Syyskuussa Yleisradion uutena toimitusjohtajana aloittavan Merja Ylä-Anttilan aviomies Ari Ylä-Anttila on myös työskennellyt pitkään Ylessä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Syyskuussa Yleisradion uutena toimitusjohtajana aloittavan Merja Ylä-Anttilan aviomies Ari Ylä-Anttila on myös työskennellyt pitkään Ylessä. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen ottaa tiukasti kantaa Helsingin apulaispormestari Sanna Vesikansan (vihr.) väitteeseen, jonka mukaan nuiva maahanmuuttopolitiikka hidastaa Helsingin ja Suomen kasvua. Vesikansa esitti näkemyksiään Vihreässä Langassa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Valtiovarainministeri Petteri Orpo on ilmaissut huolensa suomalaisten syntyvyyden laskemisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen mielestä ministerin olisi ollut syytä herätä ongelmaan jo huomattavasti aikaisemmin. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Yhä useampi nuori kokee Suomessa turvattomuutta ja epävarmuutta, eikä tulevaisuutta nähdä kovin myönteisenä. Tämä käy ilmi viime vuoden syyskuussa ilmestyneestä kirjasta Pelottaako? Nuoret ja turvallisuuden tulevaisuus. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kommentoi Facebookissa kansanedustaja Jukka Kopran (kok.) puheita valtion talouden jakovaran puuttumisesta. Lue lisää >
Ammatit jakautuvat Suomessa yhä räikeämmin miesten ja naisten töihin, otsikoi Helsingin Sanomat. Miesten ammatit ovat keskimäärin paremmin palkattuja, ja tämä eri selittää lähes kokonaan miesten ja naisten palkkaerot. Työmarkkinoiden sukupuolittuminen ei kuitenkaan poistu lisäämällä sukupuolten välistä tasa-arvoa ja taistelemalla sukupuolistereotypioita vastaan. Uuden tutkimuksen mukaan ammatit jakautuvat sukupuolten mukaan eniten maissa, joissa naisten asema on kaikkein... Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen pitää kohtuuttomana, että työmarkkinajärjestöjen jäsenten maksamia jäsenmaksuja ohjataan politiikkaan ja poliitikoille. Esimerkiksi ay-liikkeiden jäsenmaksut ohjautuvat vaalien alla pääasiassa vasemmistopuolueiden eli SDP:n ja vasemmistoliiton ehdokkaiden tukemiseen. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on huolissaan hallituksen kyvyttömyydestä saattaa voimaan perussuomalaisten aloitteesta aikoinaan hallituksessa laaditut maahanmuuttopoliittiset järkeistämistoimeniteet. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kansanedustajat Olli Immonen, Jari Ronkainen ja Sami Savio hämmästelevät sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) vähättelevää suhtautumista laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden muodostamaan turvallisuusuhkaan ja heidän käännyttämiseensä. Lue lisää >
Hallituksen avausta sähköpyörille kohdennettavasta 400 euron hankintatuesta on kutsuttu jopa ”fillarikommunismiksi”. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen pitää pyöräilyn edistämistä toivottavana sekä liikenteen päästöjen vähentämisen että kansanterveyden parantamisen takia. Sähköpyörätuki hallituksen esittämässä muodossa sisältää Immosen mielestä kuitenkin monia ongelmia. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen vaatii tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessä hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin, jotta tietoinen ulkomaalaislain toimeenpanon hankaloittaminen Suomen kaupunkien toimesta saadaan estettyä. Hänen mukaansa Suomen vetovoimatekijöitä maahantulijoiden silmissä ei saa enää kasvattaa kaupunginvaltuustojen päätöksillä. Lue lisää >
Saamme poliisin suunnalta jatkuvasti viestiä siitä, ettei Ruotsin kaltaisten maahanmuutto-ongelmien saa antaa levitä Suomeen, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen. – Vastaavaa kehitystä ei onnistuta kuitenkaan estämään Suomessa niin kauan kun maamme rajat vuotavat kuin seula, eikä kotouttamisessa onnistuta. Lue lisää >
Eduskunta keskusteli eilen kansalaisaloitteesta, jossa vaaditaan poistettavaksi niin sanottua kansanedustajien sopeutumiseläkettä. Sopeutumiseläkettä maksetaan ennen vuotta 2011 vähintään seitsemän vuotta kansanedustajina toimineille henkilöille. Lue lisää >