutokset ovat parhaillaan käsittelyssä eduskunnassa. Samaan aikaan vihervasemmistolaiset kansanedustajat ja hallitus ovat jo ehtineet levittää runsaasti harhaanjohtavaa tietoa, jonka mukaan Suomen ei muka olisi mahdollista suojata ulkorajojaan siirtolaisilla itärajan yli toteutettavan hybridihyökkäyksen varalta. Tosiasiassa kansainvälisen oikeuden mukaan Suomi voi estää ulkomaan kansalaisilta pääsyn Suomen alueelle. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista, seurauksista ja Suomeen kohdistuvista velvollisuuksista liikkuu paljon hajanaista ja osin virheellistä tietoa. Tässä artikkelissa tarkastellaan yleisimpiä Nato-jäsenyyteen liittyviä, Suomen velvollisuuksia koskevia epäselvyyksiä ja väärinkäsityksiä. Kokosimme lopuksi yhteen myös jäsenyyden merkittävimmät hyödyt Suomelle. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalainen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, voisiko vaihto siviilipalveluksesta takaisin reserviin olla jatkossa mahdollista. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen vaatii aluevaltuustojen malliohjesääntöjen valtakunnallista koordinointia ja järkeä luottamustoimipohjaisen virkamiesrälssin loiskiehuntaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin keskiviikkona perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpään lakialoitetta laiksi tartuntatautilain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Aloite vaatii kumottavaksi tartuntatautilakiin lisättyä väliaikaista pykälää ”EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallinen käyttö” ja siihen tehtyjä viittauksia poistettavaksi muualta laista. Mäenpää siis ajaa aloitteellaan koronapassin poistamista laista. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kirjoittaa Facebookissa Puolan perustuslakituomioistuimen kohua herättäneestä päätöksestä ja kansallisen suvereniteetin suojaamisesta. Immonen pitää ennennäkemättömänä sitä, että EU reagoi itsenäisen tuomioistuimen päätökseen näin aggressiivisesti kohdistamalla hyökkäys nimenomaan Puolan hallitusta vastaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Iltalehti uutisoi tänään tapauksesta, jossa täyden rokotesarjan saanut henkilö oli määrätty karanteeniin Vaasassa korona-altistuksen perusteella. Samaan tilaisuuteen osallistuneita, pääkaupunkiseudulla asuvia rokotettuja henkilöitä ei asetettu karanteeniin. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii hallitusta puuttumaan mielivaltaisiin karanteenipäätöksiin. Lue lisää >
Finacial Timesin pääkirjoitus ei näytä hyvältä oikeusvaltioperiaatteen kannalta. Lehti vaatii pääkirjoituksessaan tuomareiden vaihtamista sellaisiin, ”joilla olisi tasapainoisempi käsitys perustuslaista ja jotka osaisivat sovittaa yhteen Saksan velvollisuudet EU:ta kohtaan. Asiasta kirjoittaa väitöskirjatutkija Antti Ronkainen Suomen Kuvalehdessä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perustuslakivaliokunta tyrmäsi eilen hallituksen esityksen liikkumisrajoituksista ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta evästyksin, että hallituksen esitystä on muutettava siten, että siinä määritellään täsmällisemmin ne asiat, jotka ovat kiellettyjä. Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra katsoo, että kaatunut esitys oli samalla arvovaltakysymys pääministeri Marinille. Lue lisää >
Matti Matikainen
Oliko pääministeri sopinut asianmukaisella tavalla sijaistuksesta, kun hän luovutti Suomen päätösvallan Eurooppa-neuvoston kokouksessa Ruotsille? Tätä lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri (ps.) kysyy nyt pääministeri Marinilta. Asia on puhuttanut pitkin viikonloppua, mutta julkisiin keskusteluihin innolla yleensä osallistuva Marin ei ole pukahtanut asiasta halaistua sanaa. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Juha Mäenpää antaa tukensa kansanedustaja Päivi Räsäselle, josta parhaillaan on käynnissä neljä erillistä rikostutkintaa. Mäenpää katsoo, että kyse on valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen käynnistämästä poliittisesta ajojahdista. Lue lisää >