Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaan ollaan sysäämässä miljoonia euroja, jopa tällaisena aikana, kun uusia turvapaikanhakijoita tulee vähemmän koronan seurauksena. Asia käy ilmi valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesta. Lue lisää >
PS ARKISTO
Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaan ollaan sysäämässä miljoonia euroja, jopa tällaisena aikana, kun uusia turvapaikanhakijoita tulee vähemmän koronan seurauksena. Asia käy ilmi valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesta. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Vihreät ajaa hallituksessa maahanmuuttoon liittyviä hankkeita usealla sektorilla – ja korona kelpaa verukkeeksi kaikkeen. Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra muistuttaa, että eduskunta ja valtioneuvosto ovat kuitenkin aiemmin sopineet, että korona-aikaan käsitellään vain sellaisia hallituksen esityksiä, jotka ovat joko kiireellisiä tai jotka selvästi kuuluvat koronan hoitoon. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Juha Mäenpää antaa tukensa kansanedustaja Päivi Räsäselle, josta parhaillaan on käynnissä neljä erillistä rikostutkintaa. Mäenpää katsoo, että kyse on valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen käynnistämästä poliittisesta ajojahdista. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto patistaa hallitusta keventämään verotusta ja helpottamaan yritystoiminnan kustannuksia. – Yrityksille pitää konkreettisilla toimilla luoda uskoa siihen, että toimintaa Suomessa kannattaa jatkaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kansanedustaja Jukka Mäkynen on tyrmistynyt kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon rajusta ulostulosta, jonka mukaan hävittäjähankkeen lykkäys- ja osituspuheet ovat vaarallisia ja epäisänmaallisia. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Silvia Koski kertoo tyytyväisenä, että ehdokasasettelu ensi kevään kuntavaaleihin on sujunut erinomaisesti, ja nouseva gallup-kannatus lupaa hyvää tulosta. Lue lisää >
PS ARKISTO
UPM ilmoitti tällä viikolla sulkevansa Kaipolan paperitehtaan Jämsässä. – Kiilusilmäinen ilmastopolitiikka ei synnytä luottamusta sijoittajissa. Korkea veroaste vaikeuttaa työllistämistä ja työllistymistä. Polttoaineveron nosto erityisesti iskee sekä kuluttajiin että kuljetusalaan ja välillisesti kaikkeen teollisuuteen, huomauttaa Jussi Halla-aho. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kansanedustajat Jouni Kotiaho ja Toimi Kankaanniemi pitävät uutista UPM:n Kaipolan tehtaan sulkemisesta järkyttävänä ja arvioivat sen koskettavan vähintäänkin koko Jämsän seutua. Lue lisää >
PS ARKISTO
UPM:n päätös sulkea Kaipolan paperitehdas on selkeä kuitti hallitukselle sen politiikasta, kommentoi kansanedustaja Lulu Ranne. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mukaan perussuomalaisten tärkein tehtävä alkavalla eduskunnan istuntokaudella on kaataa elvytyspaketti, jota Tavio vertaa Kalevalan hengessä Sammon ryöstöön. Tavio sanoo, että laajempaa tukea kuitenkin tarvitaan. – Katseet suuntautuvat nyt ennen kaikkea keskustaan ja kokoomukseen, eli hyväksyvätkö he tämän paketin ja sen mukana suomalaisten rahojen puhaltamisen etelään. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan niin sanottu eläkeputken poisto ei kohdistu varsinaisiin ongelmiin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten tavoite nousta suurimmaksi kuntapuolueeksi on realistinen, mutta se vaatii johdonmukaista ruohonjuuritason työtä. – Suomi on kunnalliskorruption, hyväveli-verkostojen ja puoluepoliittisten läänitysten luvattu maa. Tämä järjestelmä on nyt peloissaan, ja sen vastarinta tulee olemaan raivokasta seuraavien puolen vuoden aikana, puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mukaan perussuomalaisten tärkein tehtävä alkavalla eduskunnan syysistuntokaudella on kaataa EU:n tukipaketti. – Vielä viime keväänä hallituspuolueet puhuivat, että jokainen valtio vastatkoon omista veloistaan. Kesällä ääni kellossa muuttui, kun Sanna Marin kävi häviämässä yli 6 miljardia suomalaisten veronmaksajien rahaa Brysselissä. Nyt suomalaisten rahojen lähettäminen etelän vetelille onkin hallituspuolueiden mielestä vastuullista politiikkaa. Lue lisää >