Malmin lentokenttäalueen suunnitellun esirakentamisen valtavat ilmastopäästöt on huomioitava, painottaa Helsingin perussuomalaisten valtuustoryhmä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Malmin lentokenttäalueen suunnitellun esirakentamisen valtavat ilmastopäästöt on huomioitava, painottaa Helsingin perussuomalaisten valtuustoryhmä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Autovalmistaja Polestar on julkaissut tekemänsä vertailun sähköauton ja polttomoottoriauton valmistuksen ja käytön aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Tulos haastaa vallitsevan käsityksen sähköautojen ilmastoystävällisyydestä: akkujen valmistuksen aiheuttamien päästöjen korvaaminen vaatii vähimmilläänkin 50 000 kilometrin ajon. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyssä oli tänään ehdotus eurooppalaiseksi ilmastolaiksi. Ehdotuksella vahvistetaan vuodelle 2050 asetettu EU:n ilmastoneutraaliustavoite, joka kattaa kaikki alat ja kasvihuonekaasut ja joka on saavutettava unionin sisäisin toimin. Artikloissa edellytetään myös, että tarvittavat toimenpiteet toteutetaan sekä unionitasolla että kansallisella tasolla. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Kiinan päästöt kasvavat kuukaudessa Suomen vuosipäästöjen verran. Tämä merkitsee, että maailman päästöt vain lisääntyvät, vaikka Suomessa sammutettaisiin kaikki valot ja ajettaisiin energia- ja teollisuustuotanto kokonaan alas, perussuomalaisten työmies Matti Putkonen muistuttaa. Lue lisää >
PS ARKISTO
Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja Lulu Ranne kommentoi tänään neuvoston kokouksessa Tukholmassa pitämässään puheessa ministerineuvoston elokuussa hyväksymää visiota. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän tutkimaan päästöjen ohjauskeinoja. Työ on valmistunut ja taloustieteen professori Matti Liskin työryhmä esittää, että bensan ja dieselin myyntiin tulisi kiintiöt, joita valtio myisi. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso ei hyväksy hallituksen esitystä dieselin verotuen poistosta. Tuen poisto nostaa dieselin hintaa ja pakottaa kuljetusyrittäjät siirtymään pois ympäristöystävällisemmästä polttoaineesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen hämmästelee intoa ryhtyä verottamaan kerosiinia ja lentämistä. Hakkaraisen mukaan se lisää erityisesti lentoyhteyksistä riippuvaisten suomalaisten taakkaa, kun useimmiten vaihtoehtoisia matkustuskeinoja ei ole käytettävissä. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa ihmettelee hallituksen vimmaa rokottaa yksityisautoilua. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Veikko Vallin kehottaa ihmisiä äänestämään perussuomalaisia Euroopan parlamentin vaaleissa. – EU on tällä hetkellä poliitikkojen ja virkamieseliitin korruptoitunut suojatyöpaikka. Lue lisää >
Helsingin kaupunginvaltuuston kokoukseen osallistunut Juhani Strandén (ps.) esitti bioenergian päästöjä koskevan poikkeuksellisen osuvan huomion, ja sai koko valtuuston kantansa taakse. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Poliittinen suunnittelija Riikka Purra kertoi Työmiehen tuumaustunnilla pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kokoon kutsumasta eduskuntapuolueiden yhteisestä ilmastotyöryhmästä ja syistä, jotka johtivat alkuviikosta perussuomalaisten irtautumiseen neuvotteluista. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten perjantaina kokoontunut puoluehallitus tyrmää sekä Liikenneministeriön esitykset että eduskuntapuolueiden ilmastopoliittisen työryhmän kaavailut täysin kohtuuttomina. Puoluehallituksen kannanotto alla kokonaisuudessaan. Lue lisää >